Ihmiset

4.9.2024
Janne Salmenkangas: säveltäjä ja mainoskasvo

Yllättävän monet eivät tunnista häntä, vaikka hänen kasvonsa tulevat television kautta olohuoneisiin harva se päivä. Hänet nähdään toisinaan myös bussipysäkin mainoksessa tai marketin pahvitaulussa.

Ajassa

4.9.2024
Nuoriso vieraantuu uskonnosta, mutta haluaa elää eettisesti

Yhä harvempi nuori näkee uskonnon keskeisenä elämään merkityksellisyyttä antavana tekijänä. Tämä ei kuitenkaan johda nihilismiin tai toivottomuuteen.

Ajassa

4.9.2024
Kuntarajat ylittävä rippikoulu syntyi molempien tarpeesta

Messukylän tuplakesäriparilla oli tänä kesänä mukana myös Ruoveden seurakunnan rippikoululaisia. Ennakko- ja kesäleiri pidettiin yhdessä, mutta ennakkojaksot ja konfirmaatiot olivat erillään.

Arjessa

4.9.2024
Kohti valoisampaa tulevaisuutta Voimavararyhmässä

Voimavararyhmä on Tampereen seurakuntien tuottamaa kuntouttavaa työtoimintaa niille, jotka syystä tai toisesta ovat työkyvyttömiä.

Ajassa

4.9.2024
Tarjoavatko seurakunnat yhä toimintaa koululaisille?

Vastaajina kasvatuksen johtaja Minna Kaihlanen Eteläisestä seurakunnasta, kasvatuksen johtaja Terhi Pellinen Harjun seurakunnasta, johtava varhaiskasvatuksen ohjaaja Leena Katriina Leppänen Messukylän seurakunnasta, kasvatuksen johtaja Kati Malmi Messukylän seurakunnasta ja yhteisen kasvatuksen johtajana aloittanut Heli Pruuki.

Ajassa

4.9.2024
Hervannan kirkon remontti etenee

Hervannan kirkossa työt etenevät suunnitellusti aikataulussa, vahvistavat sekä rakennuttajainsinööri Krista Jaakkola Tampereen seurakuntien kiinteistöpalveluista että pääurakoitsijan, Rakennusliike J. Malmin vastaava työnjohtaja Tapio Paajoki.

Kulttuuri

4.9.2024
Taide ja luovuus antavat uusia näkökulmia

Ajattelen, että Jumala voi olla luovuuden lähde, ja taide sellainen lahja, josta on apua seurakunnan keskellä ja toisten ihmisten kohtaamisessa, miettii Elina Stüber-Asikainen, joka on nauttinut kuvien tekemisestä Taidetelakalla.

Usko

4.9.2024
Vuorilaulun viitoittama elämä

50-vuotistaiteilijajuhlavuotta viettävä Jukka Leppilampi on laulanut Vuorilaulua seurakuntien kanssa yhdessä jo vuosikymmenten ajan. Hän on yksi esiintyjistä Tarvo Laakson muistokonsertissa 7. syyskuuta 2024 Aleksanterin kirkossa.

Kulttuuri

4.9.2024
Lasse Heikkilä sävelsi levyllisen hengellisiä lauluja Jaana Pölläselle

Jaana Pölläsen esittämät Sydänlanka-laulut tarjoavat kohtaamispaikkoja tangojen sekä hengellisen musiikin ystäville.

Kulttuuri

4.9.2024
Kuolema hengittää taidetila Raamissa

Taide on minulle hengitystä; se on tapani olla olemassa, sanoo Ulla Remes, joka on yksi Nokian kirjaston taidetila Raamissa esillä olevan näyttelyn taiteilijoista.

Usko

4.9.2024
Piia Lehtosen laulut tutkivat ihmisyyttä ja uskoa

Lauluntekijä ja laulaja Piia Lehtonen julkaisi esikoisalbuminsa kesäkuussa. Levyni nimi Ehkä olet yksi niistäviittaa kokonaisuuteen ja on kysymys kuuntelijalle: oletko yksi niistä, jotka etsivät, kaipaavat, uskovat ja rakastavat, Lehtonen kertoo.

Kulttuuri

4.9.2024
Tuomiokirkkoseurakunnan kuorot uudistumassa

Syksyn myötä kuorotoiminta vilkastuu jälleen. Tuomiokirkkoseurakunnan kaikkiin kuoroihin otetaan uusia laulajia. Sekakuoroihin kaivataan erityisesti tenoreita ja bassoja.

Usko

4.9.2024
Kehollisuus voi olla myös hengellinen matka

Mitä tapahtuu, kun kehon kokemus, keho-mieli ja liike, sellaisena kuin se on, otetaan mukaan rukoukseen ja kristilliseen spiritualiteettiin?

Ihmiset

4.9.2024
Isän oikea käsi tykkää tutustua uusiin ihmisiin

Reipas olemus ja kirkas hymy ovat vastassa, kun 20-vuotias Veeti Joensuu odottaa Nokia River Golfin pihassa. Nuori mies on tehnyt isän firmassa töitä mopoautoikäisestä asti.

Ympäristö

4.9.2024
Vuokraa tavarapyörä tai höyrypesuri

Tampereen kaupunki on aloittanut tavarapyörien sekä tavaroiden edullisen vuokrauskokeilun. Vuokraus on osa Tampereen kaupungin Hiilineutraaleja tekoja -kehitysohjelman jakamistalouden kaupunginosakokeilua, jossa edistetään tavaroiden ja kulkuneuvojen yhteiskäyttöä.

Ihmiset

5.6.2024
Kyseenalaistetaan itse pärjäämisen kulttuuri

Vahvan itse pärjäämisen kulttuurimme voisi kyseenalaistaa sekä yhteiskunnan että arjen tasolla, pohtii toimittaja ja Perjantai-keskusteluohjelman juontaja Sean Ricks.
– Armo koostuu tosi paljon muista ihmisistä.

Ympäristö

5.6.2024
Pispalan kirkon pihalla tukea luonnon monimuotoisuudelle

Harjun seurakunta on halunnut tukea luonnon monimuotoisuutta Pispalan kirkon piha-alueen peruskorjauksen yhteydessä. Tulevaisuudessa eturinteen on tarkoitus olla kukkivan vehreä ja reunan luonnonkukkien tyyssija.

Ympäristö

5.6.2024
Voisimme oppia myös Pispalan kirkonpihan mehiläisiltä

Pispalan kirkon pihassa mehiläistarhauksen aloittaneen Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajien koulutusvastaavan Riitta Salon mielestä voisimme ottaa oppia mehiläisistä.
– Voisimme matkia niitä siinä, että tehdään asioita yhdessä, ja kaikkien panos on tärkeä.

Ympäristö

5.6.2024
Paahteisen niityn siemeniä keräytyy pikkuhiljaa

Kalevan kirkon takana sijaitsevassa Liisanpuistossa saadaan tulevina kesinä ihailla kukkaketoa. Paahdekedon on tarkoitus tuoda puistoon väriä ja luonnon monimuotoisuutta. Tampereen kaupungin yhdyskuntalautakunta hyväksyi suunnitelman toukokuun alussa.

Kulttuuri

5.6.2024
Vähän lähempänä taivasta -näytelmä käy käsiksi isoihin teemoihin

Aikuisenakin meissä kaikissa elää pieni lapsi, joka miettii, onko saanut elämässään tarpeeksi hyväksyntää ja rakkautta.

Ajassa

5.6.2024
Vanhaan kirkkoon valmistui vaivaishenkilö

Vanhaan kirkkoon on valmistunut Hannele Tiiton suunnittelema ja valmistama keraaminen vaivaishenkilö. Idea lähti huomiosta, että moni kirkossa poikennut on halunnut antaa pienen lahjoituksen Vanhan kirkon diakoniaan.

Arjessa

5.6.2024
Milloin hauta on hoitamaton?

Tampereen seurakunnat on ilmoittanut Kalevankankaan ja Messukylän hoitamattomista haudoista haudoille asetetulla kuulutuksella, ja antanut määräajan kunnostaa ne ensi vuoden toukokuun loppuun mennessä.

Kulttuuri

5.6.2024
Tuomiokirkon urkukonserttisarjassa Tapahtumien Yön urkumaraton

Tuomiokirkon kesään kuuluu jo perinteeksi muodostunut urkukonserttisarja, Katedraali.org. Kesällä 2024 sarjassa kuullaan neljä konserttia ja Tapahtumien Yön urkumaraton, jossa esiintyy useita soittajia.

Kulttuuri

5.6.2024
Tekemisen palo puhaltaa tuulta gospeliin

Kesän lopulla Tampereella tulee todistetuksi, miten iso joukko suomalaisia on tekemisissä gospelin kanssa, kun Glow Festival kerää Nokia Arenalle yli 20 kristillisen musiikin artistia ja bändiä. Suurella varmuudella silloin soi musiikki, jota moni tuntee.

Ihmiset

5.6.2024
Korhosen saksofoni soi ihmisten iloksi

Olen vaatimaton kainuulainen, mutta toivon, että voisin soittaa omaksi ilokseni, ja soittoni ilahduttaisi myös muita ihmisiä, miettii Esko Korhonen, jonka saksofonin soittoa voi kuulla tänä kesänä silloin tällöin Kalevankankaan hautausmaalla.

Usko

5.6.2024
"Löysin toivoa, iloa ja voimaa"

Tampereella järjestetyille Kirkon juhlille osallistunut Päivi Mäki-Jokela odotti juhlilta kohtaamisia, ihmisten ajatuksia toivon ilmenemistä elämässä sekä mietiskelyä, hiljaisuutta, musiikkia ja lauluja. Hän löysikin toivoa, iloa ja voimaa.

Ympäristö

5.6.2024
Ekovinkki: Inspiroidu puutarhoista

Nauti kesäkeitaista kaikilla aisteilla. Aistien aktivoiminen hoitaa mieltä ja kehoa. Alennat samalla verenpainettasi ja stressihormoniatasoasi.

Ihmiset

8.5.2024
”Myönteisyys on suuri vahvuuteni”

Huippu-urheilija Jere Haapalainen uskoo, että omien vahvuuksien löytäminen voisi auttaa nuoria voimaan hyvin. ”Olisi tärkeää, että jokaisella nuorella olisi jokin oma juttu, johon on vahva palo.”

Usko

8.5.2024
Raamatusta löytyy vahva toivon viesti

Uuden testamentin tutkija Outi Lehtipuu etsi ja pohti toivoa ja toivon sanomaa Raamatussa. Sen kertomuksista ja opetuksista löytyi monenlaisia näkökulmia toivon merkityksestä ihmiselle.

Ympäristö

8.5.2024
Ohje ilmastonmuutoksen keskellä: Tiedosta, tunnista, toimi

Ilmastosoturit on Lempäälän lukion opiskelijoiden ja henkilökunnan yhteinen ryhmä, johon kuuluu noin sata ihmistä. Joukko ilmastosotureita laati Siltaan juttukokonaisuuden, jossa korostuvat hyvien asioiden eteen toimiminen ja sen voimaannuttava vaikutus.


Lisää artikkeleita löytyy Juttusillan osioista Ajassa, Arjessa, Ihmiset, Kulttuuri, Usko ja Ympäristö. Niihin pääsee sivun yläpalkista.