Kaupunkisuunnistus: Nuoret suunnittelevat tapahtuman itse
Dramaattinen lähtö, lyhyt hartaus, huumoria, hämäyksiä, aikasakkoja ja rankkaa liikuntaa. Muun muassa näistä aineksista on Tampereen seurakuntien liikuntakasvatustyön kaupunkisuunnistus tehty.
Kaupunkisuunnistus The Amazing Grace järjestetään tänä vuonna neljättä kertaa. Tapahtuma on kaikille avoin, mutta nopeus on valttia, jos mielii kilpailemaan: kisaamaan pääsee 2.–3. syyskuuta vain kymmenen paria.
– Tapahtuma on avoin kaikille, mutta ennen kaikkea liikuntakasvatustyössä mukana oleville, kertoo aikuisohjaaja Jiri Santaharju.
– Kymmenen paria on sen kokoinen joukko, että se on vielä helppo hallita.
Mahdollisuus nauttia kisahuumasta tarjoutuu silti muillekin, sillä rasti-ihmisiksi tai kuvaajaksi matkan varrelle tarvitaan väkeä.
– Mukaan halutaan myös sellaisia ihmisiä, jotka eivät ole muuten mukana toiminnassa.
– Tapahtuma osallistaa yhteensä noin 40–50 nuorta ja nuorta aikuista. Näistä 20 on kilpailijoita, joten taustajoukot ja halu olla mukana auttamassa järjestämään tapahtumaa ovat kuitenkin hyvin saaneet ihmisiä liikkeelle.
Jos jää harmittamaan, ettei päässyt tällä kertaa mukaan, on vain yritettävä ensi vuonna uudestaan.
Ikähaarukka on ollut aina rippikouluikäisistä nelikymppisiin, reitin suunnittelijoistakin nuorimmat ovat 15-vuotiaita.
Myös alkuperäinen idea kisasta on lähtöisin nuorilta, tarkemmin sanottuna rippileirin lopusta.
Rankkaa ja hauskaa
Aiempina
vuosina lajeina on ollut muun muassa vesijettikyytiä, kiipeilyä Mustavuorella,
numerolapun etsimistä Ratinan stadionin istuimista, värikuulasotaa, curlingia
ja huristelua tasapainoskoottereilla, mutta myös huonepakoa ja suppausta.
Jos jokin rasti on erityisen tykätty, se voidaan ottaa mukaan seuraavana vuonna eri tehtävällä varustettuna, kertoo Santaharju.
Yhteislähtö tapahtuu valitusta, vielä salaisesta paikasta, joka viime vuonna oli Ratinan stadion.
Rasteja on vuosittain noin 30–40, osa niistä miehittämättömiä. Kilpailijat saavat ohjeita paikan päällä tai puhelimitse. Yhteyshenkilö kerrotaan pareille matkan alussa.
Rastihenkilöt liikkuvat kilpailijoiden tapaan pareittain. Toimitsijat myös seuraavat kilpailijoiden matkantekoa.
Enin osa matkasta taittuu joko jalan tai julkisilla kulkuneuvoilla.
– Aika rankka, mutta hauska kisa, kertoo mäkihyppyä harrastava Simeon Seitz.
– Eniten jännitystä on siinä, mikä on seuraava väline.
– Oikeasti fyysisesti raskas, vahvistaa Iiro Kuusela, joka on harrastanut pitkään kilpauintia:
– Jalat ja kädet olivat jälkeenpäin ihan jumissa.
Suunnittelemaan kokoontunut porukka harrastaa myös salibandya, lentopalloa ja tanssia.
– Tämä ei ole pelkkä pikajuoksu, vaan tarvitaan myös älliä, tuuria ja eri lajien osaamista, he painottavat.
On esimerkiksi ratkaistava koodi, jonka lähettämällä saa seuraavan vihjeen.
Yhteistyö järkevää
Mukana on vuosittain yhteistyöyrityksiä ja organisaatioita: esimerkiksi GoGo ja Varalan Urheiluopisto ovat tarjonneet tiloja, Liikkuva Tampere -hankkeelta on saatu city-pyöriä ja Varalasta myös ohjaajia.
– Yhteistyö helpottaa monien rastien järjestämistä ja onkin ollut hienoa, että nämä tahot ovat halunneet lähteä mukaan ja tukemaan seurakuntia.
– Emme ole lähteneet pyytämään sponsorirahaa, vaan halunneet osallistaa eri yhteistyökumppaneita ja tahoja seurakuntien toimintaan. Onhan nuorten aikuisten liikkumisen edistäminen yhteinen päämäärä, Santaharju muistuttaa.
– Liikkuva seurakunta -toiminta on myös mukana: myös siinä on sama ajatus, että seurakuntalaiset itse ovat järjestäjinä ja mukana luomassa
Myös nuorten omia verkostoja on hyödynnetty, ja rippikouluja käytetty yhtenä tiedotusväylänä.
Järjestäjien kasvoilla häilähtelee hymy: tapahtuma voi kasvaa paljon isommaksikin, jos vain sponsoreita löytyy lisää.
Välineet hommataan valmiiksi paikoilleen, ja pieneen osallistumismaksuun sisältyy kaikki syömisistä, kilpailupaidoista ja repuista lähtien. Ajatuksena on, että vähävaraisemmatkin pääsevät mukaan, eikä kenenkään osallistuminen jää kiinni taloudellisista syistä.
Palkinto saattaa olla jopa miljoona euroa (=lottokuponki); lahjakorttien ja tuotteiden lisäksi on kiertopalkinto niille, joille kunnia kunakin vuonna kuuluu.
Ketään ei pakoteta
Voittoon ja rastien suorittamiseen vaaditaan kuntoa, mutta jos ei halua suorittaa jotain rastia voi aina sen sijaan ottaa aikasakon.
– Ketään ei pakoteta tekemään mitään, eikä turhia riskejä oteta, Jiri Santaharju vakuuttaa.
Menestyä voi hyvin myös silloin, jos osaa esimerkiksi hyvin kaikki kaupungin bussilinjat, kertoo Simeon Seitz.
– Hyvä kun voi ottaa rennommin, Iiro Kuusela toteaa.
– Mutta silloin ei voi voittaa, Seitz lisää hymyillen.
– Suuret tunteet kuuluvat urheiluun. On paljon hauskempaa, kun tehdään tosissaan, hän sanoo.
Voitto ei silti ole kaikilla mielessä. Osaa porukasta motivoivat mielenkiintoiset rastit, uskoo Santaharju.
– Mutta pilke silmäkulmassa, hän lisää.
Osa rasteista onkin otettava haltuun huumorilla.
Kaupunkituntemuksen lisääminen on yksi syy siihen, miksi Liikkuva Tampere on mukana. Tässä halutaan tehdä samalla kaupungin liikuntapaikkoja tutuksi, Evita Kuusela kertoo.
– Onhan se aika huikeaa, kun pääsee kokeilemaan tosi erilaisia lajeja, hän perustelee.
Ideoita rasteista on muhinut pitkin vuotta, mutta ne paljastuvat vasta kisassa. Rastihenkilöt testaavat ne paikan päällä ennen kisaa.
Taskuissa täytyy olla myös varasuunnitelmia. Esimerkiksi, kun myrsky puhkesi kesken kisan, ei kanootilla voinut enää syöksyä vesille, ja kilpailijat kantoivat sekä kanoottia että rastihenkilöä.
Seurakunnallisesti kynnys kisaan on matalalla, eli hengellistä osuutta ei korosteta. Kilpailun alussa on lyhyt kisahartaus ja lauantai-illan yhteismajoituksessa hiljentyminen, muuten mennään täysillä.
Teksti: Asta Kettunen
