Kuinka kirkon ja KUA:n tavoitteet toteutuvat hallitusohjelmassa?
Tampereen hiippakunnan piispa Matti Repo käsitteli kirkon seitsemää hallitusohjelmatavoitetta puheenvuorossaan helmikuussa. Kirkon Ulkomaanavun vaikuttamistyön päällikkö Tapio Laakso on ollut valmistelemassa KUA:n tavoitteita hallitusohjelmalle.
Miten tavoitteet näyttävät toteutuvan?
Repo:
Hallitusohjelma näyttää vastaavan osaan kirkon tavoitteista. Ylipäätään siinä suhtaudutaan seurakuntien työhön osana yhteiskunnan palvelurakennetta. Hallitusohjelman mukaan ”varmistetaan yhteistyö muun muassa hyvinvointialueiden, kuntien, järjestöjen, seurakuntien ja yksityisten palveluntuottajien välillä”.
Kirkkoa ei pidetä yhteiskunnasta erillisenä osana vaan valtion, kuntien ja järjestöjen kanssa laaja-alaisen hyvinvoinnin edistäjänä. Seurakunnat mainitaan hallitusohjelmassa nuorten hyvinvoinnin ja mielenterveysavun varmistamisen yhteydessä, kotona asuvien ikäihmisten ja omaishoitajien toimintakyvyn edistämisessä, ruoka-avun yhteydessä ja perhepalvelujen yhteydessä. Kaikki tämä kertoo siitä, että hallitus arvostaa kirkkoa ja tunnustaa sen rakentavan merkityksen osana järjestäytynyttä yhteiskuntaa.
Kaikki kirkon tavoitteet eivät kuitenkaan saa huomiota. Esimerkiksi uskonnonvapauteen ei viitata eikä uskontolukutaidon lisäämiseen panosteta. Tietoinen eriarvoisuuden vähentäminen jää vaille huomiota, joskin yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon edistäminen sisältyvät hallitusohjelmaan.
Voidaan kuitenkin olettaa, että ohjelman painottama työ ja yksilön tuottama hyöty saattavat heikentää työelämän ulkopuolella olevien asemaa. Ohjelman vaikutus kaikkein heikoimmassa oleviin jää nähtäväksi.
Sekä kirkko että KUA tavoittelivat hallitusohjelmaan kehitysyhteistyön vahvistamista. Miten tämän tavoitteen on käynyt?
Laakso:
Valitettavasti tuore hallitusohjelma leikkaa kehitysyhteistyöstä ja maailman köyhimmiltä ihmisiltä. Tämä on erityisen vaikeaa tilanteessa, jossa pandemian jäljet, ilmastokriisin kiihtyminen ja Venäjän hyökkäyssodan vaikutukset lisäävät köyhyyttä ja epävakautta ympäri maailmaa. Juuri nyt olisi tarve globaalin vastuun kantajille.
Suunnitellut leikkaukset kehitysyhteistyön rahoitukseen ovat merkittäviä. Ennen Orpon hallitusohjelmaa Suomen rahoitus kehitysyhteistyölle oli vihdoin palautumassa vuoden 2015 äkkinäisten, ja paljon turhaakin vahinkoa aiheuttaneiden, kehitysyhteistyöleikkauksia edeltäneelle tasolle.
Onneksi vuoden 2015 äkkinäisten leikkauksien vahingoista on otettu jotain opiksi. Tuolloin leikkaukset tehtiin niin nopeasti, että Suomi joutui irtisanoutumaan jo tehdyistä sitoumuksista ja ohjelmia ajettiin alas kesken toteutuksen. Nyt säästöt toteutetaan porrastetusti.
Repo:
Kehitysyhteistyötä leikataan, mutta onneksi meneillään olevia hankkeita ei keskeytetä, vaan leikkaukset toteutetaan myöhemmin hallituskauden aikana. Välitön rahoituksen katkaisu eri järjestöjen ohjelmilta olisi tuottanut suurta vahinkoa niin Kirkon Ulkomaanavun kuin lähetysjärjestöjen toteuttamalle ruokaturvan, koulutuksen, terveyden, oikeudenmukaisuuden ja rauhan edistämisen ohjelmille.
Hallitusohjelmassa nostetaan Ukraina tärkeimmäksi kehitysyhteistyön avustuskohteeksi. Se on ymmärrettävää sodasta kärsivien kannalta, mutta voidaan kysyä, onko kyseessä painopisteen siirto meille kulttuurisesti läheisempään Eurooppaan pois maailman kaikkein köyhimpien auttamisesta.
Onko uhat kansalliseen etuun takertumisessa nähty riittävän selvästi?
Repo:
Hallitusohjelmassa on piirteitä, joissa kansallisen edun valvonta voi joutua jännitteeseen kansainvälisten sopimusten kanssa. Jää nähtäväksi, miten hallituksen kirjaamat periaatteet ihmisoikeussopimusten noudattamisesta maahanmuuttopolitiikassa pysyvät vaikuttavina, kun samalla päätetään puolittaa vastaanotettavien pakolaisten kiintiö.
Turvapaikkapolitiikkaa kiristetään siten, ettei turvapaikanhakijasta tule työnhakijaa. Tämä voi olla ristiriidassa YK:n pakolaissopimuksen kanssa, jonka mukaan turvapaikanhakijalla on oltava oikeus niin asumiseen kuin työhön tai opiskeluun turvapaikkahakemuksen käsittelyprosessin aikana.
Suomeen toivotaan korkean osaamisen asiantuntijoita, mutta samalla tiukennetaan työperäisen maahanmuuton edellytyksiä. Tällainen voi osoittautua lyhytnäköiseksi, kun maassa on kasvava työvoiman tarve ja hyvin alhainen syntyvyys.
Voi olla, että hallitusohjelma näiltä osin heijastelee ajatusta Suomesta jonkinlaisena saarekkeena, jossa voidaan pitää yllä korkeaa elintasoa estämällä vähävaraisia tulemasta maahan jakamaan täkäläistä onnea.
Sinänsä hallitusohjelmaan on kirjattu oikea periaate, että hädänalaisimpia autetaan heidän kotimaassaan ettei heidän tarvitse repiä itseään juuriltaan ja lähteä vaaralliselle matkalle tuntemattomaan. Mutta kun samalla heikennetään juuri tämän lähtöalueilla tehtävän työn tukemista, kaunis periaate alkaa vaikuttaa oman edun varmistamiselta.
Ehkä ajatellaan, että Suomi on niin pieni ja syrjäinen maa, ettei sen tarvitse kantaa vastuuta muun maailman asioista. Tämä on kuitenkin harhaa; suomalaiset ovat osa maailman hyvinvoivinta vähemmistöä ja myös onnellisimmiksi todettuja. Onnellisuus ei perustu silmien sulkemiseen omalta vastuulta vaan niiden avaamiselle edistämään kaikkien hyvää.
Laakso:
Pelkään, että rikkaiden maiden vastuusta vetäytyminen osuu vielä pahasti omaan nilkkaan. Itse toivoin, että pandemia olisi opettanut meille, miten globaalit kriisit kietoutuvat toisiinsa ja ylittävät rajoja. Sota Ukrainassa, uhkaava nälänhätä Afrikan sarvessa ja globaali oppimisen kriisi ovat meidän ongelmiamme.
Kansalaisjärjestöjen roolia aiotaan hallitusohjelman mukaan vahvistaa. Mitä mahdollisuuksia näette tässä?
Repo:
Demokratia toimii parhaiten, kun kansalaiset itse kantavat vastuuta yhteisistä asioista myös erilaisen vapaaehtoistoiminnan muodoissa. Järjestöt tarjoavat monille välineen osallistua yhteistyöhön oman asuinpaikkansa hyväksi. Ne täydentävät monin tavoin julkisen sektorin palvelua antamalla myös merkityksellisyyden kokemuksia.
Seurakunnilla ja järjestöillä on hyvä mahdollisuus edistää eri tavoin ajattelevien yhteyttä, jotta vastakohtaisuudet eivät kärjistyisi. Hallitusohjelma painottaa väkivaltaisen radikalismin ja ekstremismin ehkäisemistä. Siinä yhteiskunnan on tärkeää käyttää hyödyksi kirkon ja sen järjestöjen uskonto-osaamista.
Laakso:
Järjestöillä on myös paikka vallanpitäjien ja järjestelmien vastuullisuuden sparraajina ja vahtikoirina. Itsenäinen ja vahva kansalaisyhteiskunta on demokratian ja ihmisoikeuksien toteutumisen perusedellytyksiä – siksi sitä kannattaa tukea niin Suomessa kuin kansainvälisesti.
Kehitysyhteistyössä ja humanitaarisessa avussa usein juuri järjestöt kykenevät tavoittamaan kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevat ihmiset ja toimimaan haurailla alueilla ja kuromaan umpeen kuilua valtionkoneiston ja kansalaisten välillä. Isot kansainväliset toimijat kuten YK-järjestöt myös toimeenpanevat merkittävän osan omaa toimintaansa järjestöjen kautta.
Mitä ajattelette keskustelukulttuurista tämän päivän Suomessa?
Repo:
On hyvä, että ihmisillä on välineitä ja mahdollisuuksia ilmaista itseään. Kiivasrytmiseksi nopeutunut omien ajatusten julkisuuteen saattaminen heijastuu kuitenkin haluttomuutena ja kyvyttömyytenä pysähtyä kuuntelemaan ja yrittämään ymmärtää toisia.
Samalla, kun koulutustaso on noussut ja tiedon määrä ja sen helppo saatavuus lisääntynyt, kiusaus asioiden yksinkertaistamiseen ja mustavalkoiseen ajatteluun näyttää paradoksaalisesti vahvistuneen. Ehkä se antaa ihmiselle kokemuksen elämänhallinnasta mutkikkaassa maailmassa, kun ottaa asioihin nopeasti kantaa ja vaatii toisiltakin omien ihanteidensa mukaisia näkemyksiä.
Sellainen kärjistää väistämättä keskustelua. Ihmiset alkavat seuloa toisiaan sen arvioimiseksi, ovatko he samaa joukkoa vai ”noita toisia, väärässä olijoita, joita ei tarvitse yrittää ymmärtää vaan vaientaa”. Tällainen on tuhoisaa kaiken yhteiselämän kannalta.
Tietyt sosiaalisen median kanavat suosivat nopeita ja yksinkertaistettuja väitteitä ja sopivat hyvin provosointiin. Mutta jos liian helposti ja liian kirkkaasti lyö kantansa lukkoon, hävittää kykynsä tehdä kompromisseja ja poistaa samalla mahdollisuuden oppia toisilta.
Laakso:
Sosiaalisen median kiihdyttämät nopeat otot ja keskustelijoihin kohdistuvat henkilökohtaiset hyökkäykset eivät tee hyvää asioita eteenpäin vievän ajatuksenvaihdon mahdollisuuksille. Perinteisen median rooli jopa korostuu tässä ilmapiirissä. Lähdetäänkö mukaan samaan logiikkaan vai pystytäänkö astetta rauhallisempaan, syvällisempään ja huolellisempaan asioiden käsittelyyn?
Teksti: Asta Kettunen
Kirkon seitsemän hallitusohjelmatavoitetta
Kirkon Ulkomaanavun eduskuntavaaliohjelma ja hallitusohjelmatavoitteet
Kehitysyhteistyöstä hallitusohjelmassa:
- Pitkittyneiden kriisien hoitaminen edellyttää rauhanvälityksen, humanitaarisen avun, kehitysyhteistyön ja kauppapolitiikan yhteensovittamista. Suomi edistää naisten ja tyttöjen oikeuksia läpileikkaavasti ulkopolitiikassaan. Kehitysyhteistyön tulee olla tuloksellista, tehokasta ja ehdollista.
- Resurssit ja panostukset painottuvat maihin, jotka ovat Suomen kannalta strategisesti merkittäviä. Tämä koskee niin edustustoverkkoa, taloussuhteita, turvallisuusyhteistyötä kuin kehitysyhteistyötä.
- Suomi keskittyy kehitysyhteistyössä tasavertaisiin yhteistyömalleihin. Tavoitteena on rakentaa kehittyvien maiden kanssa kestäviä kumppanuuksia, jotka perustuvat molemminpuoliseen hyötyyn ja kunnioitukseen. Suomen tavoitteena on vähentää kehittyvien maiden epätervettä poliittista ja taloudellista riippuvuutta ulkovalloista.
- Suomi tukee EU:n pyrkimystä kannustaa kolmansia maita ottamaan vastaan kansalaisiaan muun muassa kehitysyhteistyöinstrumenteilla ja viisumipolitiikalla.