Metsäkestilän hiljaisuus kannattelee

Entinen kansakoulun päärakennus seisoo vankkana Ikaalisten Juhtimäen kylässä. Se on toiminut kaksi vuosikymmentä Metsäkestilä-nimisenä hiljaisuuden ja yksinkertaisen elämän talona. Kiertelen pihapiiriä yhdessä Marjatta Malmbergin kanssa. Hän tuntee mäen hyvin.

Metsäkestilän jykevä päärakennus kaipaa säännöllisesti maalausta ja muuta ylläpitoa. Marjatta Malmberg ja Auli Kuparinen iloitsevat siitä, että näihin tehtäviin löytyy uutteria talkoolaisia. Kuva Hannu JukolaMetsäkestilän jykevä päärakennus kaipaa säännöllisesti maalausta ja muuta ylläpitoa. Marjatta Malmberg ja Auli Kuparinen iloitsevat siitä, että näihin tehtäviin löytyy uutteria talkoolaisia. Kuva Hannu JukolaHän etsi ystävien kanssa pitkään paikkaa, jossa Tampereen seurakunnissa ja -seudulla virinnyt hiljaisuuden viljely ja hengellisen ohjauksen etsintä voisivat vahvistua. Lopulta paikka yllättäen löytyikin Malmbergin lapsuudenkodin naapurista.

Tämä vuosi on Metsäkestilälle merkittävä. Elokuussa se juhlii 20-vuotista toimintaansa hiljaisuuden tyyssijana.

– Kyläkoulu lopetti toimintansa vuonna 1985. Sen jälkeen rakennus oli välillä tyhjilläänkin, kunnes vuonna 1997 saimme sen retriittikäyttöön, kertoo Malmberg, joka jäi eläkkeelle Tampereen seurakuntien retriittityön ja hengellisen ohjauksen vastuutehtävistä pari vuotta sitten.

Iso muutos tapahtui kymmenisen vuotta sitten, kun taustayhdistys jäsenten lahjoitusten tuella osti talon.

– Toinen vaihtoehto olisi ollut toiminnan lopettaminen.

Luonto tukee hiljaisuutta

Kahdenkymmenen vuoden aikana Metsäkestilässä on järjestetty retriittejä säännöllisesti sekä monenlaisia muita hiljaisuuden ja hengellisen ohjauksen tapahtumia. Toimintakausi alkaa vapun tienoilla ja päättyy lokakuussa.

– Tärkeä voimavara ja iso ilo ovat koulutetut ja moniammatilliset retriitinohjaajat, Malmberg sanoo.

Sana kodikkaasta retriittipaikasta on kiirinyt, ja paikka on tullut tutuiksi lukuisille ihmisille. Hiljaisuuden lisäksi myös alueen jylhä maisema kiehtoo.

– Tämä on yksi Pirkanmaan korkeimpia paikkoja, olemme lähes 200 metriä merenpinnasta. Eroosio ei ole syönyt maastoa, ja saamme täällä vedenjakajalla nauttia poikkeuksellisesta lajitarjonnasta.

Rauhallinen ja luonnonkaunis paikka tarjoaa hiljentymiseen hyvät puitteet. Kuva Juha Leppänen

Luonnon ainutlaatuisuus rikastuttaa myös retriittitarjontaa.

– Vapun tienoilla järjestämme yhdistetyn talkoo- ja linturetriitin. Ja muidenkin retriittien osallistujia kannustetaan vaeltelemaan metsissä ja ympäröivässä maastossa.

Kyseessä ei ole suoritus

Marjatta Malmbergin mukaan hiljaisuus kutsuu luokseen hyvinkin erilaisia ihmisiä. Ei myöskään ole yhtä syytä, jonka takia saavutaan retriittiin.

– Taustalla on varmaankin kaipuu, jonka ihminen tunnistaa vähitellen. Elämä on voinut olla liian kuormittavaa, ja siihen halutaan muutosta.

Retriittien teemat vaihtelevat jonkin verran.

– Esimerkiksi tulevana syksynä kutsumme ensimmäisen kerran uniretriittiin. Se mahdollistaa omien unien tutkimisen ryhmän avulla. Meillä on myös talkooretriittejä, joissa tehdään fyysistä työtä hiljaisten jaksojen välillä.

Ensikertalainen saattaa ehkä jännittää astumista puhumattomuuteen. Pään sisällä on niin monenlaista kohinaa.

– Usein kuitenkin jo vuorokaudessa avaudutaan hiljaisuudelle. Kaikkein yleisin eli viikonlopun kestävä retriitti saattaakin monesta tuntua liian lyhyeltä.

Retriitinohjaaja korostaa, että tavoitteena ei ole minkäänlainen suoritus.

– Kun hiljaisuus laskeutuu, tunne on helpottunut. Juuri nyt minun ei tarvitse olla ketään toista varten. Voin vain olla. Vaikka koko elämä on mukana, mistään ei olla paossa.

Mihin suuntaan mennään?

Iltaisin Metsäkestilässä ihmisiä kokoontuu tuvan muurin ääreen istuskelemaan teekuppi kädessä. Kuva: Hannu Jukola

Marjatta Malmberg seuraa tarkasti retriittien ja muun hiljaisuuden viljelyn maailmaa. Hän toimii muun muassa  Hiljaisuuden Ystävät -yhdistyksen hallituksessa.

– Kahdeksan suomalaista retriittitaloa tekee myös yhteistyötä. Niiden tilanne ei ole huono, mutta vaativa se on. Työtä pitää tehdä, jotta hiljaisten talojen toiminta jatkuu tulevaisuudessa.

Nykyisin on olemassa monenlaista hiljaisuutta sisältävää tarjontaa. Muun muassa mindfulness ja muut harjoitteet ovat nousseet varsin suureen suosioon.

Malmbergin mielestä kristillispohjaisen hiljaisuuden viljelyn suunnasta on hyvä käydä periaatteellista keskustelua. Mikä on sitä toiminnan ydintä?

– Minusta pohjamme on yhteisen kristillisen kirkon ajoilta periytyvä, ja yhä uudelleen elpynyt rukoushiljaisuuteen ja luontoyhteyteen vetäytymisen perintö.

 Uusia vastuunkantajia kaivataan

Muiden retriittipaikkojen tavoin Metsäkestiläkin toimii varsin rajallisin resurssein. Malmberg tunnistaa haasteet, mutta on silti optimistinen.

– Keskeinen asia on sukupolven vaihto. Uskolliset yhdistyksen vastuunkantajat ovat vastanneet Metsäkestilästä pitkään. Toivommekin, että löytyisi ihmisiä, jotka voivat sitoutua talomme toimintaan. Tämä koskee niin arkisia vastuutehtäviä, kuin myös paikan kehittämistä.

Tampereen seurakunnat ovat olleet Metsäkestilän tärkein yhteistyökumppani ja työn tukija.

– Tätä yhteyttä arvostetaan, ja sen toivotaan jatkuvan. Juuri Tampereen sekä lähiympäristön asukkaita ja seurakuntiahan täällä halutaan hiljaisuudella palvella. Uskomme, että kirkon vähenevien resurssien myötä rukoushiljaisuuden, hengellisen ohjauksen ja luontoyhteyden tarve ei ainakaan vähene, Marjatta Malmberg pohtii.

Vie levon taajuuksille

Tamperelainen Auli Kuparinen on osallistunut Metsäkestilässä lukuisiin retriitteihin. Hiljaisuuden talo teki häneen vaikutuksen jo ensimmäisellä kerralla.

– Tulin silloin tänne tiiviin työjakson jälkeen aloittelemaan samalla kesälomaani. Ihastuin heti vanhan kansakoulun kodikkuuteen ja upeaan luontoon.

Kuparisen mukaan retriittiin osallistuminen vie levon taajuuksille. Sen alettua kaikki vaatimukset voi siirtää syrjään.

– Ensikertalaisille sanoisin, että riittää, että pystyy olemaan hiljaa. Voit luottaa siihen, että retriitissä on turvalliset rakenteet, jotka kannattelevat. Säännöllisin väliajoin kutsutaan rukoushetkiin tai virikepuheenvuoroja kuulemaan. Ruokailuhetkien taustalla soi musiikki. Illalla lämpiää sauna.

Vapaus soveltaa asioita

Retriittien vapaus näkyy siinä, että jokainen voi soveltaa niiden sisältöä. Mikäli on hyvin väsynyt, voi keskittyä lepäilyyn.

– Metsäkestilän tuvassa voi ottaa ruokailun jälkeen nokoset. Ulkona oleva riippukeinu on oma suosikkipaikkani. On ihanaa makoilla siinä katsellen ohi lipuvia pilviä sekä kuunnellen linnunlaulua ja tuulen huminaa.

Aktiivisempi voi taas puuhastella pienimuotoisesti. Kunhan ei häiritse toisten hiljaisuutta.

– On mahdollista väritellä kuvia tai maalata vesiväreillä. Moni luonnollisesti lueskelee, mutta siinä suosittelen säännöstelyä. Ei kannata mennä liikaa pään tasolle, vaan aistia ja rentoutua hiljaisuudessa eri tavoin.

Kuparista kiehtoo se, miten retriiteissä syntyy ventovieraidenkin kanssa yhteys ilman sanoja.

– Metsäkestilässä olen kokenut sitä monesti myöhäisillan rukoushetken jälkeen. Ihmisiä kokoontuu tuvan muurin ääreen istuskelemaan teekuppi kädessä. Katselemme elävää tulta. Muiden läsnäolon kokee vahvasti.

Kohti aidompaa elämää

Viikonloppuretriittien ohella Auli Kuparinen pyrkii kerran kesässä osallistumaan Metsäkestilässä pidempäänkin hiljaiseen jaksoon. Niin sanottu ignatiaaninen retriitti voi kestää jopa kahdeksan päivää.

– Sen aikana tehdään hengellistä matkaa yhdessä henkilökohtaisen ohjaajan kanssa. Päiväämme sisältyy puolen tunnin keskustelu.

Mikä retriiteissä vetää Auli Kuparista puoleensa kerta toisensa jälkeen?

– Niissä on mahdollisuus pysähtyä sekä katsella omaa sisintään Jumalan rakkauden ja armon valossa. Silloin voi avautua kokonaan uusia sisäisiä kasvumahdollisuuksia.

Kuparinen kertoo retriittien antaneen hänelle uskallusta ottaa askelia kohti aidompaa ja omannäköisempää elämää.

– Retriitin lopuksi mieleni täyttää kiitollisuus. Olen saanut tehdä yhteistä matkaa sekä vastaanottaa Jumalan huolenpitoa ja hyvyyttä.

Heinäkalliossakin voi hiljentyä

Tampereen seudulla retriittejä järjestetään myös Heinäkallion leirikodissa, joka sijaitsee Kangasalan Raikussa. Uusheräyksen Keskusliiton omistaman paikan kurssi- ja leiritoiminnasta on syksystä 2016 alkaen vastannut Kalajoen Kristillinen Opisto.

 – Heinäkalliossa pidetään vuodessa 7–8 retriittiä. Niiden osallistujat ja ohjaajat tulevat koko maan alueelta, kertoo kurssisuunnittelija Sirpa Bergman Kalajoen Kristilliseltä Opistolta.

 Bergmanin mukaan rauhallinen ja luonnonkaunis Heinäkallio tarjoaa hiljentymiseen hyvät puitteet.

 – Viikonloppuretriittien ohella meillä on myös viiden päivän mittaisia henkilökohtaisia retriittejä.

Lisätietoja tulevista retriiteistä

Vesa Keinonen

Palaa otsikoihin