Peruskorjattu Pispalan kirkko saa loppiaisena siunauksen
Hiippakunnan piispa Matti Repo siunaa Pispalan kirkon uudelleen käyttöön loppiaisena eli 6. tammikuuta. Jo sitä ennen tiloissa on äänestetty ja laulettu Hoosiannaa.
Remontin myötä kirkkosalin energiankulutus putoaa huomattavasti. Aiemmin sali on ollut suorastaan lämpösyöppö, mutta nyt tila on saanut uudet lämpölasit.
– Tuo oli haastavin kohta, kun sinne ei päässyt koneella ylös asti, sanoo erikoismaalarimestari Ismo Wallendahl ja osoittaa ylhäältä virtaavaa valoa.
– Salin korkein kohta on 13 metriä.
Sisään poikkeaa urkumestari Martti Porthan, jota vuonna 2011 käyttöön otetun soittopelin tilanne huolettaa. Seinien tasoitteista on irronnut hienojakoista pölyä, jota on hupusta ja paineistuksesta huolimatta päätynyt myös pilleihin.
– Tätä ei kannata käynnistää, ennen kuin imuaukot on puhdistettu.
Hän suosittelee, ettei urkujen puhdistamista siirretä pitkälle tulevaisuuteen, onhan kyseessä arvokas soittopeli.
– Akustiikka on nyt kohdallaan, toivottavasti penkit eivät ole yhtä pehmeät kuin ennen, hän lisää.
Harjun seurakunnan kirkkoherra Veli-Pekka Järvinen arvioi, että vähintään 60 prosenttia entisestä kangasmäärästä jää pois. Kirkkosalin uusia tuoleja voi tarvittaessa siirtää paljon helpommin kuin vanhoja raskaita penkkejä.
Järvinen kokeilee läimäistä käsiään yhteen. Kaikuu komeasti:
– Ennen ensimmäistä läpsäystä jännitti hirveästi.
”Tää on ihan huippu”
Keväällä on hyvä laskeutua eläkepäiville, kun kirkko on hyvässä kunnossa.
– Olen ihan varma, että tästä tulee toimiva kokonaisuus, joka saa paljon kiitosta työntekijöiltä ja seurakuntalaisiltakin, vaikka kyllähän puutteitakin tullaan varmasti huomaamaan, Järvinen aprikoi.
– Tämä on eri vuosikymmenet hienosti yhdistävä kokonaisuus. Vanha 1940-luvun seurakuntatalopuoli pitää sisällään aitoja Bertel Strömmerin töiksi tunnistettavia elementtejä. Kirkko on valmistunut 1971 ja on arkkitehti Jaakko Ilveskosken suunnittelema.
Peruskorjauksen kokonaissuunnitelman on piirtänyt sisustusarkkitehti Jaana Varjolahti. Seurakuntatalon ja kirkkosalin yhdistää nyt valoisa tila, jossa voivat vaikka lapset leikkiä. Erityisammattimies Jarmo Seuranen on suunnitellut kuulo- ja näköelementit uusiksi, ja kynttilät ovat vaihtuneet sähkökyntteliköiksi.
Väliseiniä purkamalla aikaan saatu juhlasali on mitoitettu 60 henkilölle. Juhla- ja kirkkosalin välinen jakelukeittiö pystyy palvelemaan kahteen suuntaan.
Nuorten paikka Lataamo muuttaa taloon joulukuussa, mutta mikä tila on jatkossa nimeltään, sen saavat nuoret (ja työntekijät) päättää. Nuorille on varattu entistä enemmän tilaa, kaksi omaa sisäänkäyntiä ja keittiö.
Keskikerroksessa on talon hermokeskus, sakasti. Ylempänä toimii lasten maailma, jossa vielä reilu vuosi sitten oli asukkaita. Huoneissa on käytetty raikkaan sinisiä tapetteja, ja myös täältä pääsee suoraan ulos.
Entisen sakastin tiloissa puolestaan on nyt vastaanotto- ja musiikkikoulutustilaa. Saunan pukuhuoneesta tulee partiokolo.
5 keittiötä, 10 vessaa
Silmukka ja Varikko palaavat saman katon alle. Remontin jälkeen keittiöitä on viisi, joista yksi on diakonian käytössä, kuten myös suihku ja pyykinpesupaikka.
Kokonaisuudessa on 10 vessaa sekä reilusti kaappeja ja näyttötauluja. Työskentelytilat ja työntekijöiden toimistot on raivattu entiseen kylmään vinttiin.
– Seurakuntien talolle keskustaan jää myös pientä työtilaa, joten kyllä harjulaisia tapaa vielä sielläkin, Järvinen lohduttaa.
Häntä ilahduttaa ajatus talosta täynnä eri-ikäisiä ihmisiä aamusta iltaan.
– Kaikkia tiloja saavat kaikki käyttää. Nuorten tiloissa on nuorten mukainen kalustus, mutta jos haluaa pitää vaikka 80-vuotisjuhlat ja ajattelee, että säkkituolit olisivat kivat, niin siitä vaan.
Samaan aikaan on mietittävä kaikkia muitakin Harjun tiloja: mitkä niistä jäävät käyttöön ja mitkä eivät. Kirkkoherraa on pohdittanut ajatus, että kun ihmisiä huolettaa ”kylien” unohtaminen, huolen aiheena voi olla, lähteekö seurakuntakin.
– Harjun ja kaikki muutkin Tampereen seurakunnat korostavat ajatusta, että työntekijöiden pitää lähteä seinien sisältä ulos. Mutta kyllä yhteisiä tilojakin tarvitaan. Niitä tarvitsevat etenkin erityisryhmät kuten vanhukset, työttömät, nuoret tai lapsiperheet; sellaisen toiminnan, mikä toistuu, pitää olla lähellä ja liittyä arkeen.
Enemmän kuin ruoka
Järvinen pitää tärkeänä, että esteiden ilmaantuessa ei peruuteta esimerkiksi työttömien ruokailua. Ei voi olla matalaa kynnystä peruuttaa sellaista toimintaa, joka on ihmisille tärkeä. Keittiöön on etsittävä emännälle sijainen vastaavalla tavalla kuin sairastuneelle papille.
– Emme jätä helposti jumalanpalvelustakaan pitämättä. Ruokailuhan on paljon enemmän kuin ruoka. Se on tosi monelle ihmiselle ainoa paikka, jossa hän keskustelee ja on muiden ihmisten joukossa. Yksinäisyys on monen ihmisen osa ja kipu – esimerkiksi eilen oli kaksi sellaista kohtaamista.
Hän uskoo, että uudesta syntyy paljon sellaista, joka ei ole ollut mahdollista hajapisteissä työskennellessä.
– Aiemmin on puuttunut yhteisen tulemisen paikka. Uskon, että tämä vaikuttaa toimintakulttuuriin myönteisesti seurakuntalaisen näkökulmasta. Jos vaikka diakonian asiakas huomaa, että laulukuoro olisikin se tapa, jolla hän haluaa osallistua. Sellaista ei tapahdu, jos ei ole paikkaa, jossa erilaiset ihmiset ja tarpeet voivat kohdata.
Ihmisellä ei välttämättä ole fyysistä estettä lähteä muiden pariin, mutta henkisesti kynnys voi olla korkea.
– Monet yhteiskunnallista työtä tekevät tietävät, että mikä vain, mikä saa ihmisen avaamaan ovensa ja lähtemään ulos, on arvokasta.
– Melkein jokainen ihminen peilaa elämäänsä toisiin ihmisiin, ja silloin ihmiset pitää saattaa yhteen. Sitä myös tapahtuu ihanilla tavoilla vaikka ihan tavallisessa kerrostalossa.
–Jos kirkko voi olla omalla toiminnallaan edistämässä sellaista elämäntapaa, että aidosti kuunnellaan toisia ihmisiä, silloin tapahtuu hyvien asioiden jytky.
Ihania iloja ja mahdottomia tilanteita
Kirkkoherra ajattelee paljon seurakuntien toimintastrategian lähtökohtia: lähimmäisenrakkautta, hengellistä elämää, uskoa, toivoa ja rakkautta.
– Luonteenikin on sellainen, että jumppaan asioita mielessäni: mitä tarkoittaa, että ollaan lähellä ihmistä ja Jumalaa; miten sanoma välittyy seuraavalle sukupolvelle ja kuinka työntekijät ja vapaaehtoiset saadaan lähelle ihmistä, jolla on hätä.
Hänellä on huoli seurakunnan 31 000 jäsenestä, ja kirkkoon kuulumattomistakin. Kaikki kuulumattomat eivät edusta kirkonvastaista äärilaitaa: osalle kirkko ja sen sanoma ei vain ole merkityksellinen.
– Kirkon tulee elää tässä maailmassa, mutta myös vaikuttaa. Kristuksen evankeliumi on niin hurja juttu, että se väistämättä vaikuttaa. Emme vain mukaudu maailmaan, vaan vaikutamme maailmassa uskostamme käsin, ja evankeliumi kutsuu ja velvoittaa siihen.
Nuorukaisena Veli-Pekka Järvisen ihanteet olivat maailman muuttamisessa ja ihmisten elämän parantamisessa.
– Olen aina arvostanut seurakunnissa tehtävää työtä, ja siinä mielessä tämä on ominta alaa. Aika huikea hommahan tämä on, tehdä työtä pitkässä jatkumossa, jonka juuret ovat 2000 vuoden takana. Työhön mahtuu ihmisten tosi ihania iloja ja mahdottomia tilanteita, joista ei ole ulospääsyä.
Työssä ei myöskään tule valmiiksi.
– En oikein osaa tulkita kristillistä uskoa muuten kuin että: vangituille vapautusta. Eivät terveet parantajaa tarvitse, vaan he, joilla on kipua. Toisaalta kivun aiheuttajatkin tarvitsevat parantajaa.
Järvinen ei aio jatkossa suunnata kirkollisiin luottamustoimiin, vaan elämä jatkuu ulkoilun, perheen ja pohdintojen parissa. Elämästä ei siirrytä eläkkeelle.
Kirkolta hän toivoo sisäpiirikuplien puhkaisua.
– Kirkon yksi ongelma on, että viikosta viikkoon pyöritään samoissa ympyröissä. Tuolla on paljon ihmisiä, joilla on positiivista hyvää tahtoa ja annettavaa. Toki kaikkein kireimmillä kriitikoillakin on annettavaa. Aina siellä on joku kuulemisen arvoinen syy.
Teksti: Asta Kettunen
Kuvat: Hannu Jukola
