Yhteyttä ja käytännön ystävyyttä – kasvoista kasvoihin
– Rikkautena, ystävyytenä, jatkuvana yhteytenä, joka koskettaa seurakuntalaisia. Yhteisinä retkinä peeteliläisten kanssa. Tällaisena ystävyysseurakuntatoiminnan näkee Harjun seurakunnan kirkkoherra Veli-Pekka Järvinen.
Kahdella kolmesta seurakunnasta Suomessa on ulkomainen ystävyysseurakunta. Tampereella tuore esimerkki ystävyystoiminnasta on Etelä-Viron piispa Joel Luhametsin vierailu Tartosta helmikuussa.
Luhamets osallistui Viro 100 -vuotisjuhlaan Näsillä ja saarnasi juhlamessussa Tuomiokirkossa. Tarton ja Tampereen rovastikunnat ovat ystävyysrovastikuntia.
Vierailuja on ollut säännöllisesti puolin ja toisin myös Unkariin Sárszentlorincin ja Miskolcin ystävyysseurakuntiin, tuomiorovasti Olli Hallikainen kertoo.
Rippikouluja on pidetty myös Manchesterissa, jonka hiippakunta on Tampereen ystävyyshiippakunta.
– Tällaisilla työn tekijöiden ja seurakuntalaisten
välisellä yhteydenpidolla on minusta hyvinkin tulevaisuutta, toteaa Hallikainen.
Tuomiokirkkoseurakunnan virallinen ystävyysseurakunta
Namibiassa on Oniipan seurakunta. Lisäksi seurakunnalla on yhteistyötä
Okahandjan Helmen seurakunnan (Helmi Lutheran Parish) kanssa, ja se tukee Onandjokwen
lähetyssairaalan peruskorjaushanketta Pohjois-Namibiassa.
Kalevan lähikirkon ystävyysseurakunnat ovat Suomessa Ylä-Savon
seurakuntayhtymään kuuluva Varpaisjärven seurakunta ja Unkarissa luterilainen
maalaisseurakunta Sárszentlörinc.
Vapaaehtoisten varassa
– Ystävyysseurakuntatyö lepää vahvasti vapaaehtoisten varassa. Se koettiin viime kesänäkin, kun seurakuntalaisemme majoittivat viikoksi koteihinsa unkarilaisia ystäviä, toteaa pastori Päivi Repo.
Entisen Härmälän seurakunnan perintönä Eteläisellä seurakunnalla on ystävyyssuhde Unkarin Orosházan luterilaisen seurakunnan kanssa jo 1980-luvun alkupuolelta. Lisäksi on melko uusi ystävyyssuhde Mancesterin anglikaanisen St Mary the Virgin Davehulm -seurakunnan kanssa. Viinikan seurakunnan peruja on puolestaan ystävyys Viron Keilaan.
Unkarilaisten kanssa ryhmävierailuja on ollut noin kahden vuoden välein.
– Viime kesänä oli unkarilaisten ryhmä vieraanamme. Tulevana kesänä muutama nuori seurakunnastamme osallistuu nuorisonohjaaja Maria Pusan johdolla Unkarin kirkon nuorisopäiville ystävyysseurakuntamme kutsumana. Samoin olemme kutsuneet muutamaa nuorta aikuista osallistumaan kesällä Lapin vaellukselle, Repo kertoo.
Viron Keilassa on ollut jo useampana vuotena rippikoululeiri. Englannin ystävyysseurakunnassa viimeksi vierailivat nuorten parissa työskentelevät pastorit.
Jotta ystävyyssuhteet voisivat jatkua, täytyy mahdollisimman monilla työntekijöillä ja seurakuntalaisilla olla mahdollisuus osallistua ja tulla tutuiksi, Repo painottaa.
– Vireillä eläkeläisillä on paremmin mahdollisuutta lähteä matkoille, mutta samanaikaisesti tulisi tarjota nuorille mielekkäitä tilaisuuksia tulla tuntemaan ystävyysseurakuntatyötä. Tässähän on kyse vastavuoroisesta tasa-arvoisesta oppimisesta ja ystävyydestä. Nuoria kiinnostavat kansainväliset asiat, ja parhaimmillaan he voivat oppia sekä ystävyysseurakuntatyössä että kirkon lähetystyössä ja kansainvälisen diakoniassa Kristuksen kirkon olevan maailman laaja.
– Unkarilaisilta voi oppia, millaista on olla vähemmistönä. Samoin Virossa ja Englannissa kirkko toimii hyvin maallistuneessa yhteiskunnassa, jollaista kohden mekin kuljemme kiihtyvää vauhtia. Tärkeää on siis sekä oppiminen että yhteinen usko ja rukous toinen toistemme puolesta, Repo muistuttaa.
Käytännöllistä kohtaamista
– Ystävyysseurakuntatoiminta on hyvin erityislaatuista ja sellaisena merkittävää kirkon virallista kansainvälistä työtä. Kirkkomme kansainvälisen vastuun kantajina ovat siinä tavalliset seurakuntalaiset, maallikot ja työntekijät, kasvoista kasvoihin tapahtuvan käytännöllisen kohtaamisen kautta, sanoo teologian ja ekumenian asiantuntija Ari Ojell Kirkkohallituksen Ulkoasiain osastolta.
Ystävyystoiminnan kansainväliset verkostot ovat laajat erityisesti Viron, Inkerin ja Unkarin luterilaisten kirkkojen seurakuntiin.
– Koska toiminta toteutuu pienissä yksiköissä perusseurakunta- ja ruohonjuuritasolla, sen on usein vaikea saada ansaitsemaansa laajempaa julkista huomiota ja arvonantoa.
Tulevaisuudelta Ojell toivoo, että nykyiset laajat ystävyysseurakuntaverkostot säilyvät laadukkaan kohtaamisen verkostoina paitsi perinteisissä ystävyysseurakuntamaissa myös uusilla alueilla, erityisesti Porvoon kirkkoyhteisön kirkkojen seurakunnissa.
– Toiseksi toivoisin, että ystävyystoiminnassa aktiiviset suomalaisseurakunnat kohtaisivat ja olisivat hyvin verkostoituneet myös keskenään, jakaisivat tietoa ja kokemuksia, yhdistäisivät resursseja ja tekisivät yhteistyötä.
– Kolmanneksi toivoisin, että tulevaisuudessa ystävyysseurakuntatoiminta olisi aiempaa tunnetumpi kirkkomme kansainvälisen työn muoto, tunnustettu ja arvostettu siitä, että siinä korostuu tavallisen seurakuntalaisen osallisuus kirkon kansainvälisen vastuun ja suhteiden hoitamisessa. Suurempi julkinen huomio ja arvonanto motivoisi myös uusia osallistujia tärkeään työhön.
Tasaveroista kumppanuutta
Viime aikoina asenteet ovat Ojellin mukaan muuttuneet:
– On pyritty jättämään auttaja–autettava -ajatus taakse ja lähdetty liikkeelle tasaveroisen kumppanuuden ajatuksesta – mikä itse asiassa on aina ollut avain toimivaan ystävyysseurakuntasuhteeseen. Samalla seurakuntien hengellisen yhteyden merkitys on korostunut.
– Verkko- ja somemaailma epäilemättä tarjoaa alustan kokonaan uusille toimintamuodoille myös ystävyystoiminnassa.
Myös perinteiset muodot – erilaisin uusin variaatioin – ovat hänen mukaansa edelleen toimivia.
– Näihin kuuluu yhteistyö, joka toteutuu diakonia-, lähetys-, musiikki-, nuoriso- ja lapsityössä sekä rippikoulutyössä, vastavuoroiset seurakunta- ja työntekijävierailut, leirit ja retket, työntekijävaihto, seurakuntien välinen hengellinen yhteys ja esirukous, taloudellinen tai muu aineellinen tuki, kumppanikirkon yhteisten työmuotojen tai rovastikunnallisen työn tukeminen.
– Mieluummin kuin muutoksesta tavoiteltavana itseisarvona puhuisin jatkuvuudesta, jonka myötä muutokset toimintatavoissa ja -muodoissa tapahtuvat luonnollisesti omalla painollaan, kun vastuunkantajat vaihtuvat.
– Toimivimmillaan ystävyysseurakuntayhteydet vaativat paitsi yksittäisiä innostuneita ihmisiä, ajatuksen ja myös kokemuksen ystävyysseurakuntasuhteiden ylläpitämisestä ja niiden kehittämisestä seurakunnan yhteisenä toimintana, johon kaikilla on osallisuus. Tämä jälkimmäinen ulottuvuus kaipaa uudenlaista kirkastumista monissa seurakunnissa, joissa olisi mahdollisuus rikastua ystävyystoiminnasta aiempaa laajemmin seurakuntalaisten vastuullisen osallisuuden kautta.
Kaikkiaan ystävyysseurakuntatoiminta on ollut Suomessa vahvaa, arvokasta ja historiallisesti erittäin merkittävää. Sadat suomalaiset seurakunnat ovat osallistuneet Viron, Inkerin ja Unkarin luterilaisten kirkkojen seurakuntien hengelliseen ja aineelliseen jälleenrakentamiseen kommunistisen ajan jälkeen. Samalla on luotu vahva ja laaja ystävyysseurakuntien verkosto, jolla on nyt uusi historiallinen tehtävä.
– Nykyisessä jännittyneessä maailmantilanteessa on entistä tärkeämpää pitää yllä inhimillisiä suhteita. Ystävyysseurakunnat rakentavat ruohonjuuritasolla kestävää yhteyttä ihmisten ja kansakuntien välillä. Ne ovat kristilliseen uskoon, toivoon ja rakkauteen perustuva inhimillinen turvaverkko monin tavoin arvaamattomaksi käyneessä maailmassa.
– Näitä verkostoja ei ole varaa menettää. Niitä ei tulisi myöskään supistaa – vaan edelleen laajentaa, painottaa Ojell.
Teksti: Asta Kettunen
Kuvat: Risto Itämetsä
Valtakunnalliset Ystävyysseurakuntapäivät pidetään kahden vuoden välein. Tänä vuonna ne ovat Tampereella 5.–6. huhtikuuta.
