Elämänasenne avoimeksi
Kuolemanrajakokemuksia tutkineen Miia Kontron mielestä mielenkiintoisinta ei yllättäen ollutkaan kuolema, ei edes itse tilanne, vaan se, miten ihmiset ajattelevat elämästä.
– Kiitollisuus, joka on tullut elämään, on muuttanut kielteisenkin kokemuksen positiiviseksi ajan myötä.
– Itsellänikin tämä työ on vaikuttanut enemmän ajatuksiini elämästä kuin kuolemasta: miten saa elää nauttien ja iloiten, luottaa johdatukseen ja siihen, että elämä kantaa.
Miia Kontro on ehtinyt olla monessa mukana. Lukion jälkeen
hän muutti Saksaan ja työskenteli hotellissa.
– En
oikein tiennyt, mitä opiskelisin, ja pidin viisi välivuotta.
Hän opetti englantia lapsille ja insinööriopiskelijoille Vietnamissa.
Yksi uneton yö muutti kaiken.
– Huomasin, että haluan vielä opiskella, ja kun olen aina
halunnut tietää hampaiden numerot, kouluttauduin suuhygienistiksi.
–
Aikaisemmin olen aina ajatellut, että aika on abstrakti käsite, ja että kun
ihminen tekee mistä tykkää, aikaa riittää. Nyt väitöskirjaa tehdessäni olen
tajunnut, että aika ei riitäkään kaikkeen, hän nauraa.
–
Olen kyllä aina ollut sellainen, että kun innostun jostain, teen sen.
Työskentely opintojen ohella auttoi taloudellisesti.
– Lisäksi
minulla on ollut aina kaksi opiskelupaikkaa yhtä aikaa. Olen tykännyt kaikesta,
mitä olen opiskellut. Kielet ja kulttuurit ovat aina kiinnostaneet.
Lukion kielivalikoiman rajoitukset on otettu takaisin. Miia
Kontro onkin opiskellut kaikkiaan kuuttatoista kieltä ja käynyt 73 maassa.
Vietnamissa hän vietti buddhalaista elämää.
–
Liityin kirkkoon viisi vuotta sitten, ja sanonkin itseäni uuskristityksi. Mutta
herään kyllä vieläkin viideltä aamulla meditoimaan.
Halu auttaa, halu kertoa
Suuhygienia-alan työharjoittelu oli palvelukodissa, jossa tehtäväksi
tuli tarkistaa elämänsä viime hetkiä eläneiden vanhusten hampaita. ”Auttakaa,
minä kuolen” -pyynnöt eivät jättäneet rauhaan.
– Tajusin, että minulla ei ole valmiuksia
käsitellä kuolemaa, vaikka itselläni onkin aina ollut vahva hengellinen
elämänasenne.
– Samana iltana hain opiskelemaan teologiseen ja seuraavana
päivänä hain kirjat. Kaikki voi oikeasti muuttua yhdessä päivässä.
– Opiskelin innon
vallassa, ja sain ihania ystäviä heti ensimmäiseltä luennolta. Juotiin lasit
viiniä, juteltiin teologiasta ja Jumalasta.
Kun keskustelu eräässä vaiheessa siirtyi
kuolemanrajakokemuksiin, opiskelukaveri ehdotti, että Miia tutkisi sitä. Sillä
tiellä ollaan.
Tutkimuksissa on yleensä keskitytty siihen, millaisia
kokemukset ovat.
– …kun mielenkiintoista on se, miten ihminen on tulkinnut kokemuksen
ja miten se on vaikuttanut hänen elämäänsä.
Vielä kandidaattivaiheessa ei mukana ollut omaa aineistoa,
mutta haastattelut tulivat mukaan pro gradu -tutkielmaa tehdessä.
– Ensin ajattelin, että haastateltavia löytyisi
rajatietopiireistä, mutta yllättäen heitä löytyi eniten kirkollisen lehden
kautta.
Haastattelijan yllätti myös kokemusten monimuotoisuus. Liikuttavia
kertomuksia kuunnellessa tuli tunne, että muidenkin pitäisi saada kuulla ne.
– Ihmiset puhuivat taivaasta, tuonpuoleisesta, elämän
tarkoituksesta ja rakkaudesta, ja ajattelivat, että kunpa muillekin saisi
kertoa nämä jutut.
Tästä puolestaan syntyi ajatus helppolukuisesta kirjasta.
– Se oli ihana projekti. Siinä vaiheessa, kun ajattelin, että
nyt teksti on valmis, kustannustoimittaja pisti kaiken mullin mallin, Miia
Kontro nauraa.
Tosia, myönteisiä
kokemuksia
Kokemus oli haastatelluille useimmiten positiivinen ja
merkittävä. Huono muisto oli vain yhdellä: sorakuoppa, jossa ei saanut yhteyttä
omaisiin.
Joukossa oli myös muutamia lasten kokemuksia: ”Siellä mä
katselin itseäni, kun muut hoiti mua.”
– Lapset eivät analysoi kokemuksiaan, niin kuin aikuiset.
Ihmiset olivat valmistautuneet haastatteluihin; mukana saattoi
olla piirustus tai muistiinpanot tapahtumasta. Suhtautuminen oli muutenkin
todella myönteinen:
– Haastateltavat olivat kokeneet, ettei ole kenelle kertoa,
koska muut mitätöisivät kokemuksen tai kuittaisivat sen olevan vain jotain
aivokemiaa. Tällainen vie sen kokemuksen pois ihmisiltä itseltään. Nyt he
voivat kertoa kokemuksestaan ilman tulkintoja.
– Kokemus on ihmiselle itselleen tosi, ja se on teologin
näkökulmasta merkittävää.
– Eihän rakastuneillekaan sanota, että rakkaus on pelkkää
aivokemiaa, eli lääketieteellinen selitys ei poista sitä kokemusta. Meillä on
ehkä halu selittää asioita tieteellisen maailmankuvan kautta, jotta asioita
voidaan ymmärtää. Mutta on paljon sellaista, mitä ei voi selittää.
– Ihminen tulkitsee tilanteen omalla tavallaan.
Ehkä uskallusta avautumiseen lisää se, että enää ei uhkaa
roviolle joutuminen.
– Keskiajalla mystikot, esimerkiksi Pyhä Teresa, kertoivat
kuolemanrajakokemuksiaan, tosin näihin kertomuksiin on syytä suhtautua
kriittisesti. Myös Paavali on 2. Korinttilaiskirjeessä kuvannut erään
kokemuksen, eli kyllä näitä on ollut kautta aikain.
Kontro haastatteli kirjaa ja gradua varten osittain samoja,
osittain eri ihmisiä.
– Oli mielenkiintoista huomata, että kokemus oli saanut
uusia tulkintoja esimerkiksi siitä, oliko kyseessä hengellinen kokemus.
Tulkinta oli alkanut elää, kun sitä oli miettinyt.
Hyvää palautetta tuli myös asian palauttamisesta mieleen.
– Tulikin toive ryhmästä, jossa voisi vaihtaa kokemuksia.
Tämä olisi tosi tärkeää etenkin, jos kokemus on ollut kielteinen.
Länsimaissa rajalla nähdään edesmenneitä omaisia, Aasiassa
lähinnä jumalolentoja – mutta tutkimuksia on niukasti.
– Jos näkee uskonnollisen hahmon, sen tulkitsee aina oman
uskontonsa kautta.
Yksi pohti minuuden olemusta kovassa vastatuulessa, toinen
kertoi jutelleensa Taivaan Isän kanssa.
– Muutamat näkivät valo-olennon, jonka tulkitsivat
Kristukseksi.
– Tärkein oli kuitenkin elämänilo – havainto, että me ollaan
täällä ihmisen eikä pyhimyksen osassa. Elämä on iloa ja nautintoa varten.
Ei mitään tuomitsevaa
Kuolemanrajakokemuksissa korostuu ajatus siitä, ettei
tuomiota olekaan – ainakaan niin kuin se on kristinuskossa ymmärretty. Elämän
kertauksen ei ollut tarkoitus näyttää ihmisen syntejä vaan auttaa ymmärtämään
tekojensa seurauksia.
– Kaikki sanoivat, ettei siinä ole mitään tuomitsevaa.
Onko ylipäätään kyse kuolemasta, jos minuus jatkaa
olemassaoloaan rajalla käymisen jälkeen? Portilla käynti joka tapauksessa
muuttaa käsityksiä elämästä ja kuolemasta. Kuolemaa – ja toisaalta elämääkään –
ei tarvitse pelätä.
– Aika monelle tuli
myös ”universaali rakkaustauti”: tunne siitä, että kaikissa ihmisissä on jotain
rakastettavaa ja että olemme kaikki yhtä.
Syvässä kuolemanrajakokemuksessa poistuikin mustavalkoinen
ajattelu, jaottelu ystäviin ja vihollisiin.
Suomessa papisto on yleensä suhtautunut kokemuksiin vaieten
tai jopa pitänyt niitä uskomme vastaisina. Miksi?
Katekismus opettaa Jumalan valtakunnan tulevan vasta
maailmanajan lopussa, kun taas kuolemanrajakokemuksissa kirkkaus – jopa itse
Jumala – on läsnä jo nyt.
– Luterilainen käsitys siitä, mitä tapahtuu kuolemassa, on
että meidät herätetään viimeisenä päivänä, ja sen jälkeen meidät erotellaan
taivaaseen tai helvettiin. Siihen ei sovi sellainen ajatus, että kaikki
pääsevät taivaaseen.
Toinen kysymys on, mihin tarvitaan Kristusta ja kirkkoa, jos
kerran kaikki pääsevät taivaaseen. Tähän voi osaltaan antaa vastauksen haastatelluista
Kaisa: ”Ajattelen, että Jeesus on portti ja avain Jumalan luokse.”
Miia Kontron tekeillä oleva väitöskirja ei liity kuoleman
hetkiin, vaan tutkimisen aiheena on pappien suhtautuminen eutanasiaan. Tähänkin
toki liittyvät ajatukset kuolemasta ja peloista - vaikka ajatuksiaan ei aina
tiedostaisikaan.
– Se, mitä ihmiset ajattelevat kuolemasta muokkaa sitä, mitä
se ajattelevat eutanasiasta, Kontro määrittelee.
Taustalla on tuore tieto, jonka mukaan sairaanhoitajista
kolme neljäsosaa ja suomalaisista jopa 85 prosenttia suhtautuu myönteisesti
eutanasiaan.
Mielenkiinto juuri ilmestynyttä Portilla-kirjaa kohtaan on ollut suurta, ja Kontro odottaakin
luentopyyntöjä.
– Toivon, että ihmiset saavat kirjasta iloa, ja tutkijatkin jotain. Tavoite on kertoa myös, että ei tarvitse itse kuolla, jotta oppisi elämään iloisesti ja ilman murhetta.
Teksti: Asta Kettunen
Kuvat: Hannu Jukola
”…kuolemaa on turha pelätä. Se on kuin menisit nukkumaan ja heräisit uuteen maailmaan.” - Marja
Kuolemanrajakokemus
Toistaiseksi ei ole onnistuttu täysin selittämään, mitä
kuolemanrajakokemukset ovat ja miksi niitä ilmenee. Määrittelykin on vaikeaa:
miten määritellä, kuinka lähellä kuolemaa ihminen on käynyt ja missä kulkee
elämän ja kuoleman välinen raja?
Kokemus on ollut neljällä prosentilla saksalaisista ja viidellä
prosentilla yhdysvaltalaisista. Suomessa arviota ei ole tehty.
On myös arveltu kokemusten lisääntyvän lääketieteen
kehittyessä, kun yhä useampi elvytys onnistuu.
Tyypillisiä piirteitä:
Ruumiista irtautumisen kokemus
Hyvänolon tunne
Siirtyminen toiseen todellisuuteen
Kirkas valo
Kauniin maiseman näkeminen
Valo-olennon / yliluonnollisen hahmon kohtaaminen
Oman elämän kertaaminen
Edesmenneiden kohtaaminen
Rajan ylittäminen
Miia Kontro
Teologian ja filosofian maisteri, s. 1982
Etnomusikologi; pro gradu Serbiassa aiheena musiikin merkitys sodan keskellä
Työskennellyt ja opiskellut myös Saksassa, Itävallassa ja Vietnamissa
Tradenomi, suuhygienisti ja lentoemäntä
Tekee vapaaehtoistyötä lasten, kehitysvammaisten, ylivelkaantuneiden ja maahanmuuttajien parissa sekä toimii tukihenkilönä synnytyksen jälkeisestä masennuksesta kärsiville
Sydäntä lähellä ekologinen elämäntapa, säveltäminen, maalaustaide ja runous
Isosetä oli piispa ja saarnaaja Leonard Pietari (Pekka) Tapaninen
Siellä missä rakkautta on, on Jumala, ja siellä, missä rakkautta ei ole, sielläkin Jumala on.
- Miia Kontron voimalause. Sen kertoi Selma, jolla oli ruumiista irtautumisen kokemus hänen ollessaan 9-vuotias.
Elämän tarkoitus on löytää rakkaus.
Mutta rakkaus ei ole sitä, että rakastaa lähimmäistä. Rakkaus asuu ihmisessä
itsessään täysin sisällä. Se on kuin Jumalan rakkautta. On tarkoitus nähdä
toisessa ihmisessä se Jumalan rakastama ihminen. (Ote Portilla-kirjasta)
Kirjallisuutta:
Miia Kontro: Portilla. Suomalaisia kuolemanrajakokemuksia. Atena, 2018
Eben Alexander: Totuus
taivaasta. Tiedemiehen silmiä avaava kuolemanrajakokemus. WSOY, 2000
John Burke: Taivaan
rajalla. Päivä, 2015