Jokin ohjaa polkujamme
Vaeltaminen ja kirjoittaminen ovat muodostuneet Marjatta Lehtovirralle tärkeiksi elämän sisällöiksi. Kulkea voi niin teillä Espanjan Santiago de Compostelaan kuin lähimetsissäkin.
– Vuoden 1996 tienoilla luin artikkelin Santiago de Compostelasta. Se oli välitön kutsu, Lehtovirta sanoo.
Hän epäröi pitkälle matkalle lähtemistä useita vuosia, mutta kun 50-vuotispäivä lähestyi, nuorin poika rohkaisi kävelemään jonkin matkaa. Nyt reissuja on tehty jo viittä reittiä pitkin.
– Aika monelle siitä tulee pakkomielle, niin kuin mistä tahansa intohimosta: omaa tulta pitää seurata.
Pyhiinvaellukselle tarvitaan peruskunto. Viime syksynä kävelymatkaa Porton yläpuolella kertyi yli 300 kilometriä.
– Pitkät pyhiinvaellukset ovat hyviä terveystestejä. Itse olen sinnikäs kävelijä, Lehtovirta määrittelee.
Ranska on ollut lähtöpaikkana kahdesti.
– Vuonna 2014 ranskalaisella reitillä kilometrejä tuli lähes 800, eksymiset huomioon otettuna. Neljä viikkoa vaelsin tällöin yksin.
– Tarvitsen pitkiä pätkiä olla yksin, mutta illalla yhteismajoituksissa kävin keskusteluja ihmisten kanssa.
Avopuolisonsa Juhanin kanssa Marjatta Lehtovirta vaelsi viimeksi syksyllä 2021 Portugalin suunnasta. Silloinkaan ei haluttu puhella liikoja.
Kun uusi matka Portugaliin peruuntui keväällä 2020, käveltiin pitkin lähimetsiä.
– Vasta silloin tutustuin Aitoniemen metsiin, ja löytyi uusia polkuja, tunnustaa Lehtovirta.
Hän uskoo siihen, että jokin ohjaa polkujamme, niin vaelluksella kuin elämässä muutenkin.
Pitkiä pyhiinvaelluksia tutkittaessa on huomattu ensimmäisen viikon kuluvan fyysisen rytmin löytämiseen.
– Seuraavalla viikolla ihminen miettii oman elämänkaarensa asioita, ja kolmannella mieleen alkavat tulla isot elämänkysymykset: mikä on kaiken tarkoitus, mikä on Jumala, kuka minä olen.
Näiden pohdintojen tueksi Lehtovirta suosittelee esimerkiksi Kati Reijosen kirjaa Iso ajatus.
”Runo on ystäväni”
Marjatta Lehtovirta vietti varhaislapsuutensa Päijänteen rannalla. Viime vuonna häneltä ilmestyi runokirja Kävelen joen väärää puolta, jonka monet runot liittyvät lapsuuden maailmaan. Esimerkiksi leppä-aiheinen runo on voimakas muistikuva lapsuudesta.
Lähes kolmenkymmenen vuoden ajan hänen kotinaan on ollut Nuorten maja eli Kristillisen Työläisnuorison Tampereen osaston kesäkoti Aitoniemessä. Nykyisin sen nimi on Villa Silkkitie.
– Kirjoittaessani täällä ” kulkee eri puolelta maailmaa väkeä”, Lehtovirta mainitsee.
Kirjoittajan lempipaikka on isossa nojatuolissa, elävän tulen ääressä. Rakennukseen jälkeen päin tehty torni, johon pääsee huoneen kattoon rakennetun luukun ja tikasmaisten portaiden kautta, on oiva paikka tarkkailla ulkopuolta.
Lehtovirta pitää ajatuksesta, että runot tulevat muualta.
– Sen, mikä tulee kävellessä mieleen, täytyy äkkiä kirjoittaa ylös. Usein runo ei tule valmiina, vaan on vasta aihio.
– Juttelen runon kanssa, ja se kiusaa minua pitkään, kunnes sen kieli on muotoutunut. Kun runo on valmis, tulee iloinen olo, ja sen häiriköinti loppuu.
Pienkustantamo Wareliasta Lehtovirta sai myös
henkilökohtaista ohjausta. Kymmenkunta vuotta sitten hän oli päätynyt Oriveden
opistossa kirjailija Risto Ahdin vetämälle runokurssille.
– Kymmenen vuoden aikana runomestari Ahdin runon
kirjoittamisen ”korkeakoulussa” olen saanut hyvää oppia.
– Viimeisessä hionnassa tuli vielä mukaan jokin uusikin runo. Kirjoitin kirjan moneen kertaan.
Ilta aavistaa tulonsa
saaren kesyssä lämmössä
aurinko pakenee illan viileyttä
purppurahuntu liehuu lähtijän perässä
(Runosta Äggskär/ Kävelen joen väärää puolta)
Apostoli Jakob tuli eläväksi
Lehtovirtaa inspiroivat ihmiset, sekä kävellessä nähty, kuultu ja koettu.
– Camino Portuguesin uloin reitti nuolee Atlantin rantoja,
siellä on uskomattoman kaunista. Matkan jälkeen tuli valtava kuvien tulva ja
valtavan suuri kiitollisuus, että on tämänkin matkan saanut tehdä.
– Druidisia siruja (2018) kirjoittaessani ajattelin aika paljon apostoli Jakobia, ja jotenkin kansakoulussa oppimani apostoli muuttui toisenlaiseksi. Historiallinen henkilö tuli minulle eläväksi; häntä oli helppo lähestyä ja häneltä oli helppo kysyä.
Lukija pääsee mukaan tekstiin ainakin välillisesti.
– Luotan siihen, että lukija ymmärtää, mitä tarkoitan. Olenkin harjoitellut sitä, etten selitä liikaa. On ollut tärkeä asia oppia muokkaamaan tekstiä eläväksi.
Lehtovirta aavistelee olevansa pääsemättömissä vaeltamisesta, sillä se kiertyy myös uuteen, toukokuussa ilmestyvään kirjaan Voimanlähteillä. Ilona Tomin toimittamassa kirjassa neljätoista naista kertoo elämänkaarestaan, roolimalleistaan ja toiveistaan sekä elämänsä käännekohdista ja voimanlähteistä.
– Ilona Tomi toi minulle Uudesta-Seelannista ihanan kiven: otan sen usein käteen, se kädessä voi rukoilla, mietiskellä tai pyytää.
Lehtovirta on tehnyt uransa psykologina, josta suurimman osan aikaa psykologian opettajana. Henkireikiä ovat olleet toimiminen Psykologiliitossa ja sen paikallisosasto Pipsyssä, Euroopan psykologian opettajien federaation EFPTA:n hallituksessa sekä Nordplus-koordinaattorina Tredussa.
Vuonna 2012 ilmestyi kollega Leena Peltolan kanssa kirjoitettu Ihminen mielessä (Edita), jota Lehtovirta pitää ”perintönään”. Kirjan ajatuksena on ollut koota psykologian perusteita lähihoitajakoulutukseen. Taustalla oli niin ikään psykologian alaan kuuluva kirja Kasvurenkaita (WSOY 1995).
Teksti: Asta Kettunen
Reitiksi voidaan katsoa mikä tahansa useista pyhiinvaellusreiteistä Santiago de Compostelaan. Muutamaa tietä kuitenkin pidetään pääreitteinä. (Lähde: Wikipedia)
Marjatta Lehtovirta:
- 71 vuotta
- Asuu Tampereen Aitoniemessä
- Kolme lasta, kuusi lastenlasta
- Teokset: Druidiset sirut – Santiago de Compostela kutsuu; Kävelen joen väärää puolta; Ihminen mielessä Leena Peltolan kanssa (Edita, 2012)
Suomalaisen pyhiinvaeltajan opassivusto
Nordplus-vaihto-ohjelma