Kirjoittamalla vanhat asiat muistiin
Kynään tarttuminen antaa paljon. Se on minulle mielekästä tekemistä. Näin pohtii 88-vuotias harrastajakirjailija Rainer Hakala, jolta on julkaistu jo kymmenen omakustannetta.
Hakala kirjoittaa asioista, joita lapsena kuuli isältään. Kokemus maalaiselämästä kasvuikäisenä, palvelusaika sotaväessä laivastossa ja työ hinaajilla sisävesillä ovat niin ikään antaneet materiaalia kirjoihin.
Kirjailija
herättelee teksteillään lukijoiden omia lapsuus- ja nuoruusmuistoja. Hän käyttää
vanhoja sanoja, kuten nestuuki ja talriikki – ne tuovat ikäihmisille tuttuuden
tunteen.
Hakala on paljasjalkainen tamperelainen, joka asui Kyttälässä seitsemänvuotiaaksi saakka. Kun asuintalo paloi talvisodan pommituksissa, muutti perhe Säijän kylään isän kotitaloon. Sieltä nuori mies lähti vuonna 1952 varusmiespalvelukseen Katajanokalle Helsinkiin.
– Varusmiespalvelus laivastossa sisälsi erityisen kokemuksen, sillä pääsin matruusina osallistumaan vuoden 1952 olympialaisten järjestelyihin.
Laivasto koulutti Hakalan konepuolelle ja olisi pitänyt hänet palveluksessaan. Yhdentoista kuukauden jälkeen paluu siviiliin oli kuitenkin mieluisampaa.
”Kirjoitin, kun perhe nukkui”
Siviilissä Hakala työskenteli konemiehenä puutavaran hinaajilla sisävesillä. Naimisiinmenon ja lapsen syntymän jälkeen hän työskenteli 19 vuotta SOK:n tehtaalla Messukylässä. Vielä ennen eläkkeelle jäämistään Hakala ehti olla melkein 15 vuotta töissä yliopistolla huoltotehtävissä.
– Aloitin kirjoittamisen jäädessäni osa-aikaeläkkeelle. Ensimmäisen kirjani kirjoitin mökillä öisin, kun perhe nukkui. Mökkimme sijaitsi saaressa; aaltojen äänet kuutamossa toivat mieleeni ajat hinaajilla. Tunsin, että piti saada paperille se erityinen tunnelma, minkä olin kokenut työssäni vesillä.
Ensimmäisen teoksen jälkeen kirjoittaminen vei miehen mukanaan. Hakala osallistui vuonna 2002 valtakunnalliseen kirjoituskilpailuun ja voitti sen tekstillään Latoromanssi, jota hän on esittänyt monologina. Latoromanssi on osittain pohjana draamassa Muistaakseni, jota on esitetty Jämsänkosken teatteritalossa.
Yksityisetsivä Daavid I. Vaula seikkailee useassa kirjassa. Teos Kuorma-ajurin poika, jonka Hakala kirjoitti isänsä muistoksi, sisältää paljon Tampereen historiaa.
Kesällä valmistunut unenomainen kirja kertoo vanhuksista. Parhaillaan Hakalalla on työn alla uusi teksti, joka sekin kertoo ikäihmisistä, mutta uudella tavalla.
Elämänlaatua vanhuksille
Hakalan mukaan ikätovereilla on pula tekemisestä. Vanhuksille pitäisi tarjota sellaista ajankulua, mikä heitä kiinnostaa. Aikaisemmin hän usein rakensi, hitsaili ja veisteli. Kun nuo harrastukset eivät enää onnistu, antaa kirjoittaminen virikkeitä ja ajankulua.
– Vaikka vanhusten asiat ovat paremmin kuin ennen, on silti parannettavaa. Tärkeintä on, että vanhuksia ei jätettäisi yksin, painottaa Hakala.
Teksti:
Riitta Jussila
Kuvat:
Juha-Pekka Aaltonen
Rainer Hakalan tuotanto:
- Totta ja tarua höyryhinaajalta (2000)
- Latoromanssi (2002) sekä jatko-osa (2004)
- Muistaakseni (2004), draama
- Ruskee vasemman jalan kenkä (2009)
- Mimmi (2010)
- Krokotiilin kyynel, rikosromaani (2010)
- Säle (2011)
- Vaula ja papin risti (2014)
- Kuorma-ajurin poika: kertomuksia suomalaisesta työhevosesta ja Tampereen hevosmarkkinoista (2015)
- Tekoäly ja moottorikorjaamo (2020)
