Luonto rauhoittaa ja antaa voimia
Luonnossa liikkuminen antaa paljon. Menen hitaasti ja nautin, sekä kuuntelen ja katselen ympärilleni. Näin miettii Siivikkalassa asuva Anja Pentikäinen, joka on aina harrastanut liikuntaa ja nauttinut ulkona olemisesta yksin tai koiran kanssa.
– Olen sitä ikäpolvea, että lapsena oltiin alituiseen ulkona ja liikuttiin. Hiihdettiin ja leikittiin.
Pentikäinen on myös koko ikänsä käynyt jumpassa.
– Juupajoella asuessani vedin itsekin jumppaa. Olen aina löytänyt itselleni sopivan liikuntaryhmän, ja liikkunut monipuolisesti.
Vaikka pihassa seisoo auto, ja bussilinja kulkee kodin vierestä, Pentikäinen kulkee mieluiten polkupyörällä.
Liikuntaan ja luonnossa liikkumiseen on nyt entistä enemmän aikaa, koska hän jäi eläkkeelle palkanlaskijan työstään vuodenvaihteessa.
– Halusin
jäädä pois töistä heti kun mahdollista. Elämä on arvaamatonta. Nyt pystyn vielä
nauttimaan siitä, kun olen terve, miettii Pentikäinen, jonka päätökseen
vaikutti sisaren sairastuminen. Hän menehtyi vakavaan sairauteen vain
58-vuotiaana.
Pentikäinen tekee pitkiä kävelyretkiä metsissä ja Näsijärven rannassa. Vuosikausia lenkkikaverina oli cockerspanieli Lassi, joka on jo siirtynyt koirien taivaaseen.
Heti eläkkeelle jäätyään Pentikäinen hankki itselleen uuden koiran. Nella-pentu, rodultaan mittelspitz eli saksanpystykorva, jaksaa tosin toistaiseksi vain lyhyitä lenkkejä.
Pentikäinen myös marjastaa mielellään. Hän poimii mustikoita ja puolukoita.
– Otan mukaan vain pienen ämpärin, ja termospulloon kahvia. Viipyilen, istun rauhassa, katselen ja kuuntelen. Metsällä on ihmeellinen vaikutus: vaikka lähtiessä olisi kireä mieli, siellä rauhoittuu ja saa voimia.
Pentikäinen pitää kaikista vuodenajoista. Syksyllä iloa tuo värikäs ruska, ja keväällä ja kesällä on hienoa kuunnella linnunlaulua. Loppukesästä ilahduttavat erityisesti tuleentuneet viljapellot, jotka tuovat juurevan olon.
– En osaa edes
sanoittaa sitä tunnetta, jonka peltojen katseleminen synnyttää. Ehkä se johtuu
siitä, että olen maaseudulta kotoisin, kertoo Pentikäinen, joka on viettänyt
lapsuutensa Viialassa.
Vapaaehtoistyötä ikäihmisten parissa
Anja Pentikäinen on mukana Tampereen seurakuntien Mummon Kammarin ystävätoiminnassa. Lisäksi hän kuuluu ryhmään, joka hoitaa tiistaisin kahvituksen Käsitöiden äärellä -piirissä. Sen jäsenet kutovat neuleita hyväntekeväisyyteen ja käsitöitä Mummon Puotiin.
– Työni oli yksinäistä toimistotyötä, ja eläkkeelle jäätyäni halusin olla ihmisten parissa. Olen pitänyt paljon ikäihmisten tapaamisesta, ja minustakin on tykätty, hymyilee Pentikäinen.
Yksinäisten vanhusten ystävistä on kova kysyntä. Pentikäinenkin sai heti kolme ihmistä, joita hän käy tapaamassa lähes viikoittain.
– Vieraileminen tuntuu tosi hyvältä, ja se, että olen tärkeä jollekin. Monilla on iso tarve ystävälle.
Myös Nella pääsee mukaan vierailulle erään ikäihmisen luokse.
– Vaikka ystävälläni ei enää ole sanoja, huomaan, että hän selvästi nauttii helliessään koiraa.
Pentikäiselle on ollut iso yllätys, miten suuri joukko huonokuntoisia ikäihmisiä edelleen asuu kotona.
Hän haluaa kannustaa kaikkia, etenkin ikäihmisiä liikkumaan.
– Monet ovat valitettavasti jo niin huonokuntoisia, etteivät he enää pääse ulos. Jos vain ehtisin, voisin ryhtyä itse vetämään tuolijumppaa palvelutalossa.
Pentikäinen iloitsee siitä, että korona-aikana ihmiset onneksi harrastivat ulkoliikuntaa ja tekivät luontoretkiä.
– Ulkona näkee nyt perheitäkin useammin.
Teksti: Kirsi
Airikka
Kuvat: Hannu Jukola
Vanhustenviikon 3.–10.10. teemana on Luonto antaa voimaa.