Luottamuksen perässä
Neljä kymmenestä 15–29-vuotiaasta ilmoittaa luottavansa kirkon toimintaan vain vähän tai ei lainkaan. Tampereella Kirkon tutkimuskeskuksen 50-vuotisjuhlaseminaarissa puhunut Anu Gretschel ravistelee miettimään, miksi on näin.
Suomi on alle kolmekymppisille turvallinen: ikäluokasta peräti 95 prosenttia luottaa poliisiin paljon tai jonkin verran. Yleisesti luottamus yhteiskunnan instituutioihin on pysynyt korkealla, jopa kasvanut.
Poliisi on listaykkönen. Vahvoilla ovat myös tasavallan presidentti, puolustusvoimat, oikeuslaitos. Tuoreessa nuorisobarometrissa pankitkin pärjäävät, mutta kirkko ui vastavirtaan. Se sijoittuu heikommin kuin edelliskerralla kuusi vuotta sitten, taakse jäävät vain poliittiset puolueet.
Käytännöllisen teologian professorin Kati Tervo-Niemelän mielestä tilanne heittää kovan haasteen seurakuntien kaikkeen toimintaan. Mikä voisi vahvistaa nuorten luottamusta kirkkoon?
– Tuttuus. Nähdyksi ja kuulluksi tuleminen. Osallisuus. Kokemus armosta ja hyväksynnästä, uskoo Tervo-Niemelä.
Samoilla linjoilla on Gretschel, itsekin kahden teini-ikäisen äiti.
– Arvostus. Positiivinen tunnistaminen. Sen tyyppinen asenne, että nähdään ihminen vahvuuksien kautta. Nuoret pitäisi myös saada näkemään toiset nuoret positiivisten lasien läpi. Katse, jonka he nyt kohdistavat omiin ikätovereihinsa, on arvosteleva. Tämä on suoraa seurausta kilpailuyhteiskunnasta, jonka aikuiset ovat rakentaneet.
Onko jokainen yhtä arvokas?
Evankelis-luterilaisen kirkon asema enemmistökirkkona on vääjäämättä murenemassa.
– Ei nuoria voi sitouttaa ja osallistaa nykyiseen. Myös olemassa olevan täytyy muuttua, kun nuoret otetaan toimijoina ja päättäjinä aidosti mukaan, muistuttaa Gretschel, ja kysyy, paljonko kirkko on valmis uudistumaan.
– Vai halutaanko, että uusi sukupolvi kasvaa ulkopuolelle?
Nuorisotutkija kaipaa isoja ja radikaaleja ratkaisuja. Siis millaisia?
– Kirkko on päivitettävä nuorten maailmaan sopivaksi. Kaikki pitäisi käydä läpi. Miten seurakunta toteuttaa toimintaansa? Missä paikoissa? Miten se varmistaa mahdollisimman matalan kynnyksen? Millaista kieltä puhutaan? Muutosta ei synny, jos rakenteet, resurssit ja toimintamallit kiinnittyvät aiempien sukupolvien tapoihin ja tarpeisiin.
Nuorisobarometri toistaa useiden aiempien tutkimusten tuloksia. Eri sukupolvet elävät erilaisessa todellisuudessa. Etenkin moraali- ja arvokysymykset vaikuttavat nuorten suhtautumiseen, ja suhde uskontoon on entistä herkkäliikkeisempää.
Kansankirkko tuntuu jumittuneen tiettyihin tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden aiheisiin. Kiistely naispappeudesta ja sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen asemasta etäännyttää ja karkottaa nuoria. Gretschelin mielestä siihen ei olisi enää varaa.
– Ihmettelen, miten kirkko on instituutioistamme vanhoillisin. Eikö juuri sen tulisi viedä eteenpäin ajatusta, että jokainen kelpaa ja jokainen on yhtä arvokas.
Kirkko päästi ensimmäisenä 16-vuotiaat seurakuntavaaleissa uurnille jo vuosia sitten.
– Uudistus jää pinnalliseksi, jos muilta osin toimitaan kuten ennenkin. Eivät nuoret äänioikeuden takia automaattisesti hakeudu kirkon yhteyteen. Eivät valtio ja kunnatkaan ole äänestyslipulla pystyneet korjaamaan virheitään.
Näkymätön usko
Nuorisotutkimusverkoston erikoistutkija Anu Gretschel ja tilastotutkija Sami Myllyniemi ovat nyt päässeet perehtymään sellaiseen ryhmään, jota ei barometrin perusotokseen tavoiteta. Erillisnäytettä varten etsivä nuorisotyö löysi eri puolilta Suomea 117 ilman työtä, koulutusta tai harjoittelupaikkaa olevaa 15–29-vuotiasta. Joukosta 35 osallistui Gretschelin syvähaastatteluihin. Yhtenä otsikkoaiheena oli uskonto tai elämänkatsomus.
– Moni puhui avoimesti esimerkiksi sairaudestaan, sukupuoli- tai seksuaalisesta suuntautumisestaan, seksuaalisesta hyväksikäytöstään, mutta usko tai uskonto näkyi tai oli mukana vain muutaman elämässä. Sitä olisi kyllä ollut mahdollista nostaa keskusteluun, jos nuori niin olisi halunnut.
Työn ja koulutuksen ulkopuolella olevien nuorten huonovointisuus osoittautui laaja-alaiseksi ja syväksi. Kun ei ole ystäviä, sosiaalista elämää, antoisaa vapaa-aikaa, ei ole tulevaisuudenuskoakaan.
– Suomessa on paljon yksinäisiä ja tukea kaipaavia nuoria. Heidän arkeensa varmasti mahtuisi lisää erilaisia yhteisöjä ja sosiaalisia suhteita. Seurakunta voisi olla yksi vaihtoehto, joku jopa haaveili sellaisesta.
Syvät lommot kiusaamisesta
Yksi tekijä yhdisti Gretschelin kohtaamia nuoria: rankka koulukiusaaminen. Vain muutama oli säästynyt siltä.
– Suurimmalla osalla tämä vaikuttaa edelleen elämään. Syvä lommo itsetunnossa vaikeuttaa kiinnittymistä sosiaalisiin yhteisöihin. Kun näin moni syrjäytyy siksi, että on tullut koulussa kiusatuksi, meillä on iso rakenteellinen ongelma, joka vihdoin olisi syytä ottaa vakavissaan. Työtä riittää kodeille, koululle, nuorisotyölle, kirkolle.
Kirkkohallituksen kasvatuksen ja perheasioiden yksikön johtajan, teologian tohtori Jarmo Kokkosen muutaman vuoden takainen väitöskirja osoitti, että sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvat pitävät rippikoulua itselleen turvallisempana ympäristönä kuin koulua. Erilaisuus ja muista erottautuminen johtaa helposti yksinäisyyteen.
Gretschelin kanssa jutelleillekin juuri yksinäisyys oli pahin ongelma. Moni tunsi jääneensä ulkopuolelle jo kouluaikana.
– Nuorten yhteisöstä lähtevä voima on vaikeasti hallittavissa, mutta liian monen kiusatun mielestä aikuiset kouluyhteisössä olivat välinpitämättömiä. Asiaa ei osattu hoitaa.
Tutkija kysyi haastateltaviltaan, kuka olisi voinut toimia toisin näissä tilanteissa. ”Emmä osaa sanoa…ei kai semmoista ole”, kuului muuan vastaus.
– Aika surullista, ettei nuori osaa nimetä tahoa, joka olisi voinut toimia toisin. Onko sellaista? Tekevätkö organisaatiot oikeita asioita, ja tietääkö nuori organisaatioista? Taustalla voi myös olla nuoren käsitys, etten ansaitse apua ja vika on minussa, syyllisyyden kokemus.
Kuka jää ulkopuolelle?
Useiden eri tutkimusten mukaan nuoret ovat yleisesti olleet tyytyväisiä rippikouluun.
– Se saattaa olla valtaisan hieno nuoruuden yhteisöllinen kokemus, mutta voiko mukaan tulla myös sellainen, jolle tuleminen on vaikeaa? Kuka jää ulkopuolelle ja miksi? Mitä pitäisi tehdä paremmin, jotta tavoitettaisiin myös nämä nuoret, ja jotta kirkko tuntuisi omalta yhteisöltä vielä myöhemminkin elämässä? Gretschel esittää hyviä kysymyksiä.
Kirkon tutkimuskeskuksen seminaarissa kommenttipuheenvuoron käyttänyt Kati Tervo-Niemelä uskalsi katsoa peiliin:
– Seurakunnan nuorisotyössä näkyy valitettavan selvästi Raamatun kylväjävertaus. Ne joilla on, he saavat lisää. Nuorisotoiminta kokoaa hyväosaisia ja hyvinvoivia nuoria, vaikka kaikki eivät halua tätä totuutta nähdä tai kuulla. Rippikoulusta eniten eväitä elämään saavat ne, joilla niitä on muutenkin.
Viime vuonna 7 000 rippikoululaista sai vastattavakseen kysymyksen, iloitsenko elämästä. ”En ollenkaan”, vastasi 2,6 prosenttia joukosta.
– Vaikka prosenttiluku on pieni, sen takana on merkittävä määrä nuoria ihmisiä, Tervo-Niemelä muistutti.
Gretschel peilaa tulosta omaan tutkimusaineistoonsa.
– Helppo kuvitella, että jos olet koulukiusattu ja sinut on jo valmiiksi pistetty sinne luusereitten joukkoon, miten ”iloisena” lähdet niitten samojen samanikäisten kaverien kanssa kesällä rippileirille. Ei pelkkä rippikoulu pysty lyhyessä ajassa muuttamaan sosiaalisia järjestyksiä.
Toivoa, valoa ja mahdollisuuksia
Kangasalan seurakunnan erityisnuorisotyönohjaaja Jorma Jussila toi seminaariin ruohonjuuritason äänen.
– Mitä annettavaa kirkolla on niille, jotka ovat vaarassa syrjäytyä? Kysymys oli helppo silloin kun valmistuin. Nyt olen 40 vuotta tehnyt tätä työtä, ja vastauksia on paljon vähemmän. Meidän on kuitenkin itse uskottava sanomaamme, nuoret huomaavat filmauksen heti. On kuljettava vieressä ja rinnalla, oltava saatavilla. On poistuttava omalta mukavuusalueelta sinne missä nuoret ovat, kotiin, kouluun, kadulle, harrastuksiin. Olisiko jo aika lähteä etsimään? Pyhää ja tuonpuoleisen kysymyksiä voi viedä kaikkialle.
Jussila arvostaa paikallista ja luontaista matalan kynnyksen toimintaa, helppoa, halpaa, osallistavaa. Tutkija Gretschel myötäilee ja näkee kosolti mahdollisuuksia. Hän liputtaa esimerkiksi moottoripajojen ja vastaavantyyppisen puolesta. Seurakunnat voisivat lisätä toimintaansa tällaisissa paikoissa, jotka tarjoavat järkevää tekemistä ja joissa nuori saa mielekkäällä tavalla yhteisön.
– Moni on kiinnostunut vapaaehtoistyöstä, myös ulkomailla. Kirkon kansainvälinen nuorisotyö on tosi tärkeää. Silloin pystyy pomppaamaan pois nykyisestä, pääsee aloittamaan elämän uudestaan.
Teksti: Pirjo Silveri
Kuvat: Leena Kälve