”Muista, että oot hyvä tyyppi”
Silta-Valmennuksen Kääntöpiiri-hankkeessa työskennelleen Saku Lemolan sanotaan olevan hyvä kohtaamaan ihmisiä. Aina ei kuitenkaan ole ollut näin: nuoruuden pelokkuus ja ujous johtivat päihteiden ja rikosten pariin, ja lopulta vankilaan.
– Vaikka meillä oli vakavarainen perhe, perheen sisällä oli ongelmia. Tarhassa jäin ensimmäisen kerran kiinni tupakanpoltosta, hän kertoo.
Oluttakin ipana löysi helposti, sillä isä pyöritti juomienjakelufirmaa.
Vähitellen kuvaa tuli mukaan päihteiden koko laaja kirjo.
– Perhe yritti kyllä puuttua siihen, mutta olin hyvin vastahankainen. Ajattelin, että he yrittävät hankaloittaa elämääni. Samoin poliisi ja muu yhteiskunta.
Lemola vietti kiven sisässä neljä jaksoa, joista viimeisessä syynä oli henkirikos. Se havahdutti:
– Olin elänyt sellaista elämää, ettei oma itseni tai muut merkinneet mitään.
Syyllisyyden tunto ja katumus olivat niin kovat, että mies kirjoitti seinään hyvästit läheisille.
– Lakanat oli viritetty, ja lähtö oli aika hiuskarvan varassa, mutta joku voima tuli siihen väliin. Se sanoi, että olet tehnyt tämän, vastaa seurauksista ja katso loppuun asti.
Joku tarkoitus
Vankila tarjosi puitteet päihteiden käytön jatkumiselle, mutta myös mahdollisuuden hoitoonohjaukselle ja vertaistuen piiriin. Päihteiden jälkeinen alku tuntui hämmentävältä.
– Sitä oli ihmeissään, että on ylipäätään hengissä. Olen tullut siihen tulokseen, että joku tarkoitus tällä kaikella on.
On myös ihmisestä itsestä kiinni, millä asenteella siellä on: onko vankila rangaistus vai loma.
Ennen Lemola kertoo pelänneensä kavereiden katoamista ja yksin jäämistä.
– Kun pystyin lopettamaan päihteiden käytön, ei käynytkään niin.
Nyt hän on ollut kuivilla yli kahdeksan vuotta, eikä peittele menneisyyttään.
– Salailusta ja piilottelusta tulee vain tuskaa. Tietysti niitä asioita ei voi koskaan täysin unohtaa.
Vankilassa kävi diakoneja pitämässä kotipaikkaryhmää, vankilapastorin kanssa tuli juteltua monesti, ja kirkossa kuunneltua esiintyjiä. Myös vankilalähettejä kävi paljon – heitäkin, joilla itsellään oli vankilatausta.
– Minussa on aina ollut myös hengellinen puoli, jo lapsena luin Ikuisia kertomuksia, Lemola muistaa.
– Rippikouluaikanakin käytin päihteitä, mutta pääsin ripiltä. Olin ihastunut yhteen isoseen, ja siksi kävin jopa raamattupiirissä.
Vankilassa Saku Lemola kouluttautui puusepäksi, ja myöhemmin lähihoitajaksi. Hän huomaa asiassa pientä ironiaakin:
– Olen antanut lähihoitajalupauksen, edistää ja suojella toisten terveyttä.
– Töitä olisi paljonkin esimerkiksi vanhus- ja vammaispuolella, mutta yliherkkyys ja empaattisuus luonteenpiirteinäni hiukan vaikeuttavat asiaa.
Vanhusten parissa työskennellessään mies nimittäin huomasi, että rahalle ei saada vastinetta, eli palvelua.
– Se oli mun sielulle liikaa.
Nykyihmisen itsekkyys ja ahneus ihmetyttävät Lemolaa:
– Vaikka olisi rahaa, silti sitä halutaan lisää. Kun jaksettaisiin puhaltaa yhteen hiileen, moni asia olisi toisin. Uskon, että tämäkin aika on tullut ihan sitä varten, että asioiden on muututtava.
Itselläkin oli aika, jolloin millään muulla kuin rahalla ei ollut arvoa.
– Päihteiden pitäisi kuulemma laajentaa ajatusmaailmaa, mutta minulle kävi toisin päin. Nykyään osaan katsoa isojakin kokonaisuuksia laajasti.
Väkeviä kokemuksia
Tampereeseen Lemola tykästyi tultuaan.
– Kotkassa asuessani A-klinikka oli ainut paikka, josta sai jotain apua. Tampereella on erilainen mielenmaailma, esimerkiksi itsehoitoryhmiä, joissa käyn säännöllisesti.
– Itsehoito vaatii asioiden kohtaamista avoimesti ja rehellisesti, tiedostaen, mistä on kysymys.
Kääntöpiiri-hankkeen (2017–2019) loppuvaiheessa hän luonnosteli myös Vertsi-vertaistoiminnan teemaryhmän, joka kokoontui kerran viikossa. Ryhmässä Lemola huomasi, että ihmisillä oli kova halu käydä läpi omia kokemuksiaan.
– Sen takia haluan pysyä päihde- ja mielenterveysalalla, että voin käyttää sekä kokemuksiani että ammatillista osaamistani: koko kapasiteetti on käytössä.
Kohtaamiset ovat olleet niin väkeviä ja tarinat niin voimakkaita, että työ on imaissut voimia, joita on pitänyt välillä koota itsekseen. Toisaalta vastaan on tullut avaavia ja rohkaisevia kokemuksia.
Hän vertaa tuota työtä siemenen istuttamiseen:
– Eihän minullakaan ollut tietoa muunlaisesta elämästä, tai että on tällaisia paikkoja ja toimintaa.
Silta-Valmennuksen päihdekuntoutuksessa on avoin keskusteluilmapiiri.
– Vankilasta vapautunut voi olla yksin elämänmuutoksen kynnyksellä, eikä tiedä miten pitäisi olla, eikä kenen kanssa asioida.
Lemola kertoo oppineensa elämään sisäisen maailman rikkonaisuuden kanssa.
– Vankilassa sama tunne on joillain muillakin varmaan sisällä, mutta siellä ei herkkyyttä tai heikkoutta hyväksytä, tai sitä käytetään häikäilemättä hyväksi. Pastorin tai päihdetyöntekijän luona sen saattoi paljastaa.
Nykyään Lemola kertoo tsemppaavansa kavereita:
– Muista, että sä oot hyvä tyyppi, ja ihan hyvä ihminen!
Tuntoja teksteihin
Saku Lemola on aina runoillut, mutta varsinaisesti kirjoittaminen aukeni vankilassa. Ensin ajatuksena oli tehdä räppibiisi.
– Vilppulan avovankilassa oli uskovainen kaveri, jonka kanssa alettiin pitää ”runokamppailuja”. Kun pääsin Tampereelle päihdekuntoutukseen, eräs työntekijä luki tekstejäni ja ehdotti, että voisiko niitä jalostaa muidenkin luettavaksi; hän sanoi vitsinä, että tee siitä cd.
Silta-Valmennuksen nuorten pajan avulla hän teki levyn ja pienen runovihon, joita painettiin sata kappaletta. Pari vuotta myöhemmin julkaistiin esikoisrunokirja Pimeydestä valoon, ryysyistä rikkauksiin omakustanteena.
– Tykkään siitä, että se on autenttinen ja mun näköinen, vaikka totta kai siinä on kirjoitusvirheitä. Mutta jos vain joku saa teksteistä jotain…
Ensimmäinen kirja luotsasi vankilamenneisyyttä ja vapautumisen tuntoja. Toisenkin kirjan materiaali on jo valmiina, ja siinä ovat esillä jo muut asiat.
Teksti: Asta Kettunen
Kuvat: Hannu Jukola
