Nuorten kanssa ja puolesta puhuja
Viime vuonna Tampereella Vuoden aikuiseksi valittu Onni Westlund toimii asiantuntijana lastensuojelun kehittämisyhteisö Pesäpuussa. Nuorille hän haluaa viestiä, että nämä ovat riittäviä sellaisena kuin he ovat – ei tarvitse olla sankari.
– Toivottavasti lastensuojelun kautta nuoret saavat eväät oman näköiselle elämälle.
Westund vetää vertais- ja kokemusasiantuntijatoimintaa lastensuojelun sijaishuollossa, eli sijaisperheissä, perhekodeissa ja lastensuojelulaitoksissa asuville ja asuneille nuorille. Hän tapaa 13–29-vuotiaita nuoria, joita halutaan mukaan toimintaan.
– Aktiivisia ja innokkaita nuoria kutsutaan lastensuojelun kehittämisryhmään.
Tavoitteena on pohtia, miten nuoret kokevat asioitaan hoidetun, mikä toimii arjessa ja palveluissa, ja mitä voisi kehittää. Näistä hän myös viestii eteenpäin esimerkiksi asiantuntijoille ja päättäjille.
Pyrkimyksenä on, että kaikki lapset ja nuoret nähtäisiin arvokkaina – siis lapsi- ja perheystävällinen yhteiskunta. Työtä tehdään yhdessä lasten ja nuorten kanssa.
Aihepiiri kiinnostaa niin paljon, että kaikkea ei ehdi tehdä työajalla, vaan Westlund myös pitää blogia, jossa hän ottaa kantaa asioihin.
Työntekijät vaihtuvat
Niin nuorten kuin asiantuntijoiden, sosiaalihuollon henkilöstön, sijaisvanhempien ja sosiaalityöntekijöidenkin näkemykset ovat monissa asioissa samankaltaisia. Aina ei toki voi jäljittää, mistä jokin aloite on lähtöisin, tai missä määrin se johtaa käytäntöihin.
– Keskeinen asia, josta nuoret ovat puhuneet jo pitkän aikaa, on sosiaalityöntekijöiden jatkuva vaihtuminen.
Siihen johtavat Westlundin mukaan työn kuormittavuus ja riittämättömät tukirakenteet. Palkkakaan ei vastaa työn raskautta.
– Monet eivät jaksa alalla. Tämä on yksi haasteista vuodesta toiseen, valitettavasti.
– Nämä ovat hyvin monimutkaisia asioita, ja jokainen tarina on omanlaisensa. Mutta jos pelkästään asiakasmääriä katsotaan, niin nykyinen tilanne ei mahdollista systemaattista ja hyvin suunniteltua työtä.
Nyt hallitusohjelmaan on kirjattu pyrkimys rajata sosiaalityöntekijöiden asiakasmäärää. Esityksen mukaan ensi vuonna olisi 35 asiakasta per työntekijä.
Westlund huomauttaa, että määrä olisi edelleen suhteellisen korkea. Työntekijän kun pitäisi myös pitää yhteyttä sekä vanhempiin että muihin läheisiin, ja ottaa huomioon myös esimerkiksi terveysasiat, kuulemalla terveydenhuollon asiantuntijoita.
– Kyllä siinäkin saa töitä tehdä. Toki tuo olisi parannusta nykytilanteeseen, kun nyt yhdellä työntekijällä voi olla yli 40, jopa yli 50 asiakasta.
Westlund tietää mistä puhuu, sillä sijaisperheissä asuessaan hänellä itsellään oli yhteensä kolmattakymmentä sosiaalityöntekijää.
Sijaishuollosta itsenäistymisvaiheessa olevat nuoret ovat nyt oikeutettuja jälkihuoltoon 25 ikävuoteen asti, kun ennen tuo raja oli 21 vuotta.
Vanhemmat jäävät vaille tukea
Westlund huomauttaa, että vanhemmille ei ole tarjolla melkein minkäänlaista tukea, eikä tietoa, mistä apua saa.
Suomessa ei ole pysyvää huostaanottoa, vaan kaikessa pyritään perheen jälleenyhdistämiseen. Se voi olla vaikeaa, jos vanhemmat ovat tyhjän päällä.
– Aikuissosiaalityön kentän haasteet ovat samoja. Niinpä vanhemmat eivät saa sieltäkään tukea, vaan avun koordinoiminen jää heidän omalle kontolleen.
Vaikka päättäjät puhuvat panostamisesta lastensuojeluun, sijaishuollossa asuu enemmän lapsia kuin koskaan tilastohistorian aikana.
Toissa vuonna lähes 19 000 lasta asui muualla kuin syntymävanhempiensa kanssa kodin ulkopuolella. Sen lisäksi lastensuojelun avohuollon asiakkaita oli yli 50 000. Tampereella tehdään lisäksi lapsiperheaikaista perhesosiaalityötä, johon ei tarvitse lastensuojelun asiakkuutta, Westlund kertoo.
Seurakunnilta hän toivoo mahdollisimman aktiivista tiedottamista vanhemmuutta tukevasta toiminnasta. Myös avun tarpeessa olevien perheiden, nuorten ja vanhempien tunnistaminen, viestien kohdentaminen ja tiivis yhteistyö sosiaalihuollon kanssa ovat hyviä tapoja auttaa. Seurakunnat on hyvä tuoda esiin yhtenä mahdollisena tuen tarjoajana.
Koskelan rankka tapaus, jossa kolme nuorta surmasi raa’asti neljännen, herättää monenlaisia tunteita.
– Lastensuojelun tilanne on ollut tiedossa 30 vuotta. Esimerkiksi Vilja-Eerikan murhatapauksen jälkeen tehtiin useita selvityksiä, joissa esitettiin mittava määrä toimenpiteitä, joiden avulla lastensuojelujärjestelmä toimisi paremmin. Ne eivät valitettavasti poliittisessa päätöksenteossa saaneet lähes lainkaan huomiota.
Työtä pitäisikin Westlundin mukaan kehittää pitkäjänteisesti, ei suosia lyhyitä erillisiä hankkeita.
– Tietenkään epätäydellisestä maailmasta ei pystytä kaikkia tragedioita poistamaan. Mutta kysyttäessä lapsilta ja nuorilta, yhteistyökumppaneita ja vanhemmilta viestit ovat samansuuntaisia. Jostain syystä niitä ei pidetä yhteiskunnassa niin arvokkaina, että tähän panostettaisiin. Valitettavasti se näkyy kymmenientuhansien lasten ja nuorten elämässä, ja ajoittain kulminoituu traagisina tapauksina.
Koskelan tapauksessa on paljolti keskitytty pohtimaan uhria ja systeemin toimimattomuutta. Westlundin mielestä sen lisäksi voisi miettiä myös tällaisiin tapahtumiin johtavia syitä.
– Mutta tahto ymmärtää ei riitä, jos ei ole panostaa euroja.
Keino synnyttää muutosta
Lapsena Onni Westlund asui useissa sijaisperheissä lyhyitä pätkiä. Kiireellinen sijoitus tapahtui, kun isä oli kuollut ja äiti sairastui.
– Sen jälkeen muuttoja oli useita, sinne missä tilaa oli, kunnes tuli huostaanottopäätös. Sitten olin kymmenen vuotta samassa perheessä.
Oman tarinan kertominen on keino pyrkiä synnyttämään myönteistä muutosta. Se on ollut tehokas tapa päästä puhumaan itselle tärkeistä asioista.
Tie ei ole ollut helppo, vaan vaatinut pitkäjänteistä työtä, jossa on väillä otettu takapakkia. Turvattomuuden kokemukset seuraavat läpi elämän. Kaikkea hän ei ole tuonut julkisuuteen. Hän ei myöskään halua leimautua sankariksi:
– Yleensä meillä on tarve kuvata ääripäitä: joko on kaikki pilalla ja mennyt huonosti, tai sitten aluksi on mennyt huonosti ja supersankarimaisesti selätetty kaikki vaikeudet.
– On myös paljon nuoria, jotka ovat itsenäistyneet ja viettävät ihan tavallista elämää, Westlund painottaa.
Hän haluaa puhua tärkeistä asioista ilman, että asettaa kenellekään paineita.
– Haluan viestiä, että maailma on avoinna myös heille, jotka ovat asuneet sijaisperheissä tai lastensuojelulaitoksissa. Eikä niin kuin mullekin on sanottu, että ”sinulla ei ole mahdollisuutta pärjätä yhteiskunnassa.”
Hän julkaisee yhdessä kollegansa kanssa YouTube-kanavaa UP2US-meistäkiinni, jossa he kertovat omista kokemuksistaan lastensuojelun asiakkaina.
Westlund huomauttaa, että rakkaus kantaa pitkälle, mutta aina se ei yksin riitä.
– Vaikka välillä sitä toivoisi enemmän rakkautta niille, jotka lapsia tapaavat. Monet lapset kohtaavat ennakkoluuloja, syrjintää ja kiusaamista pelkästään siitä syystä, etteivät asu vanhempiensa luona.
– Nämä ovat tavallisia lapsia, vaikka eivät asukaan vanhempiensa kanssa, hän painottaa.
Westlund toivoo, että esimerkiksi koulu tunnistaisi syrjinnän.
– Vanhemmat saattavat kieltää lapsia leikkimästä sijaishuollossa asuvan lapsen kanssa, hän antaa karun esimerkin.
Teksti: Asta
Kettunen
Kuvat: Hannu Jukola
UP2US-hanke uudistaa lastensuojelun sijaishuoltoa.
Lastensuojelua koskevien toimenpide-ehdotusten toteutuminen