Puhukaa toisistanne hyvää!
Helsingin entinen piispa Irja Askola nauttii nyt elämästä muun muassa lukemisen ja muun kulttuurin parissa. Runot ovat olleet hänelle aina keino irtautua arjesta.
Lappeenrannassa vuonna 1952 syntynyt Irja Askola teki komean kirkollisen uran toimien myös tienraivaajana. Hän sai kunnian olla evankelis-luterilaisen kirkon ensimmäinen naispuolinen piispa. Hän jäi eläkkeelle Helsingin hiippakunnan piispan tehtävistä syksyllä 2017.
Vähemmän tunnettuja ovat Askolan kirjalliset meriitit. Hän on julkaissut kaikkiaan seitsemän runokirjaa, joista osassa mukana on ollut myös Anja Porio.
– Kirjoittaminen on minulle tapa hengittää ja jäsentää asioita, piispa emerita luonnehtii kauniissa Helsingin keskustan kodissaan. Sen seiniltä ikonit tervehtivät toimittajaa ja kuvaajaa.
Askolan mukaan runot ovat jo pienestä saakka kuuluneet hänen elämäänsä.
– Osallistuin koululaisille suunnattuihin runokilpailuihin ja muutenkin luin paljon. Seurakuntanuorina lauloimme virsiä, ja nehän ovat myös kaunista lyriikkaa.
Runot ovat monelle keino tavoittaa erilaisia maailmoja. Tämä koskee myös Irja Askolaa.
– Piispalla työtä on paljon. Kun tiiviin päivän jälkeen ei kotona enää jaksanut lukea romaania, tartuin sitten runokirjaan. Sitähän voi lukea moneenkin kertaan, ja aina avautuu uutta.
Runoilija saa nauttia toisten esityksistä
Tammikuussa tamperelaisilla on tilaisuus kuulla Irja Askolan runoja taitelijoiden esittämänä Ihmiseltä ihmiselle -runoillassa. Askola ei itse paikalle pääse ulkomaanmatkansa takia.
Ajatuksen runoillasta keksi Suomen mielenterveysseuran entinen toiminnanjohtaja Pirkko Lahti.
– Hän on ystäväni, ja olimme kerran katsomassa erästä Ritva Oksasen produktiota. Pirkko sitten tokaisi esityksen väliajalla: ”Irja, myös sinun runoistasi pitää tehdä tällainen ilta!”
Runoilija ei itse ole ollut millään tavalla suunnittelemassa esityksen sisältöä. Esitettävät runot ovat taiteilijoiden valitsemia. Taiteilijaryhmän Askola tapasi yhden kerran.
– Itse esityksessä roolini on nauttia taiteesta ihan siellä yleisön joukossa.
Tulevaisuutta ei saa pelätä
Ihmiseltä ihmiselle -runoillan epävirallinen tunnusruno on Irja Askolan vuonna 2006 kirjoittama runo.
Tultaessa tienristeykseen
joku kauhistuu
tieni näyttää päättyvän
toinen havahtuu
sydämestään ilahtuu
maisemat avartuvat
voin valita
Pohdiskelemme Askolan kanssa tekstin sisältöä. Kuinka paljon se kuvaa hänen työuraansa ja elämäänsä muutenkin?
– Kyllä kai tähän runoon kiteytyy jotakin elämänfilosofiastani. On paljon asioita, joihin ei voi itse vaikuttaa. Mutta aika pitkälti ihminen voi valita, miten erilaisiin tilanteisiin suhtautuu.
Piispa emerita huomauttaa, että häntä on aina kiehtonut muutos. Asiat voi tehdä myös jollakin toisella tavalla kuin mihin on totuttu.
– Asuin lähes kymmenen vuotta Genevessä hyvin kansainvälisessä ympäristössä. Olin Euroopan kirkkojen konferenssin johtoryhmässä ainoa pohjoismaalainen, ainoa luterilainen ja ainoa nainen. Se jotenkin huuhtoi mielestä pois lauseen ”meillä tehdään aina näin”.
Raju palaute väsytti
Irja Askola on huomannut, että suomalaiset eivät aina ymmärrä, kuinka hyvässä maassa me elämme. Ilmapiiri on ihmeen negatiivinen.
– Myönteisyys syntyy yleensä siitä, että tekee toiselle jotakin hyvää. Hyvän tekeminen kannattaa aina, kirkkovaikuttaja toteaa.
Virkakaudellaan hän joutui kohtaamaan monien myönteisten asioiden ohella myös vähemmän miellyttäviä. Helsingin piispa asettui määrätietoisesti puolustamaan turvapaikanhakijoiden ihmisarvoa ja oikeuksia.
Kansalaispalaute saattoi olla hyvinkin suoraviivaista.
– Kyllä se välillä oli rankkaa, en sitä lainkaan kiistä. Toki julkiseen virkaan kuuluu kaikenlainen palaute. Sain paljon kritiikkiä, mutta ei läheskään kaikki siitä ollut mitään vihapuhetta. Ihmiset viesteissään vain totesivat, että ovat kanssani maahanmuuttokysymyksestä eri mieltä.
Piispa emerita kertoo ymmärtävänsä tiettyyn rajaan asti ihmisten huolen koskien pakolaisuutta ja siirtolaisuutta.
– Minäkin olen aina korostanut sitä, ettei tässä asiassa pidä olla naiivi. Mutta jokaisesta ihmisestä pitää löytää ihmisyys. Se on kristityn tehtävä eikä toisen vihaaminen.
Vähemmän kokouksia!
Irja Askola eläköityi viime vuoden marraskuussa. Virkakauden jälkeinen tyhjyys tavallaan yllätti. Kalenteri ei ollutkaan enää täynnä.
– Aloin nähdä työtä koskevia unia, sellaisista asioista, joita olin joutunut nielemään. Keskustelin lääkärini kanssa, joka kertoi, että uuden identiteetin luominen kestää noin vuoden. Ihmettelin, että miten minä iloinen karjalainen niin pitkään kestän! Nyt huomaan, että lääkäri oli täysin oikeassa, Askola naurahtaa.
Kysyn, mitä hän nyt tekisi piispan virassa toisin. Vastaus tulee epäröimättä.
– Toivoisin, että en istuisi niin paljon kokouksissa. Niitä voisi muutenkin olla vähemmän, mehän olemme sellainen kokoustava kirkko. Säästyneellä ajalla voisimme kohdata enemmän ihmisiä. Olisi mahdollista mennä myös sellaisille poluille, joilla emme ole aikaisemmin käyneet.
Askola haluaisi myös pitää itsestään parempaa huolta.
– Päällänihän olivat kaikki ensimmäiseen naispiispaan kohdistuvat paineet. Jos minä en jaksa piispan tehtäviä, niin sitten sanotaan, että naiset eivät jaksa.
Naisia ja nuoria lisää päättämään
Irja Askolan eläköidyttyä kirkossamme ei ole ollut yli vuoteen yhtään naispuolista piispaa. Kirkkoherroistakin vain noin viidennes on naisia.
Hän näkee tässä rakenteellisen vinouman. Kirkon toiminnan ja kehityksen kannalta olisi tärkeää, että päättämässä olisi monenlaisia ihmisiä. Naisten lisäksi myös nuorten osuus tulisi saada kasvamaan esimerkiksi kirkolliskokouksessa.
– Teologiaa opiskelevista on tällä hetkellä yli puolet naisia. Sieltä on kyllä kasvamassa naisteologeja, joilla on aivan toisenlaisia valmiuksia ottaa johtajuutta. Vinouma tulee ajan saatossa oikenemaan.
Askolan mielestä naisten vaatimaton osuus kirkon johtotehtävissä antaa kirkosta vääränlaisen kuvan ulospäin.
– Mutta toisaalta ne, jotka ajattelevat eri tavalla kuin minä, sanovat, että se kuva on juuri oikea.
Häntä surettaa myös se, että ulospäin kirkossamme näyttää olevan keskenään kovin riitaisia kuppikuntia.
– Yhdistäviä asioita on kirkon sisällä kuitenkin enemmän kuin erottavia. Olen itsekin käynyt konservatiivien kanssa ihan hyviä keskusteluja.
Eläkepäivinä lasten pariin
Piispakaudella ja sen jälkeenkin Irja Askolaa on usein luonnehdittu määrätietoiseksi arvovaikuttajaksi.
– Arvoni ovatkin aina olleet johdonmukaisesti ihmisoikeuksiin painottuvia. Olen halunnut mennä paljon myös kirkon sisäpiirien ulkopuolelle.
Politiikkaankin Askolaa on kysytty. Hän ei ole asiasta kuitenkaan innostunut.
Sen sijaan eläkepäiviin on ilmaantunut aivan uudenlainen aktiviteetti. Pukukoodina ei siinä ole juhla-asu vaan enemmänkin ”rönttävaatteet”.
– Vierailen läheisessä päiväkodissa aina torstaisin. Luen lapsille satuja ja leikin Legoilla. Tämä vapaaehtoistehtävä tuli minulle puolivahingossa – tai johdatuksena. Päiväkodin varajohtaja asuu kanssani samassa talossa.
Irja Askolalla ei ole lapsia, ja kummilapset ovat jo aikuisia. Hän halusikin eläkepäivinään tehdä jotakin sellaista, ”joka on aikaisemmin ollut elämässäni kesannolla”.
– Tähän tehtävään ei tarvitse valmistautua edellisenä iltana. Minulla ei myöskään ole leikeissä puheenjohtajan roolia, Askola hymyilee.
Hyvä puhe voimaannuttaa
Moni suomalainen on aloittanut uuden vuoden apealla mielellä. Ilmassa on monenlaista epävarmuutta ja pelkoakin. Mistä ihmeestä ammentaa toivoa pimeyden ja loskan keskellä?
Irja Askola kohdistaa katseensa nuorempiin sukupolviin.
– Maassamme on tosi paljon fiksuja nuoria, jotka tekevät hyviä asioita. Heidän osaamisensa pitäisi ymmärtää nykyistä paremmin.
Hän kehottaa meitä suomalaisia myös puhumaan toisistamme hyvää. Asia kannattaa ottaa vaikka päivittäiseksi tavaksi.
– Tuollainen puhehan tuottaa hyviä asioita ja voimaannuttaa meitä kaikkia.
Piispa emerita huomauttaa, että kristityn arki-identiteetti pitäisi nostaa uudelleen kunniaan. Siinäkin hyvyydellä on tärkeä rooli.
– Tuo identiteetti ei lähde tilastoista; kuinka monta kertaa olen
avannut kirkon tai seurakuntatilan oven? Tärkeämpää on pohtia, miten
kristillisyys oikeasti näkyy arjessani. Olenko torjuva vai tervetulleeksi
toivottava? Löytyykö minusta armoa vai ankaruutta?
Runoja ihmiseltä ihmiselle
Irja Askolan runoja kuullaan sunnuntaina 20. tammikuuta Aleksanterin kirkossa. Näyttelijä Lena Labartin tuottaman Ihmiseltä ihmiselle -esityksen ohjaa Osku Heiskanen ja runoja tulkitsevat Labartin ohella Ritva Oksanen sekä Kirsi-Kaisa Sinisalo.
Runoja rytmittävät Irja Askolan ja Pirkko Lahden valitsemat virret. Säestäjänä toimii Petra Perttula.
– Illan aiheet ja teemat nousevat arjesta, uskosta, toivosta ja rakkaudesta, kertoo näyttelijä ja teatterinjohtaja Kirsi-Kaisa Sinisalo.
– Askolan runot tekevät näkyväksi niitä tunteita, joita yritämme piilottaa toisiltamme, mutta jotka ovat kuitenkin meille kaikille yhteisiä. Runoissa käsitellään muun muassa yksinäisyyttä, riittämättömyyttä ja häpeää.
Toisaalta runoissa on läsnä myös toivo sekä oman itsensä uudelleen rakentaminen.
– Askolan runot antavat voimaa ja lohtua hyvin erilaisissa elämäntilanteissa oleville ihmisille, Sinisalo pohtii.
Ihmiseltä ihmiselle -ensiesitys sai hyvän vastaanoton marraskuussa Helsingin tuomiokirkon kryptassa. Tampereen jälkeen tilaisuus järjestetään vielä ainakin Petäjävedellä ja Kajaanissa.
– Esityksemme on tarkoitettu kaikille, jotka haluavat tulla hetkeksi herkistymään ja kokemaan yhteyttä vaikeidenkin asioiden äärellä, Sinisalo sanoo.
Ihmiseltä ihmiselle – Irja Askolan runoja sunnuntaina 20.1. kello 17 Aleksanterin kirkossa. Runoja tulkitsevat Lena Labart, Ritva Oksanen sekä Kirsi-Kaisa Sinisalo. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.
TEKSTI: Vesa Keinonen
KUVAT: Hannu Jukola