Tutkija viisauden jäljillä
Viisaus on universaali asia, joka on kiehtonut ihmiskuntaa aikojen alusta saakka. Se ilmenee muun muassa taitona yhdistää tunne ja ajattelu. Tamperelainen teologian tohtori, tutkija Jenni Spännäri on julkaissut yhdessä Eeva K. Kallion kanssa kirjan Viisaus – Käyttäjän opas.
Viisauden lähde on ollut arvoitus. Toisinaan ihmiskunta on mieltänyt viisauden jumalaiseksi ominaisuudeksi. Välillä taas asiaksi, jonka on voinut saavuttaa ihmisen omin ponnistuksin. Ja myipä J. W. Goethen klassikkonäytelmän tohtori Faust jopa sielunsa paholaiselle päästäkseen täydellisen tiedon äärelle.
Aina viisaus on kuitenkin nähty tavoittelemisen arvoisena.
Viisaus – Käyttäjän opas (Tuuma 2020) avaa tavalliselle lukijalle näkökulmia siihen, mistä viisaudessa oikein on kyse. Se on hyvin kaukana oppaista, jotka lupailevat pikaisen pääsyn viisauden äärelle.
Miksi Spännäri on sitten lähtenyt perehtymään näinkin haastavaan ja moniulotteiseen aiheeseen?
Hän uskoo viisauden tavoittelun rakentavan hyvinvointia ja onnellisuutta. Viisaus luo pohjaa ihmisen henkiselle kasvulle ja elämän merkityksellisyyden löytämiselle.
– Miellän viisauden tuottavan mahdollisimman paljon hyvää, mahdollisimman laajalti ja mahdollisimman pitkällä aikavälillä. Viisaus siis johtaa yksilöitä, yhteisöjä ja yhteiskuntia kohti parempaa elämää.
Liiallinen myötätunto ei ole viisasta
Jotta viisauteen päästään pureutumaan pintaa syvemmältä, se pitää jotenkin määritellä.
Spännäri viittaa sosiologi Monika Ardeltin rakentamaan kolmiulotteiseen viisausmalliin. Siinä kognitiivinen eli tiedollinen viisauden ulottuvuus kertoo suhteesta tietoon, tietämiseen ja ylipäätään siihen, mitä voidaan tietää.
– Toinen on pohtiva viisauden ulottuvuus. Siinä elämän tapahtumia ja maailman ilmiöitä pyritään ajattelemaan ja käsittelemään monesta näkökulmasta.
Myötätuntoinen viisauden ulottuvuus puolestaan rakentuu myötätunnon käsitteen ympärille. Myötätunto pyrkii yhteiseen hyvään, lievittämään kärsimystä ja kulkemaan rinnalla.
Myös työelämässä on viime vuosina nostettu esille yhä enemmän myötätunnon voimaa.
– Työyhteisö voikin olla enemmän kuin jäsentensä summa, jos siellä vallitsee myötätuntoinen jakamisen ilmapiiri, Spännäri huomauttaa.
Liiallisuuksiin mennessään myötätunto ei kuitenkaan ole enää kovinkaan viisasta.
– Kannattaa pohtia sitä, miten voisi elää myötätuntoista elämää kuluttamatta itseään loppuun. Tärkeää on pitää tasapainossa myötätunto itseä kohtaan ja myötätunto muita kohtaan.
Korona-aikana viisaus koetuksella
Spännärin mukaan myös MORE-elämänkokemusmalli tarjoaa hyvän lähestymiskulman viisauteen.
– Sen mukaan tarvitsemme viisastuaksemme ennen kaikkea neljää voimavaraa tai kyvykkyyttä. Ne ovat elämänhallinta, avoimuus, pohdinta ja tunnetaidot.
Elämänhallinta tarkoittaa uskoa omiin vaikutusmahdollisuuksiin. Me kyllä selviämme, vaikka vaikeuksia tulisi vastaan.
Koronaviruspandemia on ajankohtainen esimerkki poikkeuksellisen monimutkaisesta ja hankalasta tilanteesta. Kyseessä on niin sanottu pirullinen ongelma. Nyt jos koskaan elämänhallinnalle on käyttöä.
– Kaikesta koronaan liittyvästä ei ole vielä edes olemassa tieteellistä tietoa. Ja vastuuhan on nyt pitkälti tavallisilla ihmisillä, koska poikkeustilaa ei enää ole voimassa.
Spännäri huomauttaa, että viisas toimintatapa koronan jatkuessa on ottaa tunnetun tyyneysrukouksen opit käyttöön. ”Jumala suokoon minulle tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa, mitkä voin, ja viisautta erottaa nämä toisistaan.”
Kyse on pitkälti myös toimijuudesta. Peruskansalainen ei mitenkään pysty kehittämään koronarokotetta tai organisoimaan testausprosesseja, mutta jotakin hän voi aina tehdä.
– Kun menen kauppaan, niin pyrin hoitamaan asiat niin hyvin kuin mahdollista. Pesen huolella kädet ja pidän toisiin kunnollisen turvavälin.
Avoin ihminen arvostaa muita
Avoimuus puolestaan tarkoittaa Jenni Spännärin mukaan kiinnostusta uusiin asioihin ja katsantokantoihin. Se auttaa löytämään uusia näkökulmia hyvin monimutkaiseen maailmaan.
– Keskushermostomme on neuroverkkojen yhteenliittymä ja olemme oppineet tekemään asioita tietyllä tavalla. Tavallaan hiihdämme samoja latuja, jotka käytön myötä vain koko ajan vahvistuvat.
Tutkija ottaa esimerkiksi totutusta tavasta aggressiivisen tyylin käydä some-keskustelua. Siitä on ikävän monelle tullut se päälatu.
– Some-räyhääjän on koko ajan vaikeampi kääntää suksiaan umpihankeen, josta voisi löytyä vihamielisyyttä viisaampia suhtautumistapoja asioihin. Tuolla ihmisellähän on ajatus, jota minulla ei ole. Mitenköhän hän näkee maailman? Voisinko ehkä oppia siitä jotakin?
Spännäri myötää, että kovinkaan helppoa sinne toiselle ladulle ei ole siirtyä. Esimerkkejä kuitenkin löytyy vaikkapa sellaisista ihmisistä, jotka ovat joutuneet vakaviin onnettomuuksiin. He ovat saattaneet oppia kävelemään ja puhumaan uudelleen.
– Mikään muutos ei kuitenkaan ole mahdollista ilman motivaatiota. Jos haluaa viisastua, niin ensimmäinen askel on haluta sitä.
Vaihda perspektiiviä ja kuuntele toista
Tutkija korostaa sitä, että pelkkä ”asioiden tietäminen” ei vielä riitä tekemään ihmisestä viisasta. Fiksulla ihmisellä myös tunnetaitojen pitää olla kunnossa.
– Tunnetaitavat, viisaat ihmiset ottavat tunteet vakavasti, mutta heillä on myös taitoa säädellä niiden ilmaisua ja käyttäytymistään tilanteen mukaan.
Myös kyky vaihtaa tarpeen mukaan perspektiiviä on tutkijan mukaan viisaan ihmisen ominaisuus. Toisen nahkoihin astumista voi harjoitella esimerkiksi katsomalla elokuvia tai lukemalla kaunokirjallisuutta.
Spännäri neuvoo jokaista ihmistä aina toisinaan siirtämään ajatuksiaan sellaiseen näkökulmaan, joka tuntuu vaikealta. Sitä kautta saattaa ehkä oppiakin jotakin.
Tämä ei suinkaan tarkoita sitä, että omaa ajattelua tarvitsisi hylätä ja vaihtaa aivan toisenlaiseen ajatustapaan.
– Perspektiivin vaihtaminen on pikemminkin joustavaa ajattelun laajentamista.
Uuden oppiminen on myös hyvin vaikeaa, jos ei koskaan suostu kuuntelemaan toisia.
– Vanhassa saksalaisessa sananlaskussakin todetaan, että
viisaalla ihmisellä on isot korvat ja pieni suu.
Seniori ei ole automaattisesti viisas
Usein ajatellaan, että vanhuus merkitsee ainakin jollakin tasolla viisastumista. Harmaatukkainen seniori mielletään ehkä jopa jonkinlaiseksi viisauden ilmentymäksi.
Jenni Spännäri huomauttaa, että viisaus ja ikääntyminen eivät kuitenkaan automaattisesti liity toisiinsa. Hyvin nuortenkin ihmisten joukosta löytyy viisaita.
Tutkimuksissa on havaittu, että ikäihmisillä on viisauden suhteen kuitenkin yksi etu. Viisastumiseen tarvitaan monenlaisia kokemuksia, mielellään hankaliakin.
– Mitä pitempään ihminen elää, sitä enemmän hänelle kertyy mahdollisuuksia hankkia niitä kokemuksia. Vuosikymmenien mittaan seniori on myös kuullut runsaasti muille sattuneita asioita.
Yksi ikäihmisen rooleista onkin ”muistojen arkun kantaminen”. He välittävät nuoremmille niitä asioita, jotka ovat kuulleet edellisiltä sukupolvilta. Tämä oli Spännärin väitöskirjan keskeinen tulos.
Tutkija kuitenkin huomauttaa, että vaikeuksien seuraukset voivat olla jotakin aivan muuta kuin viisastumista.
– Kovia kokenut ihminen voi lannistua, sulkeutua ja tulla vihaiseksi.
Jaettu viisaus jää usein katveeseen
Viisaus ei läheskään aina personoidu, vaan voi olla luonteeltaan myös yhteisöllistä. Spännäri viittaa Ricca Edmondsonin tekemiin tutkimuksiin. Etnografi vietti aikaa Irlannin syrjäisillä alueilla, jossa asuu pääasiassa vanhempia ihmisiä.
Kylissä kokoonnuttiin yhteen ja puhuttiin monenlaisista asioista. Edmondson tarkkaili tilannetta sivusta ja piti yksityiskohtaista tutkimuspäiväkirjaa.
– Noissa yhteisöissä viisaus ilmentyi ihmisten välisissä keskusteluissa. Jaettu viisaus ei henkilöidy kehenkään ihmiseen, vaan se on tavallaan näkymättömämpää.
Jenni Spännäri on saanut henkilökohtaistakin kokemusta yhteisön viisaudesta, kun hän miehensä kanssa muutti kahdeksan vuotta sitten Teiskon Kaanaaseen aivan toiselta paikkakunnalta.
– Naapurissamme asunut vanhempi rouva antoi meille korvaamatonta tietoa uudesta kotiseudustamme. Hän avasi meille alueen historiaa ja opasti parhaille marjapaikoillekin.
Myös henkisyys ja hengellisyys liittyvät viisauteen
Jenni Spännäri näkee henkisyydellä ja hengellisyydellä paljonkin yhteyttä viisauden kanssa. Kaikissa niissä on mukana pohdiskelua, ihmisenä kasvamista ja jonkin hyvän etsimistä.
– Viisaustutkimusta on aikaisemmin tehty paljon erityisesti psykologian parissa. Siellä ei aina ole osattu ottaa huomioon ihmisen henkisiä ja hengellisiä ulottuvuuksia, esimerkiksi hänen jumalasuhdettaan.
Tutkija sanoo, että viisauden edellyttämä syvällinen pohdinta voi olla luonteeltaan hengellistä. Pohdinnassa on mahdollista käyttää työkaluna esimerkiksi rukousta tai Raamatun lukemista.
– Voimme myös suhteuttaa erilaisia tapahtumia hengelliseen kontekstiin. Mitä uskovana ihmisenä voisin oppia tästä asiasta?
Viisauteen kuuluva myötätuntoisuus taas voi ilmetä esirukouksessa jonkun toisen puolesta.
Jenni Spännäri rukoilee itsekin säännöllisesti. Hän kertoo turvautuvansa rukoillessaan vähemmän sanoihin. Akateemisessa työssä kun sanoja tulee muutenkin käytettyä runsaasti.
– Sanojen maailma ei olekaan sisäinen maailmani. Minun rukoukseni ovat enemmänkin huokauksia. Ja ne voivat hyvinkin olla myös ilon ja innostuksen huokauksia, tamperelaistutkija hymyilee.
Teksti: Vesa Keinonen
Kuvat: Rami Marjamäki
Jenni Spännäri
- Syntynyt vuonna 1980
- Asuu miehensä kanssa Tampereen Teiskossa ja viljelee perunaa
- Työskentelee tällä hetkellä tutkijana Itä-Suomen yliopistossa ja Åbo Akademissa sekä kouluttajana eri organisaatioissa
- Tutkinut useissa tutkimusprojekteissa myötätuntoa työelämässä, viisautta ja elämänkokemusta, innovatiivisuutta sekä elämän merkityksellisyyttä
-
T
yöskennellyt myös flamencotanssin opettajana - Pitää viisaana asiana esimerkiksi Tampereen kaupungin Kestävä Tampere 2030 -ohjelmaa
- Motto: Ihminen on osa luontoa, ja luonto on osa ihmistä.