Vastavirtaan kulkemassa – ympäristön ja rauhan puolesta

Aikana, jona kirkosta eroaminen on suosittua, Pekka Haavisto on palannut siihen takaisin.

Matkan varrella Pekka Haavistolle on kertynyt paljon tarinoita kerrottavaksi. Kuva: Hannu Jukola

Hän oli perustamassa vihreää liikettä silloin, kun luonnon puolesta huolestuminen ei vielä kuulunut ajattelun valtavirtaan.

Uskonnon opettamisen tyyli oli alkanut vaivata Pekka Haavistoa kouluaikana.

– Kävin rippikoulun, mutta sen jälkeen se kapea näkemys maailmasta ja uskosta johti konfliktiin uskonnonopettajan kanssa, ja erosin kirkosta.

Hän kertoo olleensa pitkään kirkon ”ulkojäsen”. Ylivieskan kirkon tuhopoltto reilut kaksi vuotta sitten sai kuitenkin mietteliääksi.

Lopullisesti mielen saivat muuttumaan arkkipiispa Kari Mäkisen ja piispa Irja Askolan kannanotot ihmisoikeuksista, tasavertaisesta kohtaamisesta ja pakolaisten kohtelusta. Haavisto kertoo arvostavansa myös Askolan kanssa tehtyä humanitääristä yhteistyötä hallitusaikana.

– Ajattelin, että nyt puhuu sellainen kirkko, jota olen kaivannut. Tein oman valintani vastavirtaan ja liityin kirkkoon.

Hän odotti kommentteja, joita ei kuitenkaan tullut.

– Kun liittymisen jälkeen Helsingin hiippakunnasta tipahti kirje postilaatikkoon, se oli kirkon rekisteriviranomaisen valju dokumentti. Kirkko voisi jäsenhankinnassaan vähän iloisemmin tervehtiä uusia tulijoita, Haavisto naurahtaa.

Hän istuu Kirkon Ulkomaanavun hallituksessa arkkipiispana juuri aloittaneen Tapio Luoman vieressä. KUA tekee uskonnoista riippumatonta työtä, mutta sen lähimmäisenrakkauteen perustuva arvopohja on Haaviston mielestä helppo jakaa. Toimintaa jopa osittain rahoitetaan kolehtien ja muun vapaaehtoisen varainhankinnan avulla.

– En ole kauhean paljon käynyt uskonnollisissa tilaisuuksissa. Viime kesänä tapasin nuoren yrittäjän Kalle Ojamon, joka on mukana Kempeleellä toimivassa Greenled Oy:ssä, energiansäästöä edistävässä yrityksessä. Tapaamisen jälkeen Kalle otti yhteyttä: ”Äiti käski sun tulla Suviseuroille.” Kysyin, että ”ootsä ihan varma?”

– Siellä oli alle kolmikymppisiä ihmisiä, jotka ottivat hyvin lämpimästi vastaan, ja meillä oli tavattoman jännä keskustelu. He kertoivat, että heihin kohdistuu syrjintää ja he kokevat itsensä ulkopuolisiksi.

– Se oli jälleen yksi näkökulma mosaiikkien Suomeen.

Vuoropuhelu on jatkunut tuon intensiivisen illan jälkeenkin.

Suvaitsevaisuutta esillä pitänyt kansanedustaja on arvostanut tuota piirrettä omissa körttiystävissään.

– Heitä leimaa myös vaatimattomuus ja nöyryys, ei kuvitella itsestä liikaa – se on hyvin jännä filosofia, Haavisto pohtii.

Nämä ajatukset saivat vastaamaan myönteisesti Tampereen herättäjäjuhlien puhujakutsuun.

Nykypolitiikassa näkyy poikkeuksellisen vahvana populismin ja pakolaisvastaisuuden nousu. Vihapuheen ja ennakkoluulojen määrä Internetin aikakaudella on yllättänyt Haaviston.

Hän muistuttaa, että myös muslimeilla on keskenään erilaisia näkemyksiä monista asioista.

Mitä tapahtuu taivaassa?

Vuonna 2012 presidentinvaalien yhteydessä suureksi kysymyksesi nousi homoseksuaalisuus.

– Monissa perheissä käytiin silloin ensimmäistä kertaa vakavaa keskustelua seksuaalisista vähemmistöistä. Olen iloinen, jos olen voinut vaikuttaa ilmapiirin muuttumiseen.

Haavisto saa paljon sähköpostia, ja jotkut niistä ovat saaneet pohtimaan teologisiakin näkökulmia.

– Yhdessä viestissä kysyttiin, mitä tapahtuu taivaassa samaa sukupuolta oleville pareille. Minua paremmin teologiasta perillä olevat ihmiset sanovat, että taivaassa ei ole sukupuolia eikä perheitä – vaikka usein ollaankin ”jälleennäkemisen toivossa”.

– Monet myös kysyvät, voiko pappi siunata samaa sukupuolta olevan parin. Mutta pappihan ei siunaa, vaan pyytää Jumalan siunausta. Siunaus on viime kädessä Jumalan teko. Ja jos pappi voi pyytää Jumalan siunausta golf-kentille ja veneille, miksi ei näille pareille.

– Ihmiset pohtivat näitä kysymyksiä.

Pekka Haaviston puoliso Nexar Antonio Flores tuli Suomeen opiskelemaan 20 vuotta sitten.

– Oma ystäväpiirini suhtautui meihin luontevasti, mutta maahanmuuttoviranomaiset pitivät meitä valeparina. Samaan aikaan oltiin ajamassa lakia parisuhteiden rekisteröimisestä. Emme olleet ajatelleet asiaa niin omakohtaisesti, mutta kun saimme viranomaisilta hylkäävän päätöksen Antonion oleskeluluvasta, ajattelimme, että ei muu auta kuin rekisteröidä parisuhde.

Nykypäivänä Haavistoa pohdituttaa, suojataanko kaikkien oikeutta perheeseen tarpeeksi.

– Monilla suomalaisilla pariskunnilla on tilanne, jossa puoliso tulee EU-alueen ulkopuolelta. Viranomaiset saattavat kohdella tällaisia puolisoita todella tylysti, Haavisto harmittelee.

Ajankohtainen oli myös laki transseksuaalin sukupuolen vahvistamisesta.

– Meni minne tahansa, aina joka puolella joku nuori takapenkistä nousi kysymään: ”Mitä mieltä olet trans-laista?”.

Opettajatkin painivat asian kanssa.

– Tamperelaisen koulun opettaja kertoi, että heillä on neljä tällaista oppilasta, ja he ovat miettineet, millä nimellä heitä kutsutaan. Koulussa oli tehty päätös, että lapsi saa itse päättää, mitä nimeä käytetään. Tämä on sivistystä.

Haavisto kertoo tavanneensa myös Suviseuroilla käyvän monilapsisen perheen äidin, jossa yhden lapsen sukupuoli-identiteetti on eri kuin fyysinen. Äidillä oli selvät sävelet: ”Se vain on näin, ja se pitää hyväksyä.”

– Jos katsomme menneisyyteen, Suomessa on ollut aina kykyä tulla toimeen erilaisuuden kanssa. Eivät nämä asiat uusia ole.

Kesäpaikka Teiskossa

Pekka Haaviston äiti Anja on vanhaa teiskolaista sukua; tieto ulottuu yhtä kauas kuin dokumentoitu historia. Teiskossa sijaitseva vakituinen kesäpaikka, Haikan talo, on erotettu 1700-luvulla äidin suvun Toijalan talosta.

– Haikassa korjattiin jo 1800-luvulla Näsijärven puutavaralotjia, ja sinne syntyi myös Neptun-laivayhtiön telakka. Lapsena leikimme suurten telakalta muistoksi jääneiden puisten väkipyörien päällä.

Lapsuuden kesät Pekka Haavisto vietti perheen kanssa Teiskossa Haikan talossa. Tässä hän on kaverinsa Kosti Saaren kanssa vuoden 1973 kesämaisemissa.

Helsingissä Haavistolla on 50 vuotta vanha mahonkivene. Teiskossa kesäautona oli kuplavolkkari, mutta talvisäilytyksen takia siitä luovuttiin – nyt hän haikailee toisen kesäajoneuvon perään.

Pekka Haaviston isä toimi historian ja psykologian opettajana ja rehtorina, äiti opetti kemiaa ja fysiikkaa.

– Kotona keskusteltiin paljon. Kirjahyllyssä oli maailman uskontojen teoksia, äiti seurasi luonnontieteitä, isä kantoi kotiin kirja-alennusmyynneistä kassikaupalla historiaa ja yhteiskuntaa käsittelevää kirjallisuutta.

1960- ja 70-luvut olivat Suomen kansainvälistymisen aikaa – toki Eurooppa-keskeistä, Haavisto huomauttaa – interreilattiin ja imettiin vaikutteita kansainvälisistä lehdistä. Myös ympäristöasiat alkoivat nousta tietoisuuteen.

– Isot maailmantapahtumat, kuten Kennedyjen murhat, ja amerikkalaisten maailmanvalloitus leimasivat aikaa.

– Oppikoulun alaluokan maantiedon tunnille piti tehdä esitelmä jostain maasta. Tein sen Biafrasta, ja meillä oli kova riita opettajan kanssa siitä, onko Biafra maa. Biafran presidentti Odumegwu Ojukwu valitsi Finlandian Biafran kansallishymniksi. Separatistitaistelija oli sitten Nigerian vankilassa, mutta myöhemmin hänet armahdettiin.

Kierrätys ja uusiokäyttö tulivat tutuiksi varhaisessa vaiheessa. Haavisto oli yhdessä kehityskriitikko Kai Vaaran kanssa aktiivinen osallistuja Munkkivuoren yhteiskoulun luontokerho Vanessassa.

– Kaverini Kaitsu toi Tukholman ympäristökokouksesta vuonna 1972 kierrätyspaperille painetun vihon, jota sitten hypisteltiin. Koulussa esitimme pasifistisen Aseet veks -näytelmän.

Näytelmä sai osan opettajista takajaloilleen.

– Opiskelujen alettua perustimme vaihtoehtolehtiä; Köynnös, Komposti, Suomi, ja myöhemmin teimme rocklehti Rumbaa ja Vihreää Lankaa. Meillä oli pieni kustannustalo, joka yhtäkkiä työllisti 20 ihmistä. Emme osanneet kutsua itseämme yrittäjiksi – vaikka juuri sitä olimme.

Koijärven kuivattamista vastustaneeseen mielenosoitukseen vuonna 1979 Pekka Haavisto meni Komposti-lehden toimittajana, ja nuo tapahtumat antoivat sysäyksen sille, että aktivistit alkoivat miettiä vaaleihin osallistumista. Koijärvellä olivat mukana vihreän liikkeen ensimmäiset kansanedustajat Ville Komsi ja Kalle Könkkölä.

Vuonna 1987 Vihreä liitto sai neljä kansanedustajaa.

– Politiikka vei mukanaan. Siviilipalveluvuoteni vietin Tampereella, ja oli hienoa seurata myös Tampereen vihreiden syntyä. Kävimme keskusteluja Into-nimisessä kirjakahvilassa Tampereen ylioppilastalon takapihalla, Kauppahallin kellarikahvilassa ja yliopiston kuppilassa.

Samoja aktiiveja on myös tamperelainen poliittinen vaikuttaja ja nykyinen Smart Tampere -ekosysteemiohjelman kehityspäällikkö Pauli Välimäki. Haavisto ja kumppanit olivat tukemassa myös Helsingin Oranssi-liikettä.

– Vanhan kulttuuriperinteen suojelu kuului alkuvihreään toimintaan. Oranssi sai aikaan sen, että SLEY:n talo Freda 42 jäi pystyyn.

Joissakin perheissä vihreitä on nyt jo kolmessa polvessa.

Paljon huonoja uutisia

Haaviston nuoruudessa monet asiat näyttivät hyvin synkiltä. Nuoret ajattelivat silloin olevansa viimeistä sukupolvea – maailma tuhoutuisi ekokatastrofiin tai ydinsotaan.

– Ympäristöasiat ovat nousseet otsikoihin hitaasti. Tukholman kokouksestakin on jo 46 vuotta. Mutta nyt vihreät arvot ovat tulleet jäädäkseen, Haavisto toteaa.

Nyt pinnalla ovat Turkin tapahtumat, Syyrian konflikti ja Pariisin ilmastosopimus, jota Trumpin hallinto horjuttaa.

– Kaikkien konfliktien äiti, Israelin ja Palestiinan suhde, ei myöskään ole menossa hyvään suuntaan.

Ovatko vastoinkäymiset tehneet pitkän linjan sovittelijan kyyniseksi?

– Ei ehkä kyyniseksi, mutta tuntuu, että globaaleihin ongelmiin on vaikutettava entistä tehokkaammin.

Hän muistuttaa vastuullisuudesta, kansainvälisistä mekanismeista ja ylipäätään keskustelusuhteen luomisen tärkeydestä. Myös urheilu- ja mielipidevaikuttajia Hjallis Harkimon ja Kimi Räikkösen tapaan tarvitaan näyttämään esimerkkiä.

Esimerkiksi Balkanin kriisin jälkeisten ympäristötuhojen puhdistamisessa kansainvälisten yhteisöjen rooli oli vahva.

– Siinä näki, että rauha tarvitsee rakenteita ja ihmisten huoliin pitää vastata.

– Etelä-Sudan, ehkä jopa Iran jossain mielessä ovat olleet onnistumisia. Myös Somalian kriisissä on valoa tunnelin päässä.

Viime aikoina Haavisto on pitänyt yhteyksiä myös maihin, joita usein pidetään kansainvälisen politiikan häirikköinä – kuten Pohjois-Koreaan ja Eritreaan.

– Jokaiseen hetkeen on tartuttava. Muutos alkaa kohtaamisesta.

Oikeus, anteeksianto, sovinto

Haaviston mielestä ratkaisujen etsimisessä on eduksi, että myös meillä suomalaisilla on oma konfliktihistoriamme. Kansalaissodan muistovuosi on nostanut esiin yllättävänkin voimakkaita tuntoja.

Haaviston sukulaisia isän puolelta oli punaisten vankileirillä Hennalassa. Tampereella äidin äiti ja isoisän äiti olivat keväällä 1918 Tuomiokirkossa Tampereen taistelujen aikaan. Molemmat muistelivat kuolevien hevosten ääniä Tampereen kaduilta.

Isoisän äiti Alma Toijala oli piilotellut kotinsa kellarissa ensin poikiensa valkoisia opiskelukavereita, mikä oli kiellettyä kuolemanrangaistuksen uhalla, ja myöhemmin punaisia poikia, Pekkalan Maunoja ja Einoa – taas kuolemanrangaistuksen uhalla.

Humanitaarinen perinne on siis suvussa pitkä.

– Suomessa oli paikallista sopimista väriin katsomatta. On hyvä, että käydään läpi kansalaissodasta sekä hyviä että pahoja tarinoita, ja myös sitä, ovatko kaikki saaneet oikeutta.

Vastaava tuore sovintoprosessi koskee saamelaisten koulukoteja.

– Tällaiset omassa kulttuurissa näkymättömätkin prosessit on käytävä läpi, vaikka valtaväestöstä voi tuntua, että eihän tässä ole mitään puhuttavaa.

Haavisto on pohtinut myös uskontoa osana rauhanvälitystä.

– Rauhanvälittäjän työ on äärimmäisen stressaavaa, ja monet kulkevat kriisialueelta toiselle. Minulla on hirveän suuri arvostus näitä ihmisiä kohtaan. Monella toimijalla on vahva uskonnollinen tai elämänkatsomukseen liittyvä vakaumus, joka antaa luottamusta toimia vaikeissa oloissa, jopa valmiuden uhrata oman henkensä.

– Sudanilainen kontakti Taisier Ali, jonka luona tapasin Somalian rauhanprosessin neuvottelijoita, totesi: ”Työ on paras rukous”. Ajattelin, että tämähän on ihan suomalainen ajatus.

Äidinäiti Helmi Toijalalla oli syvästi hengellinen maailmankatsomus.

– Isoäitini mielilaulu oli Immi Hellénin Paimenpoika – ”Metsä kirkkoni olla saa”. Siinä konkretisoituu monelle suomalaiselle tärkeä luonnossa liikkuminen ja hiljaisuus. Metsä on meille hiljentymisen ja oman sielun löytämisen paikka.

Teksti: Asta Kettunen

Vanhojen volkkareiden korjaaminen oli yksi Pekan kesäharrastuksista Teiskossa. Kuvassa hän vaihtaa vanhan kuplan moottoria kesällä 1973.

Pekka Haavisto

• Syntynyt 23.3.1958 Helsingissä
  
• Vuosina 1979–1982 Komposti-lehden, 1982–1987 Suomi-lehden ja vuonna 1983 Vihreän Langan päätoimittaja
  
• Siviilipalvelus Tampereen yliopistollisessa sairaalassa vuonna 1985: toimitti sairaalan tiedotuslehteä Mikko Alatalon jalanjäljissä
  
• Euroopan ensimmäinen vihreä ministeri vuonna 1995
  
• Euroopan rauhaninstituutin puheenjohtaja
  
• Kansanedustajana yhteensä 19 vuotta
  
• Presidenttiehdokas vuosina 2012 ja 2018
  
• EU:n Sudanin erityisedustaja Darfurin rauhanneuvotteluissa
  

Haaviston omat sivut

Kansanedustaja Haavisto

Vihreiden sivuilla

YK:n ympäristöohjelma

Palaa otsikoihin