Viestin välittäjä
Näyttelijä ja teatteritaiteen opettaja Auvo Vihro kokee olevansa viestin välittäjä, joka tuo yleisön ja oppilaidensa käsiteltäväksi erilaisia ja kipeitäkin teemoja. Hän vertaa sitä pyhyyden kokemukseen.
Auvo Vihro on näytellyt Tampereen Työväen Teatterissa vuodesta 1991. Parhaillaan hän näyttelee kahdessa mielenkiintoisessa näytelmässä, jotka molemmat ovat kantaesityksiä.
Avustettu itserakkaus on komedia elämän tavallisista, mutta kuitenkin yllättävistä tapahtumista. Antti Mikkolan ja Hanna Sepän kirjoittaman näytelmän lähtökohtana on tositapaus.
Vihro näyttelee perheen isoisää Pöpiä, joka on päättänyt tehdä vaimonsa Inkun kanssa avustetun itsemurhan Belgiassa. Näytelmän päähenkilö on pariskunnan keski-ikäinen poika, koomikko Jari Kaula.
Näytelmän pääteemoja ovat itserakkaus, itsekeskeisyys sekä vastuun ottaminen omasta elämästä ja läheisistä ihmisistä.
– Itsekeskeisyyden ja vastuun kantamisen yhteentörmäys on iso asia, koska tuon ikäpolven ihmiset joutuvat kamppailemaan monin tavoin. Elämme nopeatempoista aikaa, työ on vaativaa ja stressaavaa, ja kaiken ohessa pitäisi vielä ottaa vastuuta läheisistä, yhteisöstä ja ympäristöstä.
Näytelmän aiheita ovat myös vanheneminen, sairastuminen ja kuolema.
– Luin syksyllä lehtijutun, jossa kerrottiin, että hämmästyttävän monet vanhat ihmiset pohtivat itsemurhan mahdollisuutta elämässään, kertoo Vihro.
Vaikka näytelmässä puhutaan kipeistä asioista, ne valottuvat huumorin kautta.
– Komedian keinoin pystytään käsittelemään hyvinkin vakavia asioita, ja nauramaan niille. Katsoja saattaa ehkä hämmentyä omasta reaktiostaan, mikä on hyvä, sillä silloin hän joutuu myös ajattelemaan asiaa, miettii Vihro.
Ilmastonmuutos askarruttaa nuoria
Lokakuussa ensi-iltansa sai Sirkku Peltolan uusin näytelmä Pässi, joka kertoo tämän hetken suomalaisista, kainuunharmaspässistä ja paperittomasta Bagdadin filharmonikkojen sellististä.
Auvo Vihrolla on näytelmässä peräti kolme roolia: hän näyttelee Jokke-pässiä, kielteisen turvapaikkapäätöksen saanutta irakilaista turvapaikanhakijaa sekä 9-vuotiasta pikkutyttöä.
– Toki on haastavaa näytellä kolme roolia samassa näytelmässä. Se kuitenkin onnistuu, koska henkilöt ovat hyvin erilaisia.
Myös Pässissä on isoja teemoja, kuten vanhuus, ikääntyvien ihmisten ja lasten kohteleminen, ilmastonmuutos, ihmisten kohtaamattomuus, maahanmuutto sekä eläinten hyvinvointi.
Ilmastonmuutosta käsitellään lapsen näkökulmasta. Näytelmän tyttö on hyvin huolestunut tulevaisuudesta.
– Olen huomannut, että monet nuoret ihmiset ja esimerkiksi opiskelijani pohtivat paljon ilmastonmuutosta ja maapallon tulevaisuutta. Nämä ovat isoja kysymyksiä, kertoo Vihro, joka toimii opettajana Tampereen ammattikorkeakoulun musiikkiteatterilinjalla.
Näyttelijä on välittäjä
– Koen opetustyön hyvin läheiseksi ja olen aina tykännyt siitä. En tiedä, johtuuko se siitä, että suvussani on opettajia, hymyilee Vihro.
– Nuorten ihmisten kanssa työskenteleminen on virkistävää, varsinkin, kun omat lapset ovat jo aikuisia. Tunnen, että nuorten ansiosta pysyn jollain tavalla mukana tässä ajassa. Se on mielenkiintoista.
Vihro ja musiikkiteatterilinjan opiskelijat ovat tehneet yhteistyötä myös Tampereen seurakuntien kanssa. Surun ja toivo -esitys on toteutettu pyhäinpäivän alla kaksi kertaa Tuomiokirkossa.
Esityksessä tulkittiin ihmiselämän ydinkokemuksia musiikin, lyriikan ja proosan keinoin. Se on kirjoitettu kuvaamaan ihmisen matkaa surun vaiheiden lävitse.
”Näyttelijän tehtävä on toimia viestintuojana, sijaiskokijana. Näyttelijät kantavat osaltaan ihmiskunnan historiaa mukanaan ja tuovat pintaan elämän perustuksiin kuuluvia kokemuksia. Ehkä toivon voi löytää myös ihmisen yhteydestä sukupolvien ketjuun”, pohti Vihro esityksestä kertovassa jutussa (Silta/ lokakuu 2017).
Samasta viestin välittäjän tehtävästä Vihro puhuu myös tässä haastattelussa.
– Koen olevani viestin välittäjä sekä näyttelijänä että opettajana. En halua tyrkyttää katsojille tai oppilailleni mitään väkisin, mutta tavassani tehdä töitä toki välitän vastaanottajalle kirjailijan ajatuksia, omia kokemuksiani ja tiettyjä arvoja, eettisiä ratkaisuja ja vastuullisuutta.
– Näyttelijän työssä on jotakin samaa välittäjän tehtävää kuin papin ja opettajan töissä. Siinä on jotakin pyhyyttä, lisää Vihro.
Opettaminen motivoi näyttelijää, koska siinä kyseenalaistaa omaa tekemistään koko ajan.
– Perusasioita on tutkittava koko ajan. Se pitää tuoreena.
Elävä esitys vetoaa
Vihron mukaan teatterilla on monia tehtäviä. Se voi antaa iloa, nautintoa, lohtua ja myötäelämistä. Se voi tuoda uusia näkökulmia, oivalluksia ja ajattelemisen aihetta ihmisen elämään.
– Tätä kaikkea haluan vaalia, koska koen sen tärkeäksi. Ihmiset haluavat edelleen katsoa teatteria, koska se on elävää: omanlaisensa rituaali ja kollektiivinen tapahtuma.
Monet asiat kilpailevat nykyisin ihmisten huomiosta ja ajasta. Silti Vihro uskoo, että teatteri säilyttää asemansa.
– Meillä on edelleen tarve nähdä elävänä asioita ja tarinoita, vaikka digitaalisuus onkin muuttanut maailmaa niin monella alueella. Teatterin säilyminen ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys. Koko ajan on mietittävä, mitä esitämme ja mitä tarinoita kerromme, jotta ihmiset kokisivat teatterin tarpeelliseksi.
Taiji pitää kunnossa
Näyttelijän työ voi olla haastavaa sekä ruumiillisesti että henkisesti. Esimerkiksi vauhdikas Avustettu itserakkaus -näytelmä vaatii hyvää fyysistä kuntoa.
Auvo Vihro on pitänyt huolta omasta ruumiillisesta ja henkisestä kunnostaan harrastamalla liikuntaa koko ikänsä.
– Neljäänkymmeneen ikävuoteen asti juoksin ja kävin kuntosalilla. Se on tuonut hyvän perustan.
Varsinainen oma laji on nykyisin itämainen chi kung ja taiji.
– Se on uskomaton laji, joka pitää yllä terveyttäni. Taiji on laji, jota pystyy harjoittamaan, vaikka liikkuminen olisi muuten hankalaa. Sen voi aina mitoittaa kunkin ihmisen tarpeisiin, tarvittaessa harjoitus on rankka tai pehmeä.
– Taiji on myös meditatiivista, läsnä olevaa ja kokonaisvaltaista, siinä mieli ja ruumis ovat yhtä. Se on tärkeätä myös näyttelijän työssä, ja sellainen lähestymistapa on minulle luontainen.
Vihron mukaan terveys säilyy, kun jalat toimivat ja tasapaino on hyvä.
– Nykyisin harrastan myös hyötyliikuntaa eli pyöräilen ja kävelen koiran kanssa. En yleensä käytä hissiä tai liukuportaita, pyrin aina kulkemaan jalan. Suunnittelen myös maastokävelyn aloittamista.
Hengellisyys kiinnostaa
Pyhyyden, elämän tarkoituksen ja hengellisten teemojen pohtiminen on tuttua Vihrolle, joka on lähtöisin kristillisestä kodista. Hänen äitinsä oli maallikkosaarnaaja.
– Meillä pidettiin hengellisiä tilaisuuksia, mutta koskaan vanhempani eivät tyrkyttäneet mitään väkisin. Taustani on kuitenkin jättänyt minuun jäljen, sillä hengelliset asiat ovat minulle tärkeitä ja läheisiä.
Vihro on muun muassa lueskellut Filokaliaa, joka on tärkeä osa ortodoksista hartauskirjallisuutta.
– Minulla on myös äitini vanha Raamattu, johon hän on tehnyt omia merkintöjään marginaaliin.
Vihron ja opiskelijoiden yhteistyö Tampereen evankelis-luterilaisten seurakuntien kanssa jatkuu keväällä, xx. huhtikuuta Tuomiokirkossa.
– Ilta on vasta hahmotteilla, mutta olen ajatellut, että esimerkiksi Veikko Lavin ja Juha Vainion musiikki sopisi sinne hyvin. Tarkoituksena on, että kokonaisuus koostuisi lauluista ja teksteistä. Teemoina ovat muun muassa syntymä, valinnat, eletty elämä, kuolema ja anteeksianto.
Teksti: Kirsi Airikka
Kuvat: Hannu
Jukola
Auvo Vihro
- Syntynyt 10.5.1956
Polvijärvellä
- Näyttelijä,
teatteriohjaaja ja teatteritaiteen opettaja
- Valmistunut Teatterikorkeakoulusta
vuonna 1985. Sitä ennen opiskellut hammaslääketiedettä, taidehistoriaa,
filosofiaa ja kansatiedettä
- Sai kipinän
teatteriin opiskeluaikana Jyväskylän Ylioppilasteatterissa.
- Kiinnitykset
Lahden kaupunginteatterissa ja Tampereen Työväen Teatterissa, jossa hän on
näytellyt vuodesta 1991.
- TTT:ssa
Vihro on näytellyt muun muassa Larrya Closerissa,
Emil Aaltosta Suutari Aaltosessa,
Markus Hautalaa Fundamentalistissa ja
Antonio Salieria Amadeuksessa. Viime
vuosina hän on näytellyt lukuisissa Sirkku Peltolan kirjoittamissa ja
ohjaamissa näytelmissä.
- Vihro on
työskennellyt myös teatteriohjaajana. Hän on ohjannut muun muassa Asko
Sahlmanin runokoosteen Yhdeksän elämää
(1999) Tampereen Teatterille sekä näytelmät Rauta
(2003), Yön kosketus (2005), Manner (2011) ja Kolme iloista rosvoa (2015) Tampereen Työväen Teatterille.
- Vihro on
esiintynyt myös elokuvissa ja televisiossa, muun muassa tv-sarjassa Taivaan tulet (2007–2010).
- Veikko
Sinisalo -palkinto vuonna 2003
- Vihro on naimisissa näyttelijä Minna Hokkasen kanssa. Pariskunnalla on kaksi aikuista lasta.
Avustettu itserakkaus - ja Pässi-näytelmien esitykset Tampereen Työväen Teatterissa