Ylisfestarien kummisetä totuttelee eläkepäiviin
Jo monta vuotta tyhjillään olleen Ylisen kuntoutuskeskuksen alueen pihateitä aurataan yhä, ja alueella käy vartija päivittäin. Silti lähes kaikki rakennusten ikkunat on onnistuttu rikkomaan, ja tapahtuipa alueella viime keväänä tuhopolttokin.
Taito Roivas tarpoo lumituiskussa eteenpäin. Pipon päällä on miehen tunnukseksi muotoutunut kullanhuuhtojan hattu, jota koristaa Ylisfestarien nauha. Alkuperäinen, Lempäälän toimintakeskuksessa tehty lännensankarin päähine oli ajan kuluessa nuhjaantunut niin pahoin, että Lapista oli pitänyt hankkia uusi.
– Jonkinlainen menetys Ylisestä luopuminen oli, Roivas myöntää.
Hän ehti työskennellä kehitysvammaisten parissa 43 vuotta, josta 35 vuotta Ylisessä. Nyt ovat alkamassa eläkepäivät.
Samoin jäänevät historiaan hänen sekä Hannu Kirmon, Päivi Sinkkosen ja Arto Honkasen ideoimat sekä vähän myöhemmin vetovastuuseen mukaan tulleen Kimmo Virtasen ahkeroimat Ylisfestarit.
Uusia järjestäjätahoja on tarjolla muutamia. Roivas epäilee, pystyykö niistä mikään toteuttamaan tapahtumaa, joka vaatii ison määrän toimihenkilöitä ja lukemattoman määrän vapaaehtoisia. Esimerkiksi Järjestyksenvalvojia oli loppuaikana neljäkymmentä, vaikka häiriöitä ei täysin päihteettömässä tapahtumassa ollut koskaan.
Yhteinen projekti
Idea musiikkitapahtumasta syntyi aikanaan työmatkalla Tanskassa, jossa kyläjuhlat kokosivat väkeä yhteen.
– Ylinenhän oli kylä kylän sisällä. Lähtökohtana oli esittää oikeaa musiikkia. Kukaan meistä ei ollut ennen ollut missään tällaisessa mukana. Vuodessa hankittiin kaikki tarvittava tieto, luvat ja muut, Roivas kertoo.
Ensimmäisellä kerralla kävijöitä oli noin seitsemänsataa. Ponnistus oli sen verran rankka, että jälkeen päin iski monta päivää kestänyt migreeni.
– Suurin osa Suomen pop-artisteista on esiintynyt Ylisfestareilla. Yökin ehti olla mukana juuri ennen Olli Lindholmin kuolemaa.
Kun Anna Abreu esiintyi, satoi kaatamalla, mutta silti saatiin aikaan yleisöennätys. Juha Tapion sanoin "Ylisfestarit, Suomen sympaattisin festari.”
Oltiin kaikki samaa väkeä
Pastori Margit Nyman piti kirkkoa auki. Poniratsastus ja pomppulinna ihastuttivat, ja ampparipipot saivat suuren suosion. Sänkypotilaatkin pääsivät mukaan menoon.
– Kaikki oli integroitu mukaan, oltiin samaa väkeä. Siinä se yhteinen riemu välittyi.
– Kehitysvammaiset olivat alusta lähtien mukana tekemässä pieniä hommia esimerkiksi teltoilla.
Kaksi tapahtumaa jouduttiin perumaan koronan takia, eli takana on 21 onnistunutta festivaalia. Niistä 15 järjestettiin Ylisen pihamaalla ennen kehitysvammaisten laitoshoidon ja samalla tapahtuman siirtymistä Nokian Pitkäniemen alueelle. Noihin aikoihin myös avohuolto oli lisääntynyt huomattavasti.
Roivas hieman kummastelee Pirkanmaan sairaanhoitopiiriltä saamaansa tunnustusta, Elämän tähden -palkintoa, koska sitä ei aiemmin ole annettu yksittäiselle henkilölle. Hän oli kuitenkin mukana koko Ylisfestarien ajan, ja muun muassa veti karaokeklubia 21 vuotta.
– Olin yksi osa isoa palapeliä, toki musiikkivastaajana isossa roolissa. Tehtävät jakautuivat kuin renkaat vedessä, hommia jaettiin eteenpäin tosi paljon.
– Asiakkaathan ovat hirveän musikaalisia, hän lisää.
Elävä kylä
Kun Roivas aloitti työt Ylisessä vuonna 1979, asui keskuslaitoksessa nelisen sataa kehitysvammaista. Henkilökuntaa oli toinen mokoma.
Työpaikasta oli vihjannut vajaamielishoitajana työskennellyt sisko. Taito Roivas valmistui mielenterveyshoitajaksi kolme vuotta aloittamisensa jälkeen. Hän uskoo, että erityisherkillä – kuten hän itse – on valmiiksi hyvä yhteys erilaisiin ihmisiin.
”Kylä kylässä” eli: oli diskoja, retkiä, rippikouluja ja jumalanpalveluksia. Tehtiin myös monta sataa mottia polttopuuta.
Osasto 12:n kekseliään työryhmän ansiosta asiakkaille järjestettiin monenlaista muutakin työ- ja vapaa-ajan toimintaa, kuten grillimajan rakentamista, eläinten hoitamista, nurmien ajamista, lumitöitä ja moottorikelkka-ajelua.
– Totta kai joku on joskus ollut väsynyt, ja on ollut vaikeitakin asiakkaita. Toisaalta se varmasti toi hyvää mieltä, kun aina joku asiakkaista oli käsi pystyssä tien varressa moikkaamassa ohi ajavia.
Kunto ainakin kohosi: työkaveri oli laskenut, että rantalenkkiä kierrettiin vähintään 15 000 kilometriä.
– Pääsääntöisesti minulla on täältä hirveän hyvät muistot.
Teksti: Asta Kettunen
