Älykäs työ vaatii empatiaa ja itsetuntemusta
– Milloin työn tekemisestä on tullut näin vaikeaa, että tarvitaan kaikenlaisia aivotutkijoita kertomaan, miten työtä tehdään älykkäästi, sanailee Katri Saarikivi, joka tutkimuksensa ohella auttaa työyhteisöjä tutkimustiedon ja -menetelmien hyödyntämisessä. Tieteen popularisoija on tuttu näky myös mediassa.
Teknologinen kehitys on muuttanut työelämää nopeasti. Se vaatii aivoilta yhä enemmän monimutkaista ongelmanratkaisua, luovaa ajattelua, oppimista, vuorovaikutusta ja empatiaa.
Näin toteaa aivotutkija Katri Saarikivi, joka on Minna Huotilaisen kanssa kirjoittanut aiheesta kirjan Aivot työssä (Otava, 2018).
Saarikivi työskentelee Helsingin yliopiston Kognitiivisen aivotutkimuksen yksikössä, jossa hän on tutkinut tarkkaavaisuuteen, empatiaan ja hyvään vuorovaikutukseen liittyviä aivomekanismeja.
– Erityisenä kiinnostuksen kohteenani on, millä tavalla nämä mekanismit toimivat verkossa tapahtuvassa vuorovaikutuksessa.
Tekoäly auttaa tehostamaan töitä ja prosesseja, mutta empatiaa ja vuorovaikutusta ne eivät pysty korvaamaan. Kun asiointi ja työskentely verkossa lisääntyvät, tunteiden ja empatian merkitys korostuu.
Tutkimustuloksista on paljastunut mielenkiintoista tietoa esimerkiksi aivojen synkkautumisesta.
– Joskus ihminen kokee pääsevänsä samalle aaltopituudelle toisen ihmisen kanssa, ja yhteistyö sujuu hyvin. Tutkimuksissa on huomattu, että synkkautuminen on myös fysiologinen ilmiö, eli ihmisten kehot ja aivojen sähköinen toiminta todella tahdistuvat onnistuneessa vuorovaikutuksessa ja yhteistyötilanteissa.
Näin tapahtuu esimerkiksi silloin, kun yleisö taputtaa konsertin jälkeen riittävän pitkään. Synkkautumista voi tapahtua myös virtuaalitodellisuudessa tietokonepeliä pelatessa.
Vääriä oletuksia verkossa?
Hyvän vuorovaikutuksen toteutuminen on kuitenkin aina haastavaa verkossa, koska siinä voi tehdä helpommin vääriä oletuksia toisen aikeista.
– Esimerkiksi kehon kielen lukeminen on tosi tarkkaa millisekuntipeliä, ja siinä on aina viivettä verkossa. Vuorottelu vaatii taitoa, ja siksi esimerkiksi isossa Teams-palaverissa puhuu helposti muiden päälle.
Tutkimuksessa onkin havaittu, että työpari selviytyy ongelmanratkaisutehtävästä paremmin, jos sovelluksen kamerat eivät ole päällä.
– Aika pitkälle pääsee, kun muistaa, että netti ei ole sama asia kuin tosielämä. Kaikki teknologia on ihmisen rakentamaa. Pitää kuitenkin tulla tietoiseksi siitä, miten uusi väline voisi olla parempi ihmiselle, lohduttaa Saarikivi.
Älykästä työtä?
Teknologinen kehitys aiheuttaa muutoksia työelämässä. Samaan aikaan se tarjoaa ennennäkemättömiä mahdollisuuksia ratkaista ongelmia älykkäämmin.
Saarikiven mukaan se kuitenkin edellyttää parempaa ymmärrystä ihmisyydestä, koska työtä synnyttävät ja tekevät ihmiset.
Älykkään työn tekemisestä hyötyvät kaikki. Työnantajat hyötyvät, koska se on tehokkain tapa tehdä työtä. Työntekijöille älykäs työ on inspiroivaa ja vähiten kuormittava tapa tehdä työtä.
– Monessa organisaatiossa tuntuu vielä vähän olevan kesken sen ajattelu, mitä työ vaatii aivoilta. Työpaikoilla on vielä monia käytäntöjä, jotka eivät tue laadukasta aivojen käyttämistä.
Esimerkkeinä tutkija mainitsee turhat palaverit ja hälyiset avokonttorit, joissa kenelläkään ei ole työrauhaa. Työnantaja vaatii tuloksia, vaikka monimutkainen ongelmanratkaisu ja vaativa asiantuntijatyö edellyttävät keskittymistä ja joutokäyntiäkin – aikaa ajattelemiseen.
Työelämän murros – mahdollisuus?
Koronapandemia on lisännyt merkittävästi etätyötä, ja työelämä on tällä hetkellä murroksessa.
Moni aikoo jatkaa etätöiden tekemistä jo ajansäästön ja ympäristönkin takia. Tutkijan mukaan työelämän suunnittelussa kannattaa käyttää normaalia järkeä. Tehtävät, jotka vaativat rauhaa ja keskittymistä, on hyvä tehdä etänä. Kasvokkain voi tavata työtovereita silloin, kun aikomuksena on suunnitella ja ideoida yhdessä.
– Murros on hyvä mahdollisuus alkaa tehdä asioita järkevämmin, mutta se vaatii itsetuntemusta. On mietittävä itse, mikä kulloinkin on paras työskentelytapa.
Saarikivi korostaa, että teknisten laitteiden runsaus ja valtava informaatiotulva vaativat itsetuntemusta, hallintaa ja tiedostamista. Moni kokeekin nykyisin, että keskittymiskyky heikkenee, ja muisti kuormittuu tiedon määrästä.
– Tämä neuvo ärsyttää, mutta sanon sen silti: tietoa on ollut paljon ennenkin, eikä informaatio tulvi itsekseen.
Ihminen aiheuttaa infoähkyn itse, kun hän tieten tahtoen menee verkkoon esimerkiksi selailemaan lehtiä, lukee minuutin, ja siirtyy sitten sähköpostin ja sosiaalisen median pariin. Laitteiden logiikka toki perustuu siihen, että ne haluavat pitää ihmisen alustalla mahdollisimman pitkään.
– Aikuisena ihmisenä tuntuu ihan pöljältä, että olen antanut algoritmien kouluttaa minut niin, että ne saavat minut hyppimään asiasta toiseen. Nykyisillä laitteilla hyppiminen on vain niin helppoa, huokaa Saarikivi, joka paljastaa itsekin pitäneensä Facebook-paastoa ja tehneensä havaintoja sosiaalisen median käytöstään.
Oppiminen johtaa viisauteen?
Saarikivi palasi muutama viikko sitten Yhdysvalloista, jossa hän oli pari kuukautta tutkijavierailulla Kaliforniassa. Meneillään on tutkimushanke CREDU, jossa Saarikivi jatkaa vuorovaikutuksen ja empatian tutkimista. Uutena näkökulmana on oppiminen.
– Aivot keräävät jatkuvasti tietoa siitä, miten maailma toimii, ja tekevät malleja sen perusteella. Mallit ovat yksinkertaistuksia asioista, mutta ilman niitä olisi mahdotonta toimia. Kun saamme uutta tietoa, aivot päivittävät mallin, ja samalla opimme uutta.
Saarikivi ottaa esimerkiksi ennakkoluulot.
– Ennakkoluulot eivät sinänsä ole paha asia, elleivät ne estä toisen ymmärtämistä siinä tilanteessa. Ratkaisevaa on, miten toimii, ja kykeneekö oppimaan uutta. Tyhmyyttä on, jos ei pysty muuttamaan käsitystään, vaikka olisi todisteita vastakkaisesta näkemyksestä.
Uusi tieto haastaa aina mallia, joka on minäkuvan kannalta tärkeä. Meillä on esimerkiksi suuri tarve kuulua johonkin ryhmään, mikä voi ylläpitää typeryyttä, ja estää uuden oppimista.
– Elämä on kuitenkin suurelta osin päivittämistä ja mallien tarkentamista. Ahdistavalta tuntuisi ajatus, jos olisi pelkkiä totuuksia päässä, eikä mikään enää muuttuisi.
– Oman toimintakyvyn kannalta olennaista on, että pystyy kehittymään, haastamaan ajatuksiaan ja oppimaan uutta. Se voi lopulta johtaa myös viisauteen.
Fysiologisesti oppiminen toki hidastuu vanhentuessa, ja siksi esimerkiksi vieraan kielen oppiminen on hitaampaa kuin nuorena. Hyvä uutinen kuitenkin on, että oppiminen on mahdollista.
Eräässä tutkimuksessa huomattiin, että oppiminen helpottuisi, jos itsehillintä saataisiin pois pelistä. Aikuisena ei aina kehtaa puhua vierasta kieltä, mutta lapsella ei ole samanlaisia estoja.
– Huomasin tämän kerran itsekin, kun puhuin ranskaa sujuvasti kaverille, vaikka en ikinä puhu sitä muuten. Olin aamuvarhain joogassa, vaikka en ole aamuihminen. Kun etuotsalohkot eivät toimineet, ranskakin sujui, hymyilee Saarikivi.
Stressiä stressaantumisesta?
Vaativa työ ja haastava elämäntilanne stressaavat ihmisiä. Moni on myös viime aikoina pohtinut, miten koronapandemian ja Ukrainan sodan aiheuttama huoli ja pelko vaikuttavat ihmisten hyvinvointiin.
– Akuutti stressi vaikuttaa toki ajatteluun, sillä se heikentää etuotsalohkojen toimintaa. Se saattaa ilmetä töksäyttelynä, kun ihmisen impulssikontrolli heikkenee. Myös tunteet tulevat helpommin pintaan.
– Pitkäaikainen, jatkuva stressi voi aiheuttaa pysyvää kudostuhoa aivoissa, ja sillä on huomattu yhteys sairastuvuuteen. Muun muassa tulehdukset voivat lisääntyä.
Saarikiven mukaan aivot reagoivat ihan kaikkeen, ja muovautuvat sen mukaisesti.
– Toivoisin kuitenkin, ettei kukaan ala stressaantua stressaantumisesta. Maailmassa tapahtuu kamalia asioita, eikä kukaan voi välttyä stressiltä. Vastapainoksi pitäisi miettiä jotakin, mikä hellii aivoja, ja auttaa palautumista.
Saarikiven mukaan resilienssin kehittäminen on tärkeää. Resilienssi tarkoittaa psykologiassa psyykkistä palautumiskykyä. Se on henkinen ominaisuus, jota toisilla ihmisillä on enemmän kuin toisilla. Siinä, missä yksi selviää monista vaikeista vastoinkäymisistä, toiselle pienikin koettelemus voi olla liikaa.
– Avaintaito on, osaako palautua, ja pysyykö toimintakykyisenä, kun iskee tuulettimeen. Uskon, että sitä voi myös oppia, ja tulla paremmaksi itsetuntemuksessa, miettii tutkija, joka itse palautuu liikunnan avulla. Lempilajeja ovat kuntosali, lenkkeily ja ryhmäliikunnat.
– Viime aikoina olen harjoitellut laiskottelua. Huomasin matkalla, että minulla on mennyt aika lujaa. Jenkki-reissu oli tosi palauttava juttu, kun arkielämä muuttui kerta heitolla.
Puhelimen selailu väheni, ja tutkija pystyi keskittymään kaunokirjallisuuden lukemiseen. Rentouttavia asioita olivat myös kokkaaminen ja ruuasta nauttiminen sekä käveleminen.
Haasteita ja huolenaiheita?
Aivotutkijalla on myös huolenaiheita.
– Olen paljon miettinyt sitä, mitä sosiaalinen media tekee ihmisten empatialle ja suomalaisten yhtenäisyydelle. Toivon, ettei langettaisi kinasteluun ja vihapuheeseen, ja sillä tavalla heikennettäisi kansamme yhtenäisyyttä. Poliitikot näyttävät valitettavasti joskus ikävää mallia.
Yhdysvalloissa polarisaatiokehitys on jo varsin pitkällä, ja kansa on jakautunut.
– Suomella ei kerta kaikkiaan ole varaa siihen, ettemme pitäisi yhtä. Pitäisi keskittyä enemmän siihen, mikä meitä yhdistää kuin erottaa. Korona ehkä hetkellisesti yhdisti meitä, ja nyt ihmiset ovat tulleet yhteen ukrainalaisten auttamiseksi. En kuitenkaan osaa sanoa, kuinka kauan yhteisöllisyys kestää.
Saarikivestä on myös kurjaa, että ihmisillä on nykyisin kovia paineita elämässä.
– Toivon, että ihmiset olisivat armollisia itselleen. Kannattaa ajatella: näillä aivoilla pärjää ihan hyvin, ja kaikilla on tarvittavat mekanismit työelämässä selviytymiseen.
On hyvä keskittyä itsetuntemuksen opiskelemiseen, ja miettiä, mikä lisää omaa hyvinvointia, ja vähentää elämässä niitä asioita, jotka eivät tee itselle hyvää.
– Kenenkään ei tarvitse olla superihminen ja suorittaja, ja laittaa elämästään kiiltokuvia sosiaaliseen mediaan. Hyvä elämä voi olla sellaista, jota kukaan muu ei arvioi tai edes huomaa.
Teksti: Kirsi Airikka
Kuvat: Hannu
Jukola
Tampere Chamber Music -festivaali 1.–5. kesäkuuta. Katri Saarikivi luennoi aiheesta Aika ja aivot la 4.6. kello 14, Pieni sali, Tampere-talo. Luento sisältää musiikkiesityksen. Liput 20 €, eläkeläiset 18 €, opiskelijat 10 €