Eräänä kesäisenä aamuyönä vuonna 1990 minulla oli elämäni tilaisuus. Muistan hyvin – tai ainakin luulen muistavani – havahtuneeni mökin yläsängystä vanhempieni herättämänä. ”Tuletko katsomaan auringonpimennystä”, he kysyivät.

Tämän kuun Sattumus on pitkäaikaisen päähänpinttymän päätepiste.

Ja sitten urheilun pariin.

Onpa siinä herrasväellä hymy herkässä!
Tai siis kaikilla paitsi tuolla yhdellä valkeassa työtakissa. Voin melkein nähdä hänen päänsä sisään: ”Poistukaatten!” ”Lähtekää ny jo meneen!” ”Päästäkää ihminen hommiin!”

Kädet ylös! Jos tämänkuinen Sattumus-kuva olisi lännenelokuvasta, käynnissä olisi ryöstö.

Kyllä on tunnelmallista: puupenkkejä, peikonlehtiä, harmooni, seinällä seppeleitä – ja kaiken yllä miellyttävä hämy.

Taas on joulukuu ja tonttuja Aleksanterin kirkon kulmilla.

Alkuvuodesta piipahdin yhdessä keskustan laatuantikvariaateista, ansaintamielessä. Vaihdoin vanhaa ammattikirjallisuutta uuteen, ajatuksenani löytää odottamaton idea tätä palstaa varten. Ja niinhän siinä sitten kävi! Saaliini seassa oli Ensio Kauppilan valokuvista koostettu Tamperelainen viiskyt’luku, jonka Kalevasta otetuissa kuvissa näkyi jotain minulle ennennäkemätöntä. Kirkon paikalla nökötti matala, mutta pinta-alaltaan laaja, latomainen rakennus.

Nyt ollaan niin pitkällä vuoden kierrossa, että eiköhän Sattumus-palstalla ole taas kutkuttavan kuva-arvoituksen aika.

Kuten pitkämuistisimmat lukijat ehkä muistavat, vuosi sitten Sattumus-palstan pääosassa oli Viinikan kirkon kainalossa sijaitseva lankarullakioski. Kioski on tarkkaillut kaupunginosansa elämää 1930-luvulta lähtien, joten siihen liittyviä sattumuksia riittää. Eli kerrotaan nyt vielä toinenkin!

Elokuun toisena viikonloppuna 1935 Tampereen seudulla vietettiin melkoisen harvinaislaatuista juhlaa: Messukylän vanhalla kirkolla eli ”Mikolla” oli nimittäin puolituhatvuotissyntymäpäivät.

Vanha kirkko on kyllä saanut nähdä kaikenlaista. On ollut lakkoja ja paraateja, välillä on ollut Viistokatu, välillä ei. Mutta tiesittekö, että kirkon edusta on saanut toimia myös autokilpailujen näyttämönä?

On jäätelö hyvää, kun viisistään syö! Vai ovatko nuo nyt tikkunekkuja? Menneiden aikojen makeiskulttuuria tuntematta vaikea sanoa varmasti. Mutta herkkuhetki on kyseessä, se on selvä.

Kevät se tulla tallustaa, ja sen kyllä huomasi myös tämän kuun Sattumuksen aihetta pohtiessa: silmiini osuneet talvikuvat raakkasin heti pois, eikä sisätilakuvien valitseminen olisi tullut mieleenikään.

Tämän kuun sattumuksena kerron kivan jutun – eli jutun, jolla on onnellinen loppu.

Ei ehkä heti arvaisi, mutta tämänkertaisessa Sattumus-kuvassa ollaan aivan Tampereen keskustassa, itse asiassa melkein Tuomiokirkon kulmalla.

Tämänkertaiseen Sattumuksia-juttuun sisältyy hämmästyttävä tosielämän yhteensattumus. Mutta ennen kuin päästään siihen, kerron oheisen kuvan tarinan.

Härmälän kirkon kulmalla, kuten hyvin tiedetään, sijaitsee kirkolle tunnusomainen puinen kellotapuli.

No nyt, jos koskaan ollaan kirkon kulmalla: kuvassa nimittäin aukeaa näkymä Viinikan kirkon tornista kohti Tampereen keskustaa vuonna 1936.

Siinä sitä möllöttää kaksi tamperelaisuuden kulmakiveä – Kalevan kirkko ja Sinisalon Veikko. Vuosi on 1968, päivä 7. elokuuta, ja kameran takana legendaarinen tamperelaiskuvaaja Juhani Riekkola.

Onpas tummaa ja synkeää! Ei kyllä arvaisi, että kuvassa on juhannus. Vai pitäisikö sittenkin sanoa: niin on tummaa ja synkeää, että eiköhän kuvassa ole juhannus.

Syyskuussa 2009 Hervannan kirkko sai erityisen vieraan: kirkon kolmekymmenvuotisen historian kunniaksi järjestettyyn muisteluseminaariin saapui paikalle arkkitehti Raili Pietilä (1926–2021), toinen puolisko kirkon suunnitelleesta Pietilöiden arkkitehtipariskunnasta.

Keskustori ja Vanha kirkko – eipä näkymä paljon tamperelaisemmaksi enää voi mennä! Mutta hetkinen, jotain kummallista tässä nyt on: kirkkohan on väritykseltään tumma, ei tutun keltavalkoinen.

Valinta sarjan aloittavaksi kuvaksi on oikeastaan aika rohkea avaus, koska siinä ei esiinny sen paremmin kirkkoa kuin varsinaista sattumustakaan. Mutta mielenkiintoinen se on.