Sattumuksia kirkon kulmilta
Vaikeuksien kautta puhelinsoittoon
Siinä sitä möllöttää kaksi tamperelaisuuden kulmakiveä – Kalevan kirkko ja Sinisalon Veikko. Vuosi on 1968, päivä 7. elokuuta, ja kameran takana legendaarinen tamperelaiskuvaaja Juhani Riekkola.
Otos on mahtava: tamperelainen kirkko yhdistyy tamperelaiseen kulttuurielämään tavalla, joka saa melkein palan nousemaan kurkkuun. Sinisalokin on jotenkin niin aito ja konstailematon, tai ainakin näyttelee sellaista.
Näin ikonisen kuvan halusin tälle palstalle totta kai – myös siksi, että ajattelin siitä kirjoittamisen olevan vaivatonta: kuvauspäivä ja kuvaaja olivat tiedossa ja Sinisalosta kirjoitettu niin paljon, että taustat selviäisivät käden käänteessä.
No, ei se ihan niin mennyt.
Aloitin etsintäni sieltä mistä pitääkin, eli helpoimmasta päästä. Ounastelin, että kuva on varmasti julkaistu aiemmin jossain Kalevan kirkkoa tai Sinisaloa käsittelevässä kirjassa, ja löytäisin niistä hyödyntämiskelpoisen kuvatekstin. Selasin muutaman läpi, mutta ei, ei löytynyt.
Sitten koetin onneani Helsingin Sanomien vanhojen numeroiden hakukoneen kanssa, olihan Sinisalo tuolloin muuttanut Helsinkiin. Ei kelvollisia osumia.
Hartiani lysähtivät, kun ymmärsin, että oli ryhdyttävä oikein töihin ja suunnattava pääkirjaston mikrofilmikoneille, Aamulehteä lukemaan. Ehkä kuva oli otettu jotakin Sinisalon esiintymistä puffaavaa juttua varten tai lehdessä olisi muuta tietoa asiaan liittyen? Mutta ei, hukkareissu.
Homma alkoi jo vaikuttaa umpikujalta, tai ainakin suuritöiseltä – kunnes keksin, että voin kysyä asiasta kuvaajamaestrolta itseltään.
Sain Riekkolaan yhteyden yhteisen tuttavan välityksellä ja kyselyyni riekkolamaisen vastauksen:
– Ei muistitietoa. Olen kuvannut Veikkoa niin monessa paikassa, mutta tästä en muista mitään… keksi jotain vaikka.
En ollut ihan vielä valmis satuilemaan, joten jatkoin tinkaamista. Irtoaisiko muistin palatsista jotain Sinisalosta ylipäätään?
Sitten soi puhelimeni, ja edessä oli seitsemänkymmenminuuttinen puhelu Riekkolan kanssa. Onneksi ei ollut vessahätä eikä sillä hetkellä vielä nälkäkään.
Puhelussa vilisi nimiä Rauni Mollbergistä Sylvi Saloseen, Simo Talvitiestä Jörn Donneriin. Sain kuulla Riekkolan mielipiteen Lasse Pöystistä niin teatterinjohtajana kuin lapsinäyttelijänäkin, mikä kuvaajan tempauksista sai Kekkosen polttamaan päreensä. Ja myös iltapäivästä teatterisuuruus Eino Kaliman luona – Kaliman, joka itse oli aikoinaan ollut Leo Tolstoin vieraana. Sinisaloa käsiteltiin ehkä kahden minuutin ajan, ehkä vähemmän.
Puhelun jälkeen tietoni kuvasta olivat yhtä laihoja kuin aloittaessani, mutta sanoisin, että saamapuolelle silti jäätiin. Näin jo siksi, että voin nyt sanoa olevani kahden kädenpuristuksen ja yhden puhelinyhteyden päässä Tolstoista – viittä vaille tuttuja, sanoisin!
Lähteet:
- Riekkola, Juhani: Jättää jälkeensä (Pilot-kustannus 2004); Juhani Riekkolan haastattelu (12.7.2022); Sinisalo, Veikko: Mies puolipäivässä (Karisto 1968).