Sattumuksia kirkon kulmilta
Sata vuotta sinne tänne
Elokuun toisena viikonloppuna 1935 Tampereen seudulla vietettiin melkoisen harvinaislaatuista juhlaa: Messukylän vanhalla kirkolla eli ”Mikolla” oli nimittäin puolituhatvuotissyntymäpäivät.
Puoli vuosituhatta. Siis viisisataa vuotta. On siinä rakennuksella ikää!
Ihan syystäkin juhlat olivat kaksipäiväiset: lauantaina 10. elokuuta aloiteltiin, sunnuntai 11. elokuuta oli pääpäivä, ja menot ulottuivat Messukylän uudellekin kirkolle asti.
Ohjelmaa oli tietysti monenmoista: urkujen soittoa, puheita ja totta kai jumalanpalveluksia, joista ainakin sunnuntainen välitettiin kovaäänisillä kirkon pihallekin. Ihan oikein nimittäin arvattiin, ettei koko juhlaväki mitenkään mahtuisi sisälle.
Juhlien sijoittaminen juuri elokuun alkuun tuskin johtui historiallisen tarkkuuden tavoittelusta – eihän kukaan kirkon valmistumishetkeä päivän päälle tiennyt – vaan ehkä ennemminkin pyrkimyksestä maksimoida juhlien onnistumismahdollisuudet. Olihan sopivan säätilan todennäköisyys tuolloin suurin piirtein niin hyvä kuin se Suomen oloissa voi olla.
Juuri vuoden 1935 valinnalle juhlavuodeksi sen sijaan oli historiallinen pohja: kirkkoa korjattaessa vuonna 1796 kuoriaidasta oli nimittäin löytynyt vuosiluku 1434, jota Aamulehden juhlajutun mukaan pidettiin kirkon ”todennäköisimpänä rakennusvuotena”.
Ministeri E. Linna tosin esitti Messukylän historiaa käsittelevässä juhlapuheessaan varauksia: vuosiluku saattoi merkitä myös kivisen sakariston rakennusvuotta, ja itse kirkko oli ehkä uudempaa perua.
Yhdenlainen vuosiluku oli joka tapauksessa tiedossa, ja sitä saattoi käyttää juhlinnan perusteena. Ainakin se liittyi asiaan!
Paitsi että hetkinen! Jos vuosi 1434 oli lähtökohta, niin eikö kirkolla vuonna 1935 olisi ollut ikää jo puolituhatta vuotta ja noin yksi auringonkierto päälle? Eikö juhlissa olisi pitänyt olla kyse 501-vuotisjuhlista?
Tämä epätarkkuus oli osunut myös aikalaisten silmään, ja Aamulehden pakinoitsija Salamooni selitti sen ilmentävän ihailtavaa hämäläistä hätäilemättömyyttä. Hänen mukaansa juhlaa vietettiin ”mieluummin vuotta myöhemmin, jotta tietäisimme, että nyt se vanha kirkko ainakin on varmasti niin vanha kuin sanotaan”.
Selitys tuokin! Mutta kuten Linnankin puheesta jo ilmeni, sanan ”varmasti” käyttäminen kirkon iästä puhuessa oli vähän uskallettua.
Nykyisen käsityksen mukaan vuoden odottelu ei nimittäin tehnyt kirkon puolituhatvuotisuudesta sen varmempaa: tätä nykyä arvioidaan, että kivikirkko rakennettiin vuosien 1510 ja 1530 välillä, ja vuosiluku 1434 viittaisi kivikirkkoa edeltäneen puukirkon rakentamisen tai sen sisustamisen ajankohtaan.
Näin laskien kivikirkolla olisi siis ollut elokuussa 1935 ikää vasta reilut neljäsataa vuotta, ja juhlinnassa oltaisiin hitauden sijaan oltu hätäisiä, oikein huolella.
Mutta samapa tuo: sata vuotta sinne tänne – pääasia, että juhlittiin. Ja nykytiedon valossahan nyt voisi juhlia uudestaan!
Lähteet
- Aamulehti 11.8. ja 12.8.1935; Hiekkanen, Markus: Suomen keskiajan kivikirkot (SKS 2021).