Sattumuksia kirkon kulmilta
Jättiläisten jälkiä
Kevät se tulla tallustaa, ja sen kyllä huomasi myös tämän kuun Sattumuksen aihetta pohtiessa: silmiini osuneet talvikuvat raakkasin heti pois, eikä sisätilakuvien valitseminen olisi tullut mieleenikään.
Valo sen sijaan veti puoleensa, niin kuin kuvasta näkyy: tämän kuun otos on Matti Poutvaaran häikäisevä näkymä Pyhäjärvelle vuodelta 1963.
Aurinko ja Pyhäjärvi – ihaniahan ne ovat! Mutta miten kuva liittyy Tampereen kirkkoihin? Ja piileekö siinä sattumuskin?
No tottahan nyt. Valitsin nimenomaan Pyhäjärvi-otoksen, koska halusin kertoa pari vuotta sitten Pispalan kirkon menneisyyttä penkoessani silmiini osuneen historiallisen jutun – jutun, jota en millään saanut mahtumaan valmiiseen tekstiin, vaikka todella yritin.
Paino seuraavassa onkin sitten sanassa ”juttu”, tai ”historian” storia-osassa, eli tarinassa. Kertomuksen todenperäisyys saattaa nimittäin olla kiistanalainen. Mutta menköön, pistetään vielä aprillipäivän piikkiin!
Siis: tiedättekös, mistä Poutvaaran otoksessa näkyvät Pyhäjärven saaret ovat peräisin?
Geologi ehkä sanoisi, että asia liittyy jotenkin jääkauteen, mutta liikkeellä on toisenkinmoinen syntytarina. Nimimerkki Varto nimittäin kertoi Tampereen Sanomissa vuonna 1888, että saaret ovat iältään paljon nuorempia, vain noin neljänsadan vuoden ikäisiä.
Ennen meitä näitä alueita nähkääs asuttivat jättiläiset, ja yksi heidän asuinpaikoistaan oli Pyynikin harju.
Vuoden 1300 tietämillä jättien elämä alkoi kuitenkin muuttua ikäväksi. Ensin Pirkkalaan rakennettiin kirkko ja sitten vielä Pyynikille talo, joista molemmista lähti jättien mielestä sietämätöntä ääntä: edellisestä kirkon kellojen kumua, jälkimmäisestä ruokakellon kilkatusta.
Konfliktihan siitä tuli.
Ensin metelistä suivaantuneet jättiläiset lumosivat Pyynikin väen yhdeksän päivää kestäneeseen uneen. Mutta sitten oli pyynikkiläisten vuoro.
Tilaisuus vastaiskuun tuli 1600-luvun puolivälissä, kun nykyisen Raholan tienoolle nousi Harjun kappelikirkko. Kerran Pirkkalan ja Harjun kellojen sattuessa soimaan yhtä aikaa seudun pojat nimittäin keksivät laittaa talojenkin kellot kilkkaamaan samaan syssyyn, aikeenaan karkottaa jättiläiset.
Tätä eivät jättien hermot kestäneet, ja luullen Harjun kirkon olevan syypää meteliin he latasivat lapioonsa valtavan kiven murskatakseen äänen lähteen.
Linkous kuitenkin epäonnistui: kivi lensi vain puolet matkasta, putosi järveen ja jäi osaksi pinnan yläpuolelle.
Tästä jätit keksivät rakentaa kivistä sillan kirkon luo ja antoivat lapioidensa laulaa. Mutta ei onnistunut – ei syntynyt siltaa, ja pettyneet jättiläiset läksivät lopullisesti tiehensä näiltä seuduilta.
Eli Pyhäjärvelle avautuvaa silmänkantamaa sulostuttavat saaret eivät suinkaan ole jääkauden peruja, vaan jättiläisten lapioista lähtöisin. Ja koska yhtä saarista yhä sanotaan Lapiosaareksi, mitäpä muutakaan tarina voisi olla kuin tosi!
Lähteet:
- Varto: Kertomuksia Tampereen muinaisuudesta. Tampereen Sanomat 18.6.1888