Hyvä tyyppi: Tarinoita elämästä

Postimuseossa esillä olevaan Tampereen talojen tarinoita -näyttelyynsä hän on valinnut 91 postikorttia. Näyttelyn kartta havainnollistaa talojen sijainnin katsojalle.

– Tampereen keskustassa rakennettiin ripeästi uusia taloja 1800–1900-lukujen vaihteessa, varsinkin radan ja Tammerkosken välisellä alueella. Vesijohto mahdollisti jo isojenkin kerrostalojen rakentamisen, kertoo Salonen.

Salonen on pahoillaan, että moni postikortin talo on jo hävinnyt katukuvasta. Esimerkiksi Satakunnankadulla sijainnut Luterilainen rukoushuone purettiin vuonna 1968 ja Laukontorilla, alarannassa sijaitseva Kauppaseuran talo vuonna 1956.

– Molemmat ovat olleet ainutlaatuisia rakennuksia. Niitä ei nykypäivänä purettaisi, vaikka ne olisivat huonokuntoisiakin.

Salosen suosikki on myös Keskustorin Jugend-torilla sijaitseva Palanderin talo.

– Se on jäänyt historiaan ensimmäisenä talona, jonka rakentamiseen liittyy riita, kertoo Salonen.

Tampereen kaupunginviskaali Karl Verner Palander pyysi jugendtyylisen talonsa arkkitehdiksi Birger Federleyn. Idän puoleinen osa talosta valmistui hänen suunnitelmiensa mukaisesti vuonna 1901.

Pariisin vuoden 1900 maailmannäyttelyn innoittamana Palander halusi muuttaa suunnitelmia, ja keskeneräistä länsipuolta varten hän tilasi uudet piirustukset Vihtori Heikkilältä. Federley ei asiasta riemastunut vaan nosti kanteen piirustustensa luvattomasta muuttamisesta. Aleksis Kiven katuun rajoittuva länsipuoli valmistui neljä vuotta myöhemmin.

Kiehtova myöhäisjugendia edustava rakennus oli myös elokuvateatteri Petit, joka sijaitsi Hämeenkatu 31:ssa. Rakennus valmistui 1911, ja sen suunnitteli rakennusmestari Heikki Tiitola. Elokuvateatterissa oli rakennuksen valmistuttua 373 paikkaa, ja rakennusta erotti Hämeenkadusta aidattu sisäpuutarha. Teatteriin mentiin sisäpuutarhan läpi värikkäin sähkölampuin valaistusta kaariportista.

– Talon rakennuttaja oli tamperelainen liikemies Isak Julin, ja taloa kutsuttiin sen vuoksi myös Iisakin kirkoksi, kertoo Kari Salonen.

Tampereen vanhimpaan rakennukseen, keskiaikaiseen Messukylän vanhaan kirkkoon Salosella liittyy omiakin muistoja.

– Kun vierailin Messukylän vanhassa kirkossa alle kouluikäisenä, pelkäsin kävellä paksulla lattialla. Olin kuullut, että sen alle oli haudattu vainajia. 
Viimeinen hautaus kirkon alle tapahtui vuonna 1793. Kirkon ympärillä olevaan hautausmaahan on haudattu ihmisiä vuoteen 1860 asti.

Kortti oli pikaviestin

Postikorttien lähetysmäärät alkoivat kasvaa 1800-luvun lopulta alkaen. Samoihin aikoihin valokuvien ottaminen yleistyi. Kaupunkimaisemista ja nähtävyyksistä tuli pian suosittuja korttien aiheita. Painotekniikan kehitys ja postimaksujen halpeneminen lisäsivät kuvapostikorttien suosiota.

– Korttien valmistaminen oli varsin kansainvälistä toimintaa. Kortteja valmistettiin etenkin Saksassa ja Ruotsissa, jotka molemmat olivat siihen aikaan johtavia maita painotekniikassa, kertoo Salonen.

Keräilijän mukaan kortista muodostui aikansa pikaviestiväline.

– Kortissa saattoi esimerkiksi lukea, että ”hakekaa minut asemalta huomenna.” Siihen aikaan ihmiset luottivat Postin toimintaan, hymyilee Salonen.

– Kortteja käytettiin runsaasti myös kaupalliseen kirjeenvaihtoon, ja tietenkin niitä lähetettiin Tampereelta tervehdyksinä sekä kotimaahan että ulkomaille.

Tarinoita ihmisistä

Kaikki näyttelyn kortit ovat postitse lähetettyjä.

– Jotkut keräilijät haluavat käyttämättömiä kortteja, mutta minulla on tyystin toisenlainen periaate. Kerään lähetettyjä kortteja, koska viestit ovat olennainen osa korttia. Ne kertovat sen ajan ihmisten tarinoita, ja niitä on viehättävää tutkia, miettii Salonen.

Suurin osa Salosen korteista on suomenkielisiä, mutta joukossa on myös ruotsiksi, unkariksi, viroksi, venäjäksi ja esperantoksi kirjoitettuja kortteja.

– Salakieltäkin on kortteihin kirjoitettu. Arvelen, että niiden lähettäjillä on ollut keskinäinen rakkaussuhde, pohtii Salonen.

Hän harmittelee, että nykyisin suomalaiset lähettävät vain harvoin postikortteja. Eniten niitä postitetaan jouluna ja ystävänpäivänä.

– On sääli, että kortteihin ei enää kirjoiteta käsin pitkiä viestejä, ja kieli rapistuu. Sähköisistä viesteistä ei jää jälkipolville mitään jäljelle.

Teksti: Kirsi Airikka

Kuva: Hannu Jukola