Iso murros vaatii kirkolta rohkeutta
Kriisien ja epävarmuuden aika haastaa kirkkoa toimimaan entistä aktiivisemmin yhteiskunnallisissa muutoksissa. Lokakuussa julkaistu ev.lut. kirkon nelivuotiskertomus kertoo siitä, että kristillinen perinne ohenee maassamme koko ajan.
Uusimman kyselyaineiston perusteella enää kaksi viidesosaa suomalaisista uskoo jollain tavalla Jumalaan.
Toisaalta kriisien aika on avannut kirkolle myös uudenlaisia mahdollisuuksia. Esimerkiksi sen monipuolista panosta yhteiskunnan kokonaisturvallisuuteen arvostetaan.
Kirkon koulutuksen ja tutkimuksen johtaja Hanna Salomäki kertoo, että suomalaiset suhtautuvat kirkkoon hieman eri tavoin riippuen siitä, missä roolissa se esiintyy.
– Asenne on myönteisin, kun kirkko nähdään auttajana ja tukijana. Kriittisempiä ollaan silloin, kun kirkko mielletään vallankäyttäjäksi.
Salomäen mukaan ei kuitenkaan tule päätellä, että suomalaisten uskonnollisuus on suoraviivaisessa laskussa.
– Vaikka kiinnostus kirkkoa ja kristinuskoa kohtaan vähentyy, niin samaan aikaan yhteiskunnassa on pinnan alla olevaa vahvaakin ajattelua siitä, että kirkko on kuitenkin tarpeellinen.
Miesten ja naisten uskonnollisuus eriytyy
Kirkon nelivuotiskertomuskin osoittaa, että Suomessa miesten ja naisten suhtautuminen kristinuskoon eriytyy. Tämä näkyy erityisesti nuorissa ikäryhmissä.
Naiset ovat yleisesti uskonnollisempia, mutta asennoituminen kristinuskoa kohtaan on heillä nihkeämpää. Erityisesti nuoret naiset näyttävät irtaantuvan joukolla kristinuskosta.
– Moni suomalainen pitää Jeesuksen elämänohjeita hyvinä. Yli 60-vuotiaista miehistä ja naisista löytyy näin ajattelevia suunnilleen yhtä paljon. Nuorista naisista tähän uskoi enää 26 prosenttia. Nuorten miesten lukema oli selvästi suurempi, 40 prosenttia.
Hanna Salomäki arvioi tulokseen vaikuttavan senkin, että nuorten naisten saama uskonnollinen kasvatus on jo itsessään vähentynyt.
– Miesten kasvanutta uskonnollisuutta taas selitetään sillä, että he hieman kapinoivat uskonnotonta maailmaa vastaan.
Tutkija huomauttaa, että nuoria naisia ja nuoria miehiä ei kuitenkaan pidä niputtaa millään yksittäisellä nimikkeellä.
– Molempien ryhmien sisällä on monenlaisia nuoria.
Nyt on rakenteellisten muutosten aika
Keravan kirkkoherra Markus Tirranen ei löydä uudesta nelivuotiskertomuksesta mitään kovin yllättävää.
– On tapahtumassa iso muutos. Suurten ikäluokkien poismenon myötä yhä pienempi joukko rahoittaa jatkossa seurakunnan toimintaa, Tirranen kiteyttää.
Nuoremmat sukupolvet hahmottavat myös kirkon kulttuurikristillisen merkityksen hyvin erilaisena kuin vanhemmat.
– Jotta seurakunta säilyy tulevaisuudessakin vahvana ja toimintakykyisenä, meidän on nyt lihavina vuosina toimittava. Pitää toteuttaa kiinteistöihin ja henkilöstöön liittyvät rakenteelliset muutokset.
Kirkon näkymisestä kouluissa ja muissa julkisissa tiloissa on puhuttu paljon.
Keravan kirkkoherra toteaa, että monet suomalaiset näkevät kristinuskon osana kulttuurista kokonaisuutta, jota ei tule karsia pois julkisesta tilasta, esimerkiksi kouluista.
– Ongelma on siinä, että mediassa nousevat esille ylilyönnit. Pääsääntöisesti seurakuntien ja koulujen välinen yhteistyö sujuu varsin hyvin. Niin meillä Keravallakin.
Rohkeus kannattaa
Mahdollisimman monen ihmisen onnistunut kohtaaminen esimerkiksi tapahtumissa on yksi kirkon mantroista. Markus Tirranen haluaisi suunnalta tarkennusta hieman toisin.
– Tässä unohdetaan se, että ei valtaosalla ihmisistä ole mitään erityistä tarvetta kohtaamiseen seurakunnan kanssa. Tulisikin arvostaa ihan arkista kristillisyyttä. Ihmisen panos voi olla vaikka se, että hän pysyy kirkon jäsenenä tai tykkää seurakunnan some-postauksesta.
Kirkkoherran mukaan pitää myöntää sekin, että yhtenäiskulttuurin aika on ohi.
Yksilön on aidosti mietittävä, mikä on hänen suhteensa kirkkoon ja paikallisseurakuntaan. Tämä voi olla merkityksellinen prosessi oman henkisen kasvun kannalta.
– Meillä on monia hengellisiä identiteettejä, jotka näkyvät esimerkiksi erilaisina messuyhteisöinä. Eivät ne ole kilpailijoita keskenään.
Tirranen kehottaa seurakuntia ennen kaikkea rohkeuteen. Tulisi uskaltaa kokeilla aivan uusiakin asioita.
– Ei kannata vain koettaa neutraalisti miellyttää kaikkia. Kriittinen palaute voi kertoa positiivisen viestin toiminnan vaikuttavuudesta. Se on hyvä ja tärkeä signaali.
Muutos on myös mahdollisuus
Kirkolliskokouksen ja sen tulevaisuusvaliokunnan jäsen, Hyvinkään seurakunnan kirkkovaltuuston puheenjohtaja Carita Lehto ei anna kirkon kielteisten tilastojen masentaa itseään.
– Tässä tilanteessa on pakkokin miettiä sitä, miten nyt päästään eteenpäin. Tarvitaan muutosta, joka on aina myös mahdollisuus.
Lehto ei ihmettele lainkaan sitä, että monet nuoret naiset jättävät kirkon. Yksi syy on kysymys kaikkien vihkimisestä.
– Toinen edelleen esille nouseva asia on se, voiko nainen toimia pappina. Kun näitä teemoja mediassa ihan oikeutetusti pyöritetään, niin en hämmästele, että nuoret naiset häipyvät mindfulnessin tai äänimaljojen pariin.
Lehto muistuttaa siitä, että hengellisyyden kaipuu on ajassamme vahvana.
– Ihminen hakee sitä sieltä, missä tulee kohdatuksi ja hyväksytyksi.
Lehto huomauttaa, että ylivoimainen enemmistö ev.lut. kirkon jäsenistä on niin sanottuja tavallisia kristittyjä.
– Heille tarvitaan mahdollisuuksia matalan kynnyksen seurakuntayhteyteen, joista Tuomasmessu on hyvä esimerkki.
Monenlainen toiminta on rikkautta
Kirkolliskokouksen jäsen ihmettelee sitä, miksi seurakunnan sisällä tapahtuvaa monenlaista toimintaa ei nähdä rikkautena, vaan enemmänkin uhkana.
– Ymmärrän hyvin sen, että sateenkaarimessu tai hiljaisuuden jooga eivät joitakin ihmisiä kiinnosta. Mutta toivoisin, että he soisivat näiden järjestämisen niille, joille nämä ovat oikeita paikkoja.
Carita Lehtokin peräänkuuluttaa seurakunnilta lisää rohkeutta. Maailman muuttuessa niiden pitää uskaltaa myllätä omaa toimintaansa tarvittaessa reippaastikin.
Jos johonkin seurakunnan järjestämään toimintaan ei vain tule porukkaa, asia pitää käydä läpi huolella.
– Miksi väkeä ei tullut, ja voisimmeko jotenkin muuttaa asioita, niin että jatkossa tulisi? Toki muutoksia tehtäessä ihmisiä pitää kohdella hyvin. Nämä ovat todella herkkiä asioita, Lehto miettii.
Kirkon tulisi kiinnostua ihmisistä
Tampereen seurakuntien viestintäasiantuntija Eva Wäljas vastustaa päättäväisesti sitä huolipuhetta, jota esimerkiksi kirkon vähenevän jäsenmäärä usein poikii.
– Jos vain tuijotamme laskevia käppyröitä, niin voi jäädä näkemättä jotakin tosi arvokasta. Tässä ajassa on huutava pula toivon sanomasta ja yhteishengestä, Wäljas sanoo.
Hän näkee kirkolla olevan näkökulmaongelman. Sen sisällä ollaan kovin huolissaan erityisesti siitä, ovatko ihmiset kiinnostuneita kirkosta.
– Paljon enemmän pitäisi kiinnittää huomiota siihen, onko kirkko aidosti kiinnostunut ihmisistä.
Tampereen seurakuntien strategia edellyttää ihmisten kuuntelemista. Sitä tehdään esimerkiksi monenlaisilla tutkimuksilla.
– Vuodesta toiseen niiden tulokset kertovat, että ihmiset haluavat käyttää kirkollisveroaan eniten auttamiseen. Kärjessä ovat vanhukset ja lapset. Näihin asioihin sitten panostammekin paljon, Wäljas kertoo.
Yksi ratkaisu ei toimi kaikille
Viestinnän ammattilainen puhuu monenlaisten kohderyhmien ja niiden keskenään erilaisten tarpeiden tunnistamisen puolesta.
– Tampereella on paljon ihmisiä. Jos yrittäisimme hoitaa yhdellä ratkaisulla heidän kaikenlaiset tarpeensa, siitä ei tulisi mitään.
Wäljas miettii, että kirkolla on joskus taipumusta rajata uskonnollisuus jonkinlaiseksi omaksi saarekkeekseen. Ihmiset ovat kuitenkin kokonaisvaltaisia.
– Jos uskonto eristetään, syntyy riski siitä, että lähdetään ratkomaan vääriä asioita. Joskus voisi olla oleellisempaa kysyä ihmiseltä, mikä sinua turhauttaa, tai mitä ylipäätään toivot elämässä.
Wäljas huomauttaa, että vapaaehtoistyössäkin olisi kirkolla vielä paljon kehitettävää. Ytimessä on luottamus ja tietynlainen vallan luovuttaminen seurakuntalaisille.
– Jos odotamme saavamme vapaaehtoisia keittämään kahvia tapahtumaan, jonka kirkon työntekijät käytännössä suunnittelevat ja toteuttavat, niin niiden vapaaehtoisten määrä voi jäädä aika vähiin.
Teksti: Vesa Keinonen