2.8.2023 10.10

Metsäkylvyssä köllötellään puiden alla

Yksivuotiaalle maailma on ihmeitä täynnä. Tuulen tuoma linnun höyhen, hennot kuusenkerkät kuusen oksissa, koivunlehtien lomitse kirkkaana pilkottava aurinko. Taivasta ihastellaan turvallisesti oman vanhemman sylissä, riippumatossa hiljaa keinuen.

Vauva ryömii vihreällä nurmella kohti. Aikuiset katselevat taustalla.
Iivo, 11 kuukautta, on tähän mennessä seikkaillut luonnossa reiteillä, jonne pääsee rattailla. Sanni Frisk ja Iivon äiti Pipsa Nenonen kannustavat tutkimaan maastoa.

Vauvojen metsäkylpy tuntuu ideana yhtä aikaa uudelta – ja ikiaikaisen vanhalta. Metsäkylpy vie meitä takaisin sinne, mistä olemme erkaantuneet, metsään ja luontoon käyttämään aistejamme.

Metsässä kulkemisen terveysvaikutuksista on puhuttu paljon, ja luonnon hyvää tekevät vaikutukset tunnetaan eri puolilla maailmaa.

– Metsäkylvyn käsite ja perinne tulevat Japanista, jossa metsäkylpyjä on tutkittu ja kehitetty pitkään, kertoo Tampereen seurakuntien hengellisen ohjauksen pastori Jussi Holopainen.

Metsissä ja luonnossa liikkuminen voi monille suomalaisille tuoda mieleen erä- ja vaellusretket, mutta metsäkylpy ei vaadi pitkällistä metsissä samoilua. Metsäkylvyssä puiden hyvää tekevästä vaikutuksesta nautitaan riippumatossa köllötellen, eli sananmukaisesti ”kylvetään” puiden alla. 

– Kun havupuiden alle viritetään riippumatto, jossa lapsi ja vanhempi voivat yhdessä levätä, samalla puiden puuöljyjen hiukkasista eli fytonsideistä muodostuva ”sade” hoitaa heitä molempia sekä rauhoittaen että virkistäen, kertoo Holopainen.

Tällaisella metsän antamalla luonnollisella hoidolla voi olla Holopaisen mukaan olla suurta merkitystä pienten lasten perheissä, jossa valvomiset ja vanhempien väsyminen koettelevat perhe-elämää. Samalla metsäkylvyt vahvistavat luontosuhdetta – luonto näyttäytyy kumppanina, joka kannattelee koko perhettä.

Vauvojen ohjatut metsäkylvyt tähtäävätkin siihen, että perheet voivat harjoittaa luontosuhteen vahvistamista myös omatoimisesti ja siten vahvistaa koko perheen hyvinvointia.

Vauvaikäinen lapsi tallustelee metsässä.
Satu Kuusisto toi tyttärensä Ellan, 1 vuosi 2 kuukautta, metsäkylpyyn. Kuusisto on isompien lastensa kanssa käynyt aiemmin kansallispuistoissa, Ellalla nämä retket ovat vielä edessä.

Metsäkylpy virkistää myös juttelemaan

Ensimmäiset Tampereen seurakuntien järjestämät vauvojen metsäkylvyt koettiin Hatanpään arboretumissa keväällä ja kesän alussa. Silta oli mukana metsäkylpyretkellä kesäkuun 1. päivänä, joka taisikin jäädä suomalaiseen säähistoriaan poikkeuksellisen kylmänä kesäkuun alkuna.

Lämpimästi puettujen vauvojen ja taaperoiden oloa ei hyytävä sää näyttänyt haittaavan. Mukana oli kuusi lasta vanhempineen. Iältään pienet metsäkylpijät olivat yhden vuoden molemmin puolin.

Tampereen keskustan lähellä oleva arboretum ei tokikaan ole syvällä metsän siimeksessä, mutta luontoa ja varsinkin puita on monenlaisia – ja puiden alle pääsee mukavasti rattailla. Metsäkylpy ei ole suorituslaji.

– Katso mikä puu vetoaa, mihin puuhun voisi tutustua, kehotti lastenohjaaja Miia Olden, metsäkylpyretken vetäjä.

Pienet retkeilijät nostettiin rattaistaan, ja puihin tutustuttiin oman vanhemman sylissä. Jo kävelemään oppineet vaappuivat nurmella omin jaloin, maata ja tasapainoa tunnustellen.

Seurakuntien työntekijät olivat viritelleet riippumattoja jo valmiiksi puiden väliin. Niihin lapset pääsivät keinumaan ja pötköttelemään itsekseen tai yhdessä oman vanhemman kanssa.

Ihan kaikille pienille kylpijöille riippumatto ei ollut ”oma juttu”, mutta moni tuntui nauttivan. Erityisen mieluista oli lepäillä riippumatossa turvallisesti äidin tai isän sylissä.

Riippumatossa köllöttelyn jälkeen kuunneltiin hetki musiikkia ja Martti Lutherin sanoja. Metsäkylpy päättyi yhteiseen eväshetkeen nurmelle levitetyllä viltillä.

Kuului iloista puheen sorinaa, kun vanhemmat jutustelivat keskenään. Miia Olden kertoo, että samoin kävi myös kevään ensimmäisellä metsäkylpyretkellä.

– Paljon luontevammin tullaan ulkona juttuun. Puheen pulinaa kuuluu enemmän ulkona kuin sisätiloissa.

Metsäkylvyn hyvien vaikutusten listaan voidaankin siis aivan varmasti lisätä myös sosiaalinen virkistyminen ja uusiin ihmisiin tutustuminen.

Metsäkylvyt

Tampereen seurakunnissa on tulossa lisää vauvojen metsäkylpyjä loppukesän ja syksyn aikana. Lisätietoa tulevista metsäkylvyistä verkossa: tampereenseurakunnat.fi

Tampereen seurakunnat järjestää metsäkylvyn myös palliatiivisen hoidon potilaille 8. elokuuta kello 9.30–14.30 Luhtaanrannassa yhteistyössä Pirkanmaan hoitokodin kanssa. Tiedustelut suoraan Pirkanmaan hoitokotiin.

Metsäkylvyt ovat Tampereen seurakuntien Toivon vuoden hankkeita.

Teksti: Kaarina Lehtisalo
Kuvat: Emil Bobyrev


Palaa otsikoihin