Nuoriso vieraantuu uskonnosta, mutta haluaa elää eettisesti

Yhä harvempi nuori näkee uskonnon keskeisenä elämään merkityksellisyyttä antavana tekijänä. Tämä ei kuitenkaan johda nihilismiin tai toivottomuuteen.

Katsomuksista sekä uskontojen vaikuttamisesta ja näkymisestä yhteiskunnassa keskustellaan muun muassa lukioiden uskonnot ja media -kursseilla. Viestinnän asiantuntija Eva Wäljas sekä Silta-lehden ja viestinnän valokuvaaja Hannu Jukola keskustelivat Tampereen seurakuntien toiminnasta, viestinnästä ja mediasuhteista Hatanpään lukion oppilaiden kanssa 30. lokakuuta 2023. Kuva: Kirsi Airikka

Näitä väitteitä kumoaa faktapohjalta uusin nuorisobarometri, johon haastateltiin puhelimitse tai verkossa yli 1800 nuorta.

Valtion nuorisoneuvoston ja Nuorisotutkimusseuran kokoama nuorisobarometri on 15–29-vuotiaiden, Suomessa asuvien nuorten arvoja, asenteita ja näkemyksiä luotaava tutkimussarja. Se on toteutettu vuodesta 1994 lähtien.

Nuorisobarometrin aiheiksi valittiin nyt ensimmäistä kertaa katsomukset ja hengellisyys.

– Maailman- ja elämänkatsomuksilla viitataan käsityksiin siitä, millainen maailma on, ja miten siitä voi saada luotettavaa tietoa. Katsomukset kertovat myös siitä, millainen elämä on arvokasta ja millä tavalla yksilön tulisi toimia, taustoittaa nuorisobarometrin toimittanut dosentti Tomi Kiilakoski Nuorisotutkimusseurasta.

Nuorisobarometrin toimittanut dosentti Tomi Kiilakoski. Kuva: Tomi Kiilakosken arkisto

Hänen mukaansa uusi barometri tarjoaa kiinnostavia välähdyksiä siitä, miten nuoret näitä kysymyksiä ratkovat.

– Se auttaa myös vastaamaan siihen, miltä nuorten maailma näyttää tilanteessa, jossa uskonto ei enää ole yksilön elämää säätelevä mittatikku.

Uskonnollisuuden merkitys on vähentynyt

Maallistuminen on länsimaissa jo pitkään ollut valtavirtainen ilmiö. Yhä enemmän käydäänkin keskustelua siitä, onko kristinuskolla ja muilla uskonnoilla enää lainkaan sijaa julkisessa elämässä.

Tilanne luonnollisesti koskee myös nuorten kannalta keskeistä toimintaympäristöä, koulua.

Nuorisobarometrin vastaajista valtaosa suhtautui varsin liberaalisti siihen, että koulun tiloissa ihmisillä olisi esillä esimerkiksi pieniä uskonnollisia symboleita.

– Pään peittävien huivien osaltakaan ei nähty ongelmia. Yli 70 prosenttia vastaajista sallisi myös opettajien käyttävän niitä. Sekä uskonnottomat että uskonnolliset nuoret ajattelevat uskonnon näkymisestä kouluissa varsin samankaltaisesti, Kiilakoski sanoo.

Hän arvioi, että uskonnon merkityksen hapertuminen ei johdakaan haluun sulkea uskontoa pois julkisesta tilasta.

– Pikemminkin siihen suhtaudutaan yhtenä tapana osoittaa yksilöllisyyttään. Tämän päivän nuoret ovat aikaisempaa yksilöllisempiä.

Altruismi antaa elämään merkityksellisyyttä

Vastauksista ilmeni, että valtaosalla nuorista kiinnittyminen suomalaiseen yhteiskuntaan on hyvällä tasolla.

– Tämä on rohkaisevaa, kun mietitään, millaista maailmanaikaa nyt elämme. Nuoret ovat myös pari vuotta sitten pandemian aikana kokeneet elämässään voimakkaita rajoituksia.

Barometrissä kysyttiin myös sitä, mitkä asiat antavat nuorten elämään eniten merkitystä.

Luetelluista kymmenestä asiasta heille vähiten tärkeitä olivat uskonto ja seurakunta tai muu hengellinen yhteisö.

– Tämäkin tulos kertoo uskonnon vähenevästä roolista nuorten maailmassa. Uskonnottomuus ei kuitenkaan tarkoita merkityskatoa, vaan erilaisten yhteisöllisten seikkojen korostumista.

Kiilakosken mukaan esille nousivat erityisesti sosiaaliset suhteet ja oikeudenmukaisen elämän tärkeys.

– Kaksi kolmannesta nuorista oli sitä mieltä, että elämän merkitys syntyy tulevista sukupolvista ja elämän edellytysten säilyttämisestä heille. Suunnilleen vastaava osuus näki tärkeäksi sen, että auttaa niitä, joilla menee huonoimmin.

Tomi Kiilakoski arvelee, että evankelis-luterilaisen kirkon suurin huolenaihe ei olekaan se, että nuorten hengellinen elämä siirtyisi kristinuskosta uushenkisyyteen tai jonnekin muualle.

– Keskeisin haaste lienee se, että uskonto ei tätä joukkoa oikein kiinnosta, eikä se ole arjessakaan läsnä. Nuorten näkökulmasta on mahdollista elää hyvää elämää ilman hengellisyyttä. Tällainen elämäntapa ei myöskään johda nihilismiin tai toivottomuuteen.

Kiilakosken mukaan nuoriso viitoittaa tietä kohti moniäänistä ja monikulttuurista yhteiskuntaa. Siellä monet katsomukset elävät keskenään rinta rinnan.

– Iso kysymys on, miten nuorta ikäluokkaa kannustetaan elämään uudenlaisessa ympäristössä. Nostan tässä katsomusdialogin tärkeään asemaan.

Uskonnottomuudesta tuli uusi normaali

Kirkon tutkimus- ja koulutus -yksikön johtaja Hanna Salomäki. Kuva: Aarne Ormio

Kirkon tutkimus ja koulutus -yksikön johtaja Hanna Salomäki on kirjoittanut uuteen nuorisobarometriin yhdessä tutkija Kimmo Ketolan kanssa artikkelin nuorten suhteesta maallistuvaan yhteiskuntaan.

Tutkijat luokittelivat ihmiset uskontosuhteen osalta kolmeen havaittuun katsomustyyppiin.

– Useat tutkimukset osoittavat, että uskonnollisten ja uskonnottomien välistä löytyy hyvin laaja joukko välimuotoja. Olemme nimenneet heidät sumearajaisiksi, Salomäki toteaa.

Kyseistä ryhmää leimaa hybridimuotoinen uskonnollisuus. Samassa ihmisessä saattaa esiintyä monenlaisia hengellisiä virtauksia, joskus ristiriitaisiakin.

– Joku voi ajatella olevansa uskonnoton. Silti hän kertoo uskovansa Jumalaan ja toisinaan myös rukoilevansa.

Uskonnon roolia yhteiskunnassa kuvaa se, missä määrin eri katsomusryhmiin kuuluvat henkilöt kokevat olevansa enemmistön tai vähemmistön edustajia.

Salomäen mukaan jo aikaisemmissa nuorisobarometreissa uskonnollinen vakaumus on mielletty vähemmistökokemukseksi. Sama suuntaus jatkuu.

– Vaikka Suomessa ollaan suurelta osin luterilaisen kirkon jäseniä ja moni nuori käy rippikoulun, niin uskonnollisten vastaajien ryhmään kuuluvista yli puolet koki olevansa vähemmistöä.

Kansankirkon jäsenkin voi siis mieltää itsensä nykyisin vähemmistöasemassa olijaksi.

– Tämä korostaa tapahtunutta kulttuurista muutosta suomalaisten suhteessa uskontoon. Uskonnottomuus on meillä muodostunut uudeksi normaaliksi.

Kouluissa hyväksytään moninaisuus

Hanna Salomäki toteaa, että kouluissa esiintyvä uskonnollinen moninaisuus ei jää vain siihen, että omaa uskontoa voi tuoda esille uskonnollisin symbolein tai päätä peittävällä huivilla.

Nuoret kaipaavat myös sitä, että koulussa on mahdollista pohtia ja ilmaista vapaasti omaa vakaumustaan.

– Erilaiset katsomukset näyttäytyvät heille luontevana osana koulun arkea. Vain harvat nuorisobarometrin vastaajat ajattelivat, että uskonnon ei tulisi näkyä lainkaan koulussa.

Koulussa esiintyvä katsomuksellinen moninaisuus ei olekaan nuorille mikään uusi juttu.

– Moninaisuushan on jo valmiiksi läsnä heidän elämänpiirissään esimerkiksi kulttuurin, median ja sosiaalisen median kautta. Lähtökohtaisesti nuorten maailma on jo oikeastaan lähes joka puolella maata monikulttuurinenkin.

Salomäen mukaan on siirrytty vaiheeseen, jossa uskonto ei enää ole sellainen asia, johon ei saa leimautua, eikä asiasta oikein puhuakaan ääneen.

– Tällainen kehitys voi tuoda suomalaisille aivan uudenlaista uskontokulmaa. Ehkä uskonto onkin vähän arkipäiväisempi asia kuin aiemmin on ajateltu.

Musliminuorille uskonto on keskeinen asia

Suomalaiset musliminuoret ovat olleet varsin paljon tutkittu väestöryhmä parin viime vuosikymmenen aikana.

Kyseinen tutkimus on kuitenkin ollut lähinnä laadullista. Tilastotietoa maamme musliminuorista on ollut käytettävissä vähän.

Helsingin yliopiston tutkija Teemu Pauha. Kuva: Joel Grandell

Tätä vajetta paikkaa Helsingin yliopiston tutkija Teemu Pauha. Hänen artikkelinsa Islamilaisiin yhdyskuntiin kuuluvien nuorten uskonnollisuus ja maailmankuva perustuu 41 nuoren tai nuoren aikuisen nuorisobarometriin antamiin vastauksiin.

Pauhan mukaan arvojen osalta islamilaisten nuorten ja muiden barometriin vastanneiden kesken ilmeni vain vähän eroja.

– Kaikki vastaajat pitivät kotia, perhettä sekä luonnonmukaista elämää tärkeinä. Myös tieteeseen luotettiin vahvasti.

Keskeinen ero verrattuna evankelis-luterilaisiin ja uskonnottomiin nuoriin liittyy uskonnollisuuteen. Monilla mittareilla arvioituna islamilaiset nuoret ovat selvästi uskonnollisempia.

– Iso osa heistä näki elämän merkityksellisyyden syntyvän suhteesta jumalaan.

Uskonnollisuus ei kuitenkaan välttämättä heijastu juurikaan musliminuorten arkipäiväiseen elämään. Vain hieman yli kolmannes heistä osallistuu uskonnollisiin tilaisuuksiin vähintään kerran kuukaudessa.

Tutkija arvelee, että suuri enemmistö musliminuorista saattaa suhtautua uskontoperinteeseensä samalla tavalla kuin keskimääräinen evankelis-luterilaisen kirkon nuori jäsen.

– Islam ei ole heille niinkään henkilökohtaisen merkityksen lähde, vaan osa perheen ja suvun tapakulttuuria.

Osa suomalaista, mutta myös globaalia yhteisöä

Kun islaminuskoisilta nuorilta kysyttiin kuulumista suomalaiseen yhteiskuntaan ja sitä laajempiin poliittisiin yhteisöihin, tulokset poikkesivat hieman muista vastaajista.

Lähes kaksi kolmesta nuorista suomalaismuslimeista arvioi kuuluvansa ”melko kiinteästi” suomalaiseen yhteiskuntaan.

– Muista ryhmistä musliminuoret eroavat siinä, että he katsovat kuuluvansa korostetusti islamilaiseen yhteisöön.

Teemu Pauha huomauttaa, että islam on hyvin konkreettisesti maailmanlaajuinen uskonto.

– Sen painotukset eri puolilla maailmaa vaihtelevat varsin paljon. Suomeenkin on tullut muslimeita hyvin monesta suunnasta.

Islaminuskoiset nuoret saattavat suhtautua vanhempiensa alkuperäismaiden muslimiperinteisiin hyvinkin kriittisesti.

– He pitävät sitä jonakin kulttuurina, eikä oikeana islamina. Mieluummin samaistutaan globaaliin muslimiyhteisöön.

Teksti: Vesa Keinonen

Palaa otsikoihin