Pitää asettua tietoisesti elämän puolelle
Ukrainan sota on valtaisa ponnistus myös avustusjärjestöille. Sotatantereeksi muuttuneessa maassa ja sen lähialueilla monenlaisen avun tarve on huutava. Pääsiäisenä auttajakin kuitenkin rauhoittuu.
Luterilaiseen maailmanliittoon (LML) kuuluu yhteensä 148 jäsenkirkkoa ympäri maailmaa. Liiton mittavaa humanitaarista avustustyötä toteuttaa sen maailmanpalveluosasto, jonka johdossa on suomalainen Maria Immonen.
Myös Suomen Lähetysseuran kehitysyhteistyöpäällikkönä toiminut Immonen on kokenut uransa aikana monenlaisia, suuriakin kriisejä.
Hänen mukaansa Ukrainan sota poikkeaa kuitenkin yhdessä suhteessa kaikista muista.
– Tämä on maailmanpoliittisesti järisyttävä sekä myös suuri riski, koska hyökkääjä on Venäjä. Sota skaalautuu tämän takia moneen muuhunkin maahan.
Laaja avustusoperaatio alkamassa
LML:n maailmanpalveluosasto toimii luonnollisesti myös Ukrainan hyväksi. Se on valmistelemassa laajaa avustusoperaatiota Ukrainassa ja sen naapurimaissa.
– Kaikki tuon alueen luterilaiset kirkot ovat pyytäneet tukeamme. Me pystymme resursseillamme tukemaan heidän auttamistyötään. Paikalliset luterilaiset kirkot ovat aika pieniä, mutta ne kaikki ovat diakonisesti aktiivisia, ja niillä on omat vapaaehtoisverkostonsa.
Immonen huomauttaa, että mittavan humanitaarisen avun ohella kirkkojen pitää pystyä hoitamaan kriisin keskellä myös perustehtäväänsä.
– Ihmisten hengellinen hätä ja eksistentiaalinen kriisi ovat suuria. Emme me täältä LML:n päätoimistolta voi auttaa siinä, vaan paikallisten kirkkojen rooli on keskeinen.
LML:n historiassa Ukrainan ja sen lähimaiden yhtäaikainen auttamisoperaatio on aika poikkeuksellinen.
– Afrikassa on pari kertaa toteutettu
vastaavia, mutta siellä meillä on ollut humanitaarisen avun toimittamisesta
pitkä kokemus. Ukrainan alueella sellaista ei ole, vaan järjestelmä pitää nyt
luoda. Onneksi paikalliset luterilaiset kirkot ovat siinä ankkureina.
Kriisi kestää vielä pitkään
Humanitaariset haasteet Ukrainan hädän lievittämiseksi ovat suuret, mutta Maria Immonen ei silti vaivu epätoivoon. Hän viittaa aikaisempiin onnistumisiin.
– Toisen maailmansodan jälkeen Euroopassa oli liikkeellä noin 45 miljoonaa evakkoa ja pakolaista. Siitäkin selvittiin. Nykyajan yhteiskunnatkin ovat kehittyneempiä kuin tuolloin.
Immonen painottaa, että ihmisten tulisi henkisesti jo nyt valmistautua yhteen asiaan. Vaikka Ukrainassa kävisi sotilaallisesti miten tahansa, kriisi on keskuudessamme vielä pitkään.
– Eivät sieltä paenneet miljoonat ihmiset aivan heti halua palata tuhottuun maahan.
Maailmanlaajuinen perspektiivikin on aina hyvä huomioida. Kaikesta kauheudestaan huolimatta Ukrainan sota ei suinkaan ole maailman ainoa käynnissä oleva kriisi.
– On olemassa valtava vaara siitä, että ne muut kriisit eskaloituvat, kun maailman ja median huomio on itäisessä Euroopassa. Näkyy jo merkkejä siitä, että diktaattorit käyttävät nyt tilannetta hyväkseen.
Ei omia tavaroita pakolaisille
Ihmiset kautta maailman ovat avanneet sydämensä ukrainalaisille. Maan rajoille virtaa monenlaista apua valtioilta, järjestöiltä ja myös yksityisiltä tahoilta.
Maria Immonen kehottaa laittamaan avustusinnossa hieman jäitä hattuun, vaikka tarkoitus olisi kuinka hyvä.
– Ukrainan pakolaisille ei pitäisi kerätä omia tavaroita. Eikä myöskään sellaisia ostettuja tavaroita, joita ei ole lajiteltu, eikä tiedetä kuka niitä paikan päällä jakaa.
Paljon parempi idea on järjestää esimerkiksi myyjäiset, joiden tuotto kanavoidaan Ukrainaan.
– Tässä voi käyttää välikätenä kirkollisia tai ei-kirkollisia ammattimaisia toimijoita, joita on vaikka kuinka paljon.
Jo hieman kansanperinteeksi ovat muodostuneet median tarinat, jossa joku on lähtenyt viemään Ukrainan rajalle tavaraa ja ottanut sitten paluumatkalle mukaan pakolaisia.
Tässäkin piilee riskejä.
– Itäinen Eurooppa on jo valmiiksi yksi kansainvälisen ihmiskaupan keskuksia. Ukrainan rajaseudulta on tämänkin sodan aikana hävinnyt ihmisiä. Kaikki tarjotut kyydit eivät ole siis hyviä, Immonen sanoo.
Ystävällisyys lievittää kulttuurishokkia
Tampereellekin on jo saapunut Ukrainan pakolaisia, ja lisää tulee. Immonen kannustaa vapaaehtoisia heidän ystävikseen.
Materiaalisen avun lisäksi myös henkinen tuki on tarpeen. Muutama perusasia kannattaa kuitenkin painaa mieleen.
– On muistettava, että ukrainalaiset eivät ole tulleet tänne vieraaseen kulttuuriin huvikseen. He ovat väsyneitä ja traumatisoituneita, ja tarvitsevat hellää kohtelua. Pakolaisilla on myös valtava hätä Ukrainaan jääneiden perheenjäsentensä ja ystäviensä puolesta.
Immonen toteaa, että yhteys ukrainalaispakolaisiin voi luontevasti alkaa vaikkapa lasten välityksellä. Kielimuuri ei pienillä nouse esteeksi.
– Äitien ja isien ei kannata siis hiekkalaatikolla pelätä mennä istumaan vieraan näköisen ihmisen viereen, kun lapsemme leikkivät. Ystävällinen vastaanotto on näille ihmisille todella terapeuttista.
Kärsimyksen jälkeen koittaa valo
Sodasta ja sen kauheista lieveilmiöistä huolimatta kristikunta valmistautuu pääsiäiseen. Tämä koskee myös Sveitsin Genevessä asuvaa Maria Immosen perhettä. Hetken irtautuminen töistä on enemmän kuin paikallaan.
– Minulla on paljon työtä, ja usein siihen liittyy stressiä. Onkin välttämätöntä miettiä joka päivä myös muita asioita kuin maailman kriisejä ja humanitaarista auttamista. On tärkeää liikkua ulkona, ja ihailla vaikkapa kevään edistymistä. Täällä Keski-Euroopassa se eteneekin jo pitkällä.
Hän muistuttaa siitä, että pääsiäisen ydinajatus on se, että valtavan kärsimyksen jälkeen koittaa valo. Immoset aikovat viettää pääsiäistä normaaliin tapaan.
– Nyt meillä on menossa ehkä juuri se kärsimyksen kausi, joka värittää valmistautumistamme suureen juhlaan. Näemme mediasta näkyjä, joita kenenkään ei pitäisi nähdä.
Lopussa elämä kuitenkin voittaa. Pitää tietoisesti asettua elämän puolelle.
– Ei saa lähteä mukaan siihen ajatukseen, että kaikki päättyy kauheuteen, Maria Immonen miettii.
Teksti: Vesa Keinonen