Selkenisikö hallinto hiippakunnat ja seurakunnat yhdistämällä?

Kirkolliskokoukselle tehty, seitsemän edustajan allekirjoittama esitys ehdottaa hiippakuntien ja seurakuntayhtymien yhdistämistä. Esitys on lähetetty hallintovaliokunnan pohdittavaksi.

– Hiippakunta olisi kirkon paikallistason yksikkö, joka hoitaisi seurakuntien taloutta, kiinteistöjä ja henkilöstöhallintoa. Koko hiippakunnassa olisi sama kirkollisveroprosentti. Seurakuntien kiinteää omaisuutta hallinnoitaisiin yhtenä kokonaisuutena.

– Hiippakunta olisi kaikkien seurakuntien työntekijöiden työnantaja, mikä helpottaisi henkilöstösuunnittelua ja liikuteltavuutta. Seurakunnat olisivat toiminnallisesti itsenäisiä. Hiippakunta tuottaisi seurakunnille niiden tarvitsemat tukipalvelut ja hoitaisi sovittuja yhteisiä tehtäviä.

– Yhdistämisellä tavoitellaan siis merkittäviä taloudellisia säästöjä, hallinnon yksinkertaistamista ja tehostamista sekä ennen kaikkea sitä, että kirkon niukkenevat resurssit kohdistuisivat seurakuntien perustehtävään, ihmisten auttamiseen ja palvelemiseen.

2) Mitä malli tarkoittaisi Tampereen seurakuntayhtymän kannalta, yhtymäjohtaja Tapani Rantala?

– Jo tällä hetkellä Tampereen seurakuntayhtymä palvelee laajasti hiippakuntaa tarjoamalla yhteisiä IT-palveluita, aluekeskusrekisterin sekä sairaalasielunhoidon ja perheneuvonnan palveluita.

– Yhteistyön lisääminen merkitsee resurssien tehokasta käyttöä. On totta, että seurakuntayhtymällä on hiippakuntaan verrattuna paremmat toimintaresurssit, mutta nämä itsessään eivät ole vastaus rakenneongelmiin. On tärkeää, että aloitteen käsittelyn yhteydessä yhteistyön malleja pohditaan laajasti.

Pienet kappelit ja alueet voisivat toimia seurakuntina, kun niiden talous ja kiinteistöt hoidettaisiin yhteisellä tasolla hiippakunnassa. Se edellyttäisi riittävää paikallista itsenäisyyttä esimerkiksi työntekijöistä tai tiloista päätettäessä, hahmottelee piispa Matti Repo. Arkistokuvassa hän esittelee piispansauvaa Tesoman kirkossa vuonna 2014. Kuva: Janne Ruotsalainen

3) Mitä asiasta Tampereen hiippakunnassa ajatellaan, piispa Matti Repo?

– Tampereen hiippakunnassa tuettiin joitakin vuosia sitten voimakkaasti hanketta, jossa tavoiteltiin hiippakunnan kokoista seurakunnan hallintoaluetta (”hiippakuntamalli”). Se ei kuitenkaan edennyt kokonaiskirkolliseen valmisteluun siinä tunnistettujen ongelmien vuoksi, vaan kirkolliskokous sai silloin käsiteltäväkseen ehdotuksen suurin piirtein rovastikuntien kokoisten seurakuntayhtymien perustamiseksi. Se puolestaan kaatui kirkolliskokouksen täysistunnossa.

– Tarpeet seurakuntarakenteen uudistamiseksi ovat kuitenkin jääneet olemaan, ja ne ovat johtaneet monin paikoin seurakuntaliitoksiin tai yhteistyön syventämiseen erilaisten resurssien jakamista koskevien sopimusten muodossa.

– Edessä on hyvä enemmän haasteita, kun moni pieni seurakunta on tilanteessa, jossa se ei enää pitkään kykene hoitamaan lakisääteisiä tehtäviään, pitämään yllä vaadittavia virkojaan tai huolehtimaan kiinteistöistään. Nyt ehdotettu malli on kiinnostava, sillä se voi auttaa tasaamaan voimavaroja ja vapauttamaan niitä hallinnon sijasta toimintaan.

– Kaikissa ratkaisuehdotuksissa on kuitenkin omat ongelmakohtansa. Edellisen kerran hiippakuntamallin ehdotus pysähtyi ennen muuta siihen, ettei se ollut sovitettavissa Porvoon hiippakunnan tarpeisiin – hiippakunta on maantieteellisesti hajanainen, ja sen Ahvenanmaalla sijaitsevien seurakuntien omaisuutta tai päätösvaltaa ei voida siirtää pois maakunnan itsehallinnon piiristä. Nyt tehdyssä uudessa ehdotuksessa ei tätä kysymystä ole käsitelty, mutta jonkinlainen ratkaisu siihen tarvittaisiin.

– Toinen keskustelua herättänyt seikka tuolloin oli pelko, että nykyisten hiippakuntien kokoisista talousyksiköistä seuraa mahdollisesti eriarvoisuutta: tapahtuuko tasaamisen sijasta resurssien keskittyminen sinne, missä muutenkin sijaitsevat väestölliset painopisteet?

– Myös suurten seurakuntayhtymien taholla oli varauksia sitä kohtaan, että sekä voimavaroja että päätösvaltaa siirtyisi niiden osalta muualle. Ehkä siksi uusi malli onkin nimetty ”hiippakuntien ja seurakuntayhtymien yhdistämiseksi”, jotta käy ilmi niiden voimavarojen koituminen yhteiseksi hyväksi; joskin ehdotus käytännössä tarkoittaakin seurakuntayhtymien lakkauttamista siinä missä se tarkoittaa myös nykyisten seurakuntien itsehallinnon lakkauttamista.

– Tampereen hiippakunnan kannalta olisi kuitenkin toivottavaa, että aloitetta tutkittaisiin nyt huolellisemmin kuin viime kerralla. Sen avulla voidaan ehkä välttää ne ongelmat, jotka liittyivät taannoin käsiteltyyn seurakuntayhtymämalliin.

Teiskon kirkon hautojenhoitopäivässä kesäkuussa järjestettiin myös hartaushetki. Kuva: Hannu Jukola

– Tarkoituksenmukaista olisi siirtää paikallisseurakuntien hallintoa ja taloutta suurempiin kokonaisuuksiin, mutta säilyttää silti riittävä päätöksenteko paikallisena. Silloin sana ”seurakunta” vapautuisi kuvaamaan toiminnallista ja kokoontuvaa yksikköä, jolla on kirkko ja jumalanpalvelus ja joka toimittaa sakramentteja ja pitää huolta diakoniasta, sielunhoidosta, kristillisestä kasvatuksesta ja lähetyksestä; nythän sana seurakunta meidän mallissamme kuvaa hallinnollista yksikköä, jonka tulee olla riittävän suuri kaiken tuon tekemiseen ammattitaidolla.

– Hiippakunnan kokoisessa hallintoalueessa voisivat pienet kappelit ja alueet toimia seurakuntina, kun niiden talous ja kiinteistöt hoidettaisiin yhteisellä tasolla. Tämä ihanne kuitenkin edellyttäisi riittävää paikallista itsenäisyyttä esimerkiksi työntekijöistä tai tiloista päätettäessä.

– Yleensä taloudesta ja toiminnasta päättämisen tulisi tapahtua lähellä toisiaan. Myös nyt ehdotetussa mallissa on tässä jännite, joka tulee selvittää.

Teksti: Asta Kettunen

(Kirkolliskokous jätti aloitteen raukeamaan marraskuussa 2020.)

Palaa otsikoihin