Tampereella asuva ukrainalaisperhe: ”Tärkeintä on joulurauha”
– Joulukuuset ja -valot ovat kauniita täällä Suomessa. Tärkeintä on kuitenkin joulurauha, miettivät Nataliia ja Pavel Salko, jotka ovat Ukrainasta Tampereelle tulleita sotapakolaisia. Perheen mukana muutti myös kymmenvuotias Sofia-tytär.
Ennen sotaa Pavel Salko oli töissä Venäjällä, Sandvik-yrityksessä, joka on kansainvälinen ruotsalaisyritys.
Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, kaikki muuttui. Perhe päätti lähteä Suomeen, koska Pavel Salkolle järjestyi työ Sandvikin tehtaalta. Heille löytyi koti, ja lapselle koulu Tampereelta, jossa he ovat asuneet jo reilut puolitoista vuotta.
– Olemme hyvin tyytyväisiä Sofian kouluun ja opettajiin. He ovat täällä helposti lähestyttäviä, eivätkä niin ankaria kuin kotimaassamme, toteaa Nataliia Salko, joka on oppinut suomea uskomattoman hyvin.
Hän on opiskellut oikeustiedettä kotikaupungissaan Krivoij´ssa. Ukrainan presidentti Zelenskyi opiskeli aikanaan samassa yliopistossa ja on samasta kaupungista kotoisin. Nataliia Salkolla oli työpaikka konsulaatissa.
– Kun saavuimme Suomeen, meille pakolaisille pidettiin luento Suomen historiasta. Toki olemme tienneet talvisodasta ja Suomen tilanteesta aiemminkin, toteaa pariskunta, joka on tutustunut kantasuomalaisiin ja muihin maahanmuuttajiin muun muassa Tampereen seurakuntien Marhaban-keskuksessa Kalevan kirkolla.
Vaikka Salkot ovat nyt turvassa Tampereella, tulevaisuus askarruttaa heitä. Sota ei ole vienyt heidän sukulaisiaan, mutta he tietävät kyllä ihmisiä, jotka ovat kuolleet tai kateissa Ukrainassa. Pariskunnan vanhemmat pitävät paljon yhteyttä Salkon perheeseen.
– Emme yhtään tiedä, mitä teemme, kun sota loppuu, kun se joskus loppuu, Salkot toteavat.
Perheeseen kuuluu myös 20-vuotias Slavik-poika, joka opiskelee hammaslääkäriksi Venäjällä.
– On hienoa, että hän voi opiskella. On kuitenkin surullista, että emme voi nähdä toisiamme, ja hänen pitää olla hyvin, hyvin hiljaa, sanoo Natalii-äiti ja laittaa sormen suulleen.
Jouluruokailu alkaa ensimmäisen tähden syttyessä
Ukraina on ortodoksinen maa. Juliaanisen kalenterin mukaan joulua on vietetty tammikuun seitsemäs päivä. Tänä vuonna Ukrainassa on virallisesti päätetty, että joulua vietetään 25. joulukuuta.
Jouluruoka on keskeinen osa ukrainalaista joulua.
– Joulupuuromme on nimeltään kutja. Se on vehnäsuurimoista tai riisistä keitetty puuro, johon lisätään rusinoita, pähkinöitä ja unikonsiemeniä. Puuro saa makeutensa hunajaliemestä, kertovat Salkot.
Ukrainalaisen tavan mukaan jouluruokailu voi alkaa, kun ensimmäinen tähti on syttynyt taivaalle. Perheen isä lausuu ensin rukouksen, jonka jälkeen maistetaan ensimmäinen lusikallinen puuroa. Sitä ei syödä paljon.
Ruokalajeja on pöydässä peräti 12, sillä lukumäärä on apostoleiden vertauskuva. Koko ateria koostuu kasviksista. Jos ruokalajina on vaikkapa borsch-keitto, se tehdään ilman lihaa. Papu- ja perunaruuat ovat suosittuja.
Joulupöydässä maistuvat myös varenikit, vedessä kypsytetyt pienet taikinanyytit, jotka on täytetty sienillä, perunoilla tai kaalilla.
Makeat varenikit ovat marjatäytteisiä, ja niissä kirsikka on suosittu täyte. Juomana voi olla oman maan mehua tai punaviiniä, joka on usein tehty isoisän kasvattamista rypäleistä.
Viljojen tähkäkimput ja olkikoristeet ovat perinteisiä joulukoristeita ukrainalaisessa kodissa.
Joulukirkko on tärkeä perinne vanhemmille
– Joulukirkkoon meno on tärkeä osa joulunviettoa. Kirkossa käydään paljon, mutta Ukrainassakin nuorempi väki käy siellä vähemmän, kertoo pariskunta.
Jouluna ei ole tapana antaa lahjoja, vaan ne jaetaan uutena vuotena.
– Kaikki tervehtivät jouluna toisiaan sanomalla: ”Jeesus syntyi”, ja kuulijat vastaavat: ”Ylistäkäämme sitä.”
Lapset kulkevat joukolla kantaen omatekoista tähteä kepin päässä. He laulavat kulkiessaan Koljadka Vertep -laulua: ”Tähti nousee, Jeesus syntyi.” Kuulijat antavat heille pieniä namusia.
– Kyllä me jouluna kutjaa ja muita jouluruokia valmistamme. Toiveeni on, että voin valmistaa varenikeja jouluksi yhdessä ukrainalaisten kanssa Kalevan kirkolla. Piparkakut ovat meille uutta, kertoo Nataliia Salko.
Teksti: Helka Korpela
Kuvat: Emil Bobyrev