Toivo soi Aleksanterissa Tapahtumien yönä
Elokuun 10. päivän iltana Aleksanterin kirkossa järjestettävä Toivonmessu on saanut nimensä Arja Korisevan laulusta Leipää, lempee, lämpöö. Koriseva on solistina ja esilaulaa messussa, joka järjestetään Tapahtumien yönä. Illan lauluissa pääosassa on toivo.
− Olen valinnut laulut siten, että niissä on voimaa, toivoa ja valoa tuovia teemoja, Arja Koriseva kertoo.
Tilaisuutta tuottava Timo Saarinen luonnehtii Toivonmessua matalan kynnyksen messuksi.
− Toivonmessu ei ole Tuomasmessu, mutta siinäkin on paljon musiikkia. Ilta tulee olemaan konsertin ja jumalanpalveluksen yhdistelmä, hän sanoo.
Olennaisia oivalluksia
Kaikkiaan lauluja on 15. Osa on Korisevan omaa tuotantoa, kuten laulut Puhun pienillä kirjaimilla ja Viiva ovenpieleen. Yhdessä lauletaan virsiä ja muun muassa Toivotaan, toivotaan (Que sera).
− Koetan luoda positiivisen tunnelman, jossa jokainen voisi kohdata ajatuksensa rauhassa ja hiljentyä hetken kuulostelemaan itseään, sanoo Arja Koriseva.
Hän ehdottaa, että messussa voi pohtia omaa vointia, elämäänsä ja onnellisuuttaan juuri nyt.
− Onko minulla joku, joka minua kuulee, ja johon voin luottaa? Mitä minä toivon, Koriseva herättelee.
Toivon mahdollisuuteen Koriseva uskoo vahvasti.
− Toivo on olemassa aina. Se on mielessä silloinkin, kun erilaiset elämäntilanteet ja hetket tuntuvat raskailta ja vaikeilta voittaa. Toivossa on hyvä elää, kuuluu vanha sanontakin, hän perustelee.
Me myös tarvitsemme toivoa – aina ja juuri nyt.
− Maailmassa ja ihmisten elämässä on paljon epävarmuutta, turhautumista, pelkoa ja tietämättömyyttä. Toivo antaa rauhaa ja voimaa uskoa tulevaan ja auttaa voittamaan pelkoa ja ahdistusta. Toivo antaa positiivista voimaa ja motivaatiota kaikkeen, Koriseva muistuttaa.
Toivonmessun musiikista yhdessä Korisevan kanssa vastaavat pianisti Minna Lintukangas sekä Mika Hakala, joka soittaa harmonikkaa, saksofonia ja kitaraa. Tilaisuudessa puhuvat Vesilahden seurakunnan kirkkoherra Harri Henttinen ja Tuomiokirkkoseurakunnan pappi Meri Ala-Kokko.
Tuomasyhteisön vapaaehtoiset ovat mukana messutiimissä. Kolehti kerätään Tampereen seurakuntayhtymän kautta Ruokapankille.
Teksti: Elisa af Hällström
Toivonmessu Aleksanterin kirkossa Tapahtumien yönä 10.8.2023 kello 19. Ovet avataan tuntia ennen messun alkamista.