Työn määrä on kasvanut diakoniassa
Diakoniatyöntekijöiden Liitto vaatii kannanotossaan seurakunnilta vahvempaa resursointia diakoniaan. Tamperelaisia alan työntekijöitä huolettaa oman jaksamisen lisäksi yksin elävien vanhusten, omaishoitajien hoitohenkilökunnan sekä kaupan alan ja asiakaspalvelijoiden vointi.
Liitto toteaa kannanotossaan työn ja kohtaamisten määrän kasvun näkyneen huolestuttavalla tavalla työntekijöiden uupumuksena. Heikkoon asemaan joutuneiden ihmisten tukeminen olisi nostettava etusijalle lisäämällä siihen resursseja.
”Rajoitukset helpottavat sitä, että on helpompi jäädä kotiin ja jättää tärkeitäkin asioita hoitamatta sen varjolla, että ei voi asioida missään virastossa.” ”Asiakkaiden yksinäisyys, huoli ja näköalattomuus ovat mielestäni nyt enemmän puheissa.”
Asiakkailta on tullut tsemppiä ja kannustusta sekä ymmärrystä. ”Toiset ovat ilahtuneita, kun heille soittaa ja kun he eivät ole odottaneet sitä soittoa.”
Sen sijaan esimiehiltä kaivattaisiin enemmän tukea, ehkä kannustimenkin avulla. ”Olisi mukavaa kokea, että joku muukin kuin asiakkaat silloin tällöin sanoisivat kiitos hyvin tehdystä työstä.”
Tukea jaksamiseen kaivataan
Kirkon diakoniatyöntekijät auttoivat viime vuonna entistä useampaa ihmistä. Kohdattuja ihmisiä oli kaikkiaan 566412, mikä on 35 prosenttia enemmän kuin vuonna 2019.
Diakonian kautta myönnettyjen avustusten kokonaismäärä nousi maassamme 8,4 miljoonaan euroon. Jaettujen ruokakassien määrä kaksinkertaistui noin 264000 kassiin, kun taas ruokailujen määrä puoliintui.
”Diakoniatyön tarve kasvaa, mutta se ei näy esim. henkilöresursseissa, vaan jopa nykyisiä työpaikkoja pätkitetään ja määräaikaistetaan. Tämä ei auta työntekijän eikä tiimin jaksamista. Kirkon pitää ehdottomasti satsata diakoniatyöhön!”
Työtä on lisännyt myös uuden opettelu, ja jatkuva kehittäminen väsyttää. Kasvokkain kohtaamisten tilalle ovat tulleet puhelinsoitot, ja etätyö on tullut jäädäkseen. Vapaaehtoisia taksiyrittäjiä on toimittanut kauppakasseja vanhuksille.
”Diakoniatyö on joustanut ja elää muutoksessa. Itse olen myös helpottunut siitä, että ns. ”roolihyppely” ryhmänohjaajasta taloudelliseksi avustajaksi on rauhoittunut. Nyt tuntuu siltä, että teemme juuri sitä työtä, mihin meidät on kutsuttu: auttamaan ihmisiä vaikeuksissa.”
” Voisiko ajatella, että esimerkiksi varhaiskasvatus- ja nuorisotyöntekijät alkaisivat näkyvämmin tekemään keskustelevaa työtä esimerkiksi vanhempien ja perheiden kanssa? Diakoniatyöntekijöillä on asiakkaina perheitä, mutta myös muut työalat voisivat tarjota keskustelutukea, meidän lisäksemme.”
Teksti: Asta Kettunen
- Lainaukset ovat Tampereen seurakuntien työntekijöiden kommentteja.