Vaivoja, vastoinkäymisiä ja Vanha kirkko
Vanhan kirkon suunnittelija Charles Bassi (1772–1840) koki elämässään ensin huikaisevan nousun Kustaa III:n hoviin ja Ruotsi-Suomen tärkeimmälle työmaalle, sitten sekä sairastelun että C. L. Engelin varjostamia vuosia. Mutta mitä arkkitehti mahtoi ajatella Tampereen kirkon rakennushankkeesta?
Ehkä jotain tällaista.
”Voisikohan Arppe piirtää tämän? En kestä enää yhtään ristikirkkoa, en suorakulmaista, sisä- tai ulkoviistettyä, saati sitten kahtamoista. Ollapa taas Akatemiatalon työmaalla, siellä sentään tunsi elävänsä.”
Näin valtion intendentinkonttorin johtaja Carlo Bassi ei lausunut, mutta olisi voinut lausuakin – jos olisi osannut suomea, siis.
Veikkaanpa nimittäin, että Vanhan kirkon suunnittelu ei ollut hänelle mikään unelmatyö, vaan rutiinia, jota muutenkin riitti: konttorin tehtävä oli suunnitella kirkkojen, koulujen ja sairaaloiden kaltaisia rakennuksia, ja erityisesti ensin mainittuja syntyi urakalla.
Elämäkerturi Esa Piirosen laatimassa Bassin töiden luettelossa mainitaan pelkästään vuosilta 1820–24 yhteensä 18 kirkkosuunnitelmaa. Juuri muita projekteja ei sekaan sitten mahtunutkaan.
Onneksi intendentti ei joutunut tekemään kaikkea yksin, vaan apuna työskentelivät Vanhan kirkon suunnittelun aikaan myös konduktöörit Anton Vilhelm Arppe (1789–1862) ja Anders Fredrik Granstedt (1800–1849), joista ensin mainittu oli ollut mukana alusta asti.
Piironen jopa katsoo, että ainakin 1810-luvun loppupuolella hän teki konttorin tehtävistä leijonanosan, ja on vielä selvittämättä, mitkä kirkkosuunnitelmista syntyivät intendentin johdolla, mitkä hänen tietämättään.
Hetkinen – pysähdytäänpä tähän.
Jos tulkitsen Piirosta oikein, ei ole varmaa, kuka Vanhaa kirkkoa hahmoteltaessa on tehnyt mitä. Kuinka suuri osa siitä edes on Bassin kynänjälkeä?
Juttu ei ole vielä edes puolivälissä, ja nyt jo mahdollinen skuuppi!
Vai lieneekö sittenkään: Bassin töiden joukkoon Piironen Vanhan kirkonkin lukee ja muistuttaa myös, että suunnitelma valmistettiin joka tapauksessa hänen johtamassaan toimistossa – ja ”päällikkö vastaa aina kaikesta”. Eli meni työnjako miten tahansa, intendentin hyväksymiä piirustukset viime kädessä olivat.
Satumaisia seikkailuja ja suurta menestystä
”Ah, bella Italia! Nuo lapsuuden ja nuoruuden lämpimät vuodet! Ja minä, kuninkaan säkenöivä suosikki!”
Piirosen huomio Arppen työpanoksesta antaa joka tapauksessa ymmärtää, että Bassin viranhoidossa saattoi olla toivomisen varaa.
Tähän oli useampiakin mahdollisia syitä.
Ensinnäkin aseman korkea-arvoisuudesta huolimatta intendentin työnkuva ei ehkä ollut hänen intohimojensa tai kykyjensä mukaisiksi kokemaa tointa. Bassi kun oli nuoruudessaan kokenut vaiheita ja myötäkäymisiä, jotka olisivat voineet enteillä loisteliaampiakin tehtäviä.
Erityisesti tulevan arkkitehdin päätymisestä Ruotsiin on liikkeellä melkoista legendaa: kerrotaan, että Carlo ja hänen sisarensa Giovanna herättivät Kustaa III:n ihastuksen tämän Italian matkalla ja saivat äiteineen kutsun kylmään pohjoiseen hoviin.
Oli juttu miten totta tahansa, Tukholmaan Carlo perheineen päätyi, ja etunimeltään Charles’iksi ranskannettuna hänestä tuli kuninkaallinen palveluspoika.
Kustaan toiveesta nuorukainen aloitti opiskelut kuninkaallisen taideakatemian prinsiippi-, kipsi- ja arkkitehtuuriluokilla ja myös ansioitui opiskeluissaan: hänet palkittiin kahdesti ja saatuaan matka-avustuksen hän jatkoi opintojaan Italiassa 1790–1798.
Bassi ilmeisesti nautti olostaan kotimaassaan, jonne tyttärensä mukaan myöhemminkin ”paljon kaipasi”. Pian Ruotsiin paluunsa jälkeen hän kuitenkin sai merkittävän tehtävän Pohjanlahden tältä puolen ja jäi näille rannoille loppuiäkseen.
Turun Akatemiatalo oli aikanaan Suomen suurin rakennus, monumentaalinen projekti, jonka läpivienti myös vei monumentaalisen kauan: työ aloitettiin 1802 ja valmistui 1815, mutta vihkiminen tapahtui vasta 1817. Bassi toimi talon rakennuttajana, ja se jäikin hänen uransa merkittävimmäksi hankkeeksi.
Työtä läpi kyynelten – ja väkevien silmälasien
”Au, au, au. Taas kolottaa ja särkee, särkee ja kolottaa. Eikä näistä silmälaseistakaan ole mihinkään. Kiitos vaan Kustaa-hyvä, sinun takiasi tässä tihrustan.”
Näin loisteliaan saavutuksen jälkeen päätyminen jurnuttamaan puukirkkoja toisensa perään saattoi tuntua puuduttavalta, vähäpätöiseltäkin. Eikä siinä vielä kaikki.
Toinen syy siihen, ettei Vanhan kirkon parissa työskentely välttämättä ollut kovin mieluisaa, oli sairastelu. Piirosen mukaan suunnittelija oli myöhempinä vuosinaan monin tavoin kivulloinen, sappikiven vaivaama ja niin heikkonäköinen, ettei ”ilman parhaita ja kaikkein väkevimpiä silmälaseja voinut laatia piirustuksia”.
Huonovointisuus ja -näköisyys voivatkin osaltaan selittää Piirosen vaikutelmaa Bassista hieman aikaansaamattomana työskentelijänä, jota alituisesti muistutettiin viivästyneistä töistä – olkoonkin, että intendentinkonttorin työmäärä oli valtava.
Samoin vaivaisuus saattoi aiheuttaa pahantuulisuutta tai kireyttä. Arkkitehdin tytär nimittäin on muistanut tämän olleen ”kiivas ja äkkipikainen, kiihkeä ja määräilevä”, vaikka osasi isä kuulemma olla myös ”herttainen ja kaunis” – kun oli hyvällä tuulella!
Äreys ja lyhtypinnaisuus on ymmärrettävää: terveyshaasteet varmasti tekivät kaikesta vaikeampaa ja mielestä matalan, varsinkin kun muitakin huolia oli. Bassin puoliso Helena nimittäin kuoli synnytykseen tammikuussa 1821, samana vuonna, jolloin Vanha kirkko piti piirtää. On siinä ollut kestämistä.
Kivi- vai puukirkko?
“Kivikirkko, puukirkko, kivikirkko, puukirkko. Koettakaa jo päättää! Italiassa ei tästäkään tarvitsisi edes keskustella. Noh, asiahan ei minulle kuulu.”
Kaikesta huolimatta Tampereelle syntyi kirkkosuunnitelma, vieläpä pariin otteeseen.
Ensimmäinen, kivinen ehdotus vuodelta 1821 oli selvästi suurempi, mahtipontisempi – ja kalliimpi. Bassi huomauttikin muistiossaan koon ylittävän senhetkisen tarpeen: mahtuihan siihen yli tuhat henkeä, eli osapuilleen koko kaupungin silloinen väkimäärä.
Reipas mitoitus johtui siitä, että kaupungin oletettiin jatkossa kasvavan huomattavasti, mikä ei aivan väärä oletus ollutkaan.
Tämän supistetun version senaatti hyväksyikin, mutta kiista kirkon rakennusmateriaalista ei päättynyt siihen.
Se, tulisiko Tampereen uudesta temppelistä puinen vai kivinen, on monivaiheisuudessaan viihdyttäväkin tarina, johon tässä ei nyt kuitenkaan kannata mennä – varsinkin, kun Bassin osuus polemiikissa jäi laadittuihin kahteen piirustusversioon. Se, miten aiheesta sen jälkeen väännettiin, ei ollut enää hänen ongelmansa. Arkkitehti oli hommansa jo tehnyt.
Ehkei intendentti materiaalikiistan myöhemmistä koukeroista enää tiennytkään. Puukirkon piirustusten valmistumisen jälkeen hänellä oli nimittäin enää hyvin vähän aktiivista työaikaa jäljellä.
Aina vaan Engel
”Arvatenkin Engel, kuinkas muutenkaan. Ja tietysti väärään paikkaan: läntiseen sakaraanhan tornin olisi pitänyt tulla, niin kuin minun piirroksissani. Mitä sitten, jos se olisi tukkinut kadun, onhan ihmisillä kääntyvät etujalat!”
Vanhan kirkon rakentaminen alkoi 1824, ja valmista tuli nopeasti. Tamperelaisten uusi palvontapaikka otettiin käyttöön jo ensimmäisenä adventtina.
Bassi ei tuolloin enää ollut työssään. Piirosen mukaan hän jätti eronpyyntönsä helmikuussa 1824, mutta toimi tehtävässään virallisesti vielä heinäkuun loppupuolelle.
Seuraajaksi valittiin C. L. Engel, joka oli ollut edeltäjänsä varpailla jo kahdeksan vuotta, tultuaan nimitetyksi Helsingin uudelleenrakennuskomitean johtoon. Tilanne lienee kaihertanut Bassia: hän oli ikään kuin Suomen ykkösarkkitehti, jolla ei kuitenkaan ollut sananvaltaa pääkaupungin asioihin.
Erityisen kirpeältä asetelma varmasti tuntui vuodesta 1821 lähtien, jolloin intendentinkonttori siirrettiin Helsinkiin: ympärille nousi Engelin majesteettisia luomuksia toisensa jälkeen, samaan aikaan kun oma toimisto piirusti metritavaraa maakuntiin.
Bassin jäämisestä seuraajansa varjoon on kirjoitettu paljon, ja niin tavallaan kävi Vanhan kirkon tapauksessakin.
Tampereen pyhäköstä oli nimittäin jäänyt uupumaan kellotorni, jonka piirtäminen päätyi uuden intendentin pöydälle.
Toki sijainnista piti ensin väitellä: nykyisen kohdan lisäksi ehdotettiin läntisen sakaran päätä, eli samaa suuntaa, missä torni jo ensimmäisessä suunnitelmassa oli ollut. Ajatus ei kuitenkaan saanut kannatusta, koska näin sijoitettuna kirkon edestä kulkevan katu olisi mennyt tukkoon.
Paikka päätettiin, suunnitelma laadittiin ja 1829 valmistui tapuli, josta tuli totta kai kirkkoa korkeampi. Näin Engel päätyi siis taas varjostamaan Bassia, ainakin aamupäiväauringossa.
Tämä jäi toivon mukaan huomaamatta entiseltä intendentiltä, joka oli jo siirtynyt eteenpäin. Hän sai eläkkeen ja palasi Turkuun, jossa toimi yksityisenä arkkitehtina, piirtäen muun muassa Åbo Akademin nykyisen päärakennuksen. Kirkkoja – puisia, kivisiä tai kahtamoisia – ei hänen myöhemmältä työlistaltaan enää löydy.
Ehkä Bassin elämässä tapahtui käänne parempaan. Ainakin toivon niin.
Teksti: Mikko Pollari
Charles Bassin ajatuksia kuvitteli tamperelainen historian tutkija Mikko Pollari, joka myös kirjoittaa Siltaan Sattumuksia kirkon kulmilta -juttusarjaa.
Lähteet:
Atra, Kaarlo: Kahden etelänlapsen vaiheet pohjolassa. Suomen Kuvalehti 31.1.1931
Lönnbohm-Leino, Kasimir: Charles Bassi, Suomen Rakennushallituksen ensimmäinen intendentti. Aika 1.3., 15.5. ja 15.6.1907
Piironen, Esa: Carlo Bassi 1772–1840. Suomen ensimmäinen arkkitehti (Atlasart 2023)
Silfverhuth, Voitto: Tampereen seurakuntahistoria 1 (SKS 2013)
Sinisalo, Jarkko: Carl Ludvig Engel intendentinkonttorin johdossa (1824–1840) teoksessa Carl Ludvig Engel 1778–1840 (1990)