4.11.2020 8.30

Yhdessä rakkaudella tehty messu

Tampereen Sateenkaarimessu täyttää tänä vuonna 10 vuotta. Syntymäpäivää juhlitaan marraskuun loppupuolella.

– Ensimmäinen Tampereen sateenkaarimessu oli tunnelmaltaan ihana, yhdessä rakkaudella tehty messu. Vallitsevana oli tunne siitä, että olemme yhdessä aloittamassa jotain hyvää ja tärkeää, kertoo alusta asti mukana ollut Leena Lampela.

Ensimmäistä erityisesti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluville ja heidän läheisilleen suunnattua jumalanpalvelusta toteuttamassa oli hengellisen Malkus-ryhmän jäseniä ja muita vapaaehtoisia. Musiikista vastasivat kanttoriopiskelijat, diakoniatyöntekijät olivat aktiivisesti mukana, ja pappeja oli kaksi.

Näkymä Finlaysonin kirkon alttarille. Alttarille on laitettu sateenkaren väreistä tehty risti.
Vapaaehtoiset ovat koko ajan olleet vahvasti mukana sateenkaarimessun tekemisessä. Kuva: Leena Lampela

Toivosta lähes luovuttiin

Lampela kertoo, että kymmenen vuotta sitten Tampereella oli jo melkein luovuttu toivosta saada kaupunkiin sateenkaarimessu. Helsingissä niitä oli järjestetty vuodesta 2003, ja tapahtumia oli pidetty myös Turussa.

Vuonna 2005 oli Tampereella saatu järjestää vain sateenkaarihartaus, mutta messun pitoa Tuomiokirkkoseurakunta ei ollut sallinut.

Keväällä 2010 Pirkanmaan Setan hengellisen ryhmän silloinen ohjaaja otti yhteyttä Tampereen seurakuntiin toivoen, että kesän Pirkanmaan Priden aikana voitaisiin järjestää ekumeeninen sateenkaarihartaus.

Loppukesästä Tuomiokirkon kryptassa pidettyyn tilaisuuteen osallistui yli viisikymmentä ihmistä.

– Se herätti erään papin tajuamaan, että Tampereellakin on vahva tarve saada sateenkaarevaa toimintaa kirkon pariin, ja hän laittoi asioihin vauhtia.

Malkus-ryhmä sai syksymmällä kutsun Olli Hallikaiselta tulla palaveeraamaan asian tiimoilta.

– Koimme tapaamisessa todella ihanan yllätyksen. Tuomiorovasti esitti meille anteeksipyyntönsä siitä, että ei ollut aiemmin tähän tärkeään asiaan tarttunut. Ja sen sijaan, että olisimme alkaneet miettiä, milloin mahdollisesti joskus tulevaisuudessa voisimme toiminnan aloittaa, oli parituntisen palaverin jälkeen kaikki selvää.

Ensimmäinen messu järjestettiin marraskuussa Finlaysonin kirkossa. Aluksi toimintaa ei mainostettu vahvasti.

Diakoniatyöstä messulle saatiin vastuuhenkilöt. Pappeja oli alkuun mukana muutama, osa Tampereelta, osa lähikunnista ja myös kauempaa.

– Sittemmin viisi kertaa vuodessa järjestettävään messuun on ollut helppo saada pappeja mukaan. Oma sateenkaarivastuupappi meillä on ollut nyt jo muutaman vuoden ajan.

Tuomitsevaa kohtelua pelkäämättä

Ajat ovat Lampelan mukaan muuttuneet paljon kymmenessä vuodessa, ja enimmäkseen parempaan suuntaan.

– Vaikka sateenkaarevat hengelliset ihmiset yhä useammin löytävät paikkansa seurakunnan toiminnasta, sateenkaarimessu puolustaa paikkaansa edelleen. Se on Tampereellakin monelle se ainoa messu, jossa voi olla täydellisesti oma itsensä, pelkäämättä koskaan sitä, että saa tuomitsevaa kohtelua, hän valottaa.

– Myös heille, jotka haluavat omalla toiminnallaan edistää ihmisten tasa-arvoa kirkossa, on sateenkaarimessuun osallistuminen hyvä tapa tukea sateenkaarevaa hengellistä yhteisöä. Jollekulle sukupuolivähemmistöön kuuluvalle uskovalle ihmiselle voi sateenkaarimessu olla ainoa paikka, jossa voi osallistua turvallisin mielin ehtoolliselle.

– Sydäntäni lämmitti eräässä messussa hetki, jossa alttarikaiteen molemmalla puolella oli transnainen. Siinä tiivistyi jotain hyvin oleellista sateenkaarimessun rakkaudellisesta ideasta.

Nyt pidettävä juhlamessu on koronarajoitusten vuoksi aika erilainen kuin oli ajateltu. Kirkkokahveja ei saa järjestää eikä kakkua tarjota. Tunnelmaa luodaan musiikin ja muun juhlavuuden avulla.

– Iloitsen aina siitä, kun ihmiset löytävät tiensä Tampereen sateenkaarimessuun. Tätä edesauttamaan on myös luotu Tampereen seurakuntien nettisivuille Sateenkaariseurakunta -sivusto, jossa on tietoa messusta ja muusta sateenkaarevasta hengellisestä toiminnasta Tampereella, päättää Lampela.

Teksti: Asta Kettunen
Kuva: Leena Lampela

Sateenkaarimessu 28.11. kello 18-20 Finlaysonin kirkossa.
Messuvuorossa on yliopistopastori Risto Korhonen.
Messu toteutetaan yhdessä Pirkanmaan Setan Malkus-ryhmäläisten kanssa.


Palaa otsikoihin