Haluatko mukaan seikkailuun?
Hei! Olen Isosaari-alus, tuttavallisemmin ”Vanha rouva”. Synnyin vuonna 1951, kun Kuru-laivan haaksirikko oli vielä hyvin muistissa.
1980-luvulla aloin putputella nimellä M/S Isosaari. Uuden nimeni sain seurakuntien leirikeskuksen perusteella, ja sinne onkin tullut tehtyä aikoinaan monet reissut.
Kesäisin asustelen Mustalahden satamassa, mutta talven vietän nykyään säiltä suojassa Torpan hallissa.
Minusta pitävät huolta talkoolaiset. Keväällä aletaan rapsuttaa pintaa ja pistetään pakkelia: ai että se tuntuu mukavalta!
Kylkiluita – eikun kylkilautoja vaihtavat välillä, nuo kirurginalut. Ja joka vuosi otetaan jokin kohta tarkempaan syyniin rakenteista tai moottorista. On se hyvä, että joku tykkää ja pitää huolta.
Kuulemma vuosittain kertyy kolme-neljäsataa talkootuntia, ennen kuin edes päästään vesille. Ei uskoisi, sillä sanovat, että voin elää periaatteessa ikuisesti. Moottori kestää vaihdon jälkeen vielä kymmeniä vuosia, ja köli uusittiin talvikaudella 2011–2012. Talkooporukoita tarvittaisiin lisää, muuten alkaa ikävästi kutittaa kantta.
Hidasliikkeinen minä kuulemma olen, myönnetään. Mutta miten niin käyttäytymistäni pitää muka osata ennakoida? Kilttihän minä olen, käynyt partioleirilläkin ja kaikkea. Olen jopa tehnyt viisi meripurjehdusta, joista kaukaisimman Göteborgiin asti: loppumatkalla ajoin Götan kanavan kokonaan läpi.
Kyydissäni pääsee Pättiniemeen tai vaikka Virroille saakka. Aito-keskukseen hurauttaa 40 minuutissa ja Ruovedellekin kahdeksassa tunnissa. Pimeesalmen telakalta olen napannut mukaan pyöräilijöitä, ja vienyt porukkaa Pedonsaareen saunomaan.
Mukana monenmoisessa
On sitä koettu kaikenlaisia seikkailuja. Kerran startti kieltäytyi yhteistyöstä, ja meripelastusalus hinasi meikäläisen Mustalahteen. Kyllä nolotti!
Purjeveneitä olen itsekin päässyt hinaamaan. Tuulella on joskus jäätävä odottamaan parempaa aikaa. Teisko-Aitolahti -lehden toimittaja sentään saatiin määränpäähänsä, kun oikein ponnistelin.
Sudenpentulauman 7–9 -vuotiaat ne vasta ovat melkoisia vesseleitä. Niille pitää koko ajan olla jotain puuhaa ja tekemistä, kuten kartanlukua ja väylämerkkien tähystelyä. Välillä joku saattaa tarttua ruoriinkin, kokeneemman silmälläpidon alla tietysti.
Eväät ovat kuulemma retken kohokohta, eikä luolien tutkiminen Rusthollin lähellä olevassa Lassinsaaressa ole sekään hassumpaa. Itse en pulahtaisi upoksiin, sillä hukkuisin, mutta tenavat räpiköivät mielensä kyllyydestä.
Muitakin partiolaisia ja matkalaisia on toki kannellani keekaroinut. Toisinaan on pistänyt vakavaksi, kun on käyty sirottelemassa tuhkia Siilinkarin tuolle puolen.
Tule kyytiin vaan!
Tule kyytiin vaan ja ota 11 kaveria matkaan! Olen käytettävissäsi. En jaksa seisoskella satamassa: pohja puutuu.
Ei edes maksa paljon. Kunhan muistat ottaa kipparin ja kansihenkilönkin kyytiin, muuten en lähde laiturista ollenkaan.
Kippareita on jo parikymmentä. Voit päästä joukkoon, sillä seuraavat
kipparikurssin teoriat alkavat maaliskuussa.
Jos seikkaileminen kiehtoo vähän enemmän, voit suorittaa kanssani vuokraveneen kuljettajatutkinnon. Ajoharjoituksiin pääsee kesällä, ja syyskuussa ajetaan myös pimeällä.
Kesällä nähdään!
Jutun syväkurkkuna toimi kippari Matti Kirjalainen ja
tarinan kirjasi Asta Kettunen.
Kuvat: Julius Mäkelä
Kipparikurssi:
26.–29.3.2020. Ilmoittautumiset maikku.blom@evl.fi, 050 327 6358, lisätiedot toni.t.laine92@gmail.com.