Hautausmailla on meille merkitystä
Haudoilla käymiseen liittyy Suomessa paljon ylisukupolvisia tapoja ja perinteitä, näyttää meneillään oleva Itä-Suomen yliopiston sosiaalipsykologian ja teologian osaston yhteistutkimus.

Laura Kallatsa ja Eemeli Hakoköngäs pyysivät viime vuoden keväällä ja kesällä ihmisiä kirjoittamaan kokemuksistaan ja muistoistaan hautausmaihin liittyen.
– Saimme yhteensä 269 kirjoitusta, ja olimme todella positiivisesti yllättyneitä kirjoitusten runsaasta määrästä. Kirjoituksia tuli ympäri Suomea, hyvin monen ikäisiltä ihmisiltä, niin uskonnollisilta kuin uskonnottomiltakin, Kallatsa kertoo.
Valtaosa kirjoittajista oli naisia, mikä Kallatsan mukaan on tyypillistä tämänkaltaisissa tutkimuksissa.
– Vaikka hautausmaan ympäristönä ei ehkä ensimmäiseksi ajattelisi kiinnostavan nuorta ikäluokkaa, lähes kolmasosa kirjoituksia lähettäneistä oli 18–29-vuotiaita, Hakoköngäs lisää.
Yhteyttä kuolleisiin
Esiin nousivat erityisesti lapsuuteen liittyvät hautausmaakokemukset ja luontosuhde.
– Moni kirjoittaja kertoi lapsuusmuistoistaan tai siitä, että on vienyt omat lapsensa hautausmaille. Tutkimuksemme mukaan hautausmaihin ja lapsuuteen liittyy monenlaisia tunnemuistoja.
Myönteiset muistot liittyvät usein sukupolvien väliseen yhteyteen; esimerkiksi isovanhempien kanssa on ollut mukavaa kuljeskella hautausmaalla.
– Kirjoituksissa kuvattiin myös varsin voimakkaita negatiivisia muistoja, jotka useimmiten liittyvät aikuisten puhumattomuuteen kuoleman edessä.
Hakoköngäs huomauttaa, että vaikka
kuolemaan liittyvää tutkimusta on eri tieteenaloilla tehty paljon, hyvin vähän tiedetään
siitä, millainen merkitys hautausmailla on ihmisten arjessa.
– Vanhat hautausmaat sijaitsevat usein keskusta-alueilla. Ne kuitenkin
poikkeavat muista rakennetuista ympäristöistä siinä, että niihin liittyy
erityisiä käyttäytymissääntöjä, uskomuksia, paikallisia tapoja ja historiaa.
– Ihmiset hautausmailla pitävät yllä sosiaalisia suhteita eläviin, mutta myös kuolleisiin omaisiin ja jopa rakentavat uusia suhteita edesmenneisiin sukulaisiin, joita eivät ole ikinä ehtineet tavata. Erittäin useassa vastauksessa kerrottiin tavasta puhua hautausmaalla ääneen vainajille.
Hautaustapojen ja hautausmaiden muuttuessa onkin tärkeä pohtia, miten perinteisten hautausmaiden tärkeitä puolia voidaan säilyttää.

Luonto vahvasti esillä
Monella vastaajalla oli näihin paikkoihin hyvin merkityksellinen suhde.
– Nuoret kuvailivat hautausmaita rauhoittumisen ja hiljentymisen paikoiksi kiireisen
arkielämän keskellä. Monet kertoivat myös pohtivansa elämäntarinoita ja
historian kulkua.
Nuoret ymmärsivät hautausmaan kontrolloituna ja hoidettuna luontona, ja vertasivat hautausmaita usein puistoihin. Kuitenkaan hautausmaat eivät nuorten mukaan olleet mitä tahansa puistoja, vaan niihin liitettiin esimerkiksi tietynlaisia käyttäytymistapoja.
– Hautausmaalla voi hyvin käydä kävelyllä kuten muissakin puistoissa, mutta esimerkiksi juokseminen tai jumppaaminen ei tuntuisi soveliaalta hautausmaalla, Kallatsa täsmentää.
Useille nuorille hautausmaalla oli rauhoittava ja kunnioitusta herättävä vaikutus. Nuoret aikuiset pitivät luontoelementtejä tärkeinä, mutta samalla he arvostivat hautojen hoitoa sekä hautausmaalla vallitsevaa järjestystä.
– Mielipaikkoja ja -hetkiäkin tuli esiin. Joku oli valinnut läheisensä hautapaikan sen mukaan, millainen ympäristö oli, esimerkiksi isoja puita tai vesistö.
Tähän mennessä tutkijat ovat tarkastelleet erityisesti nuorten aikuisten luontosuhdetta hautausmailla.
Myös hautamuistomerkeistä ja niiden hoitamisesta kysyttiin.
Eemeli Hakoköngäs työskentelee sosiaalipsykologian yliopistonlehtorina Helsingin yliopistossa. Hän on tutkinut muun muassa muistamiseen ja muisteluun liittyviä sosiaalipsykologisia prosesseja sekä luontosuhdetta.
Laura Kallatsa on teologian tohtori, joka työskentelee apulaisprofessorina Suomen Lähetysseuran tukemassa Hongkongin Luterilaisessa teologisessa seminaarissa. Hänen tutkimuksensa painottuvat nykyajan ilmiöihin kirkoissa ja yhteiskunnassa, erityisesti perhe- ja parisuhdeteemoihin.
Teksti: Asta Kettunen
Kuvat: Sari Laakso