Hyvä kuolindoula osaa kuunnella
Kuolindoulat on uusi ammattiryhmä, joka tarjoaa tukea elämän loppuvaiheissa. Ensimmäiset Tampereelta valmistuneet kuolindoulat saivat todistuksensa tammikuussa, toinen kurssi alkoi joulukuussa ja kolmas alkaa ensi syksynä.
Kaikkiaan koulutettuja on jo yli sata, Tampereen lisäksi Helsingissä, Turussa ja Oulussa.
– Tämä on uutta ja kaivattua osaamista. Se tuo lohtua ja läsnäoloa tilanteissa, joissa on usein vaikea löytää oikeita sanoja ja tukea, määrittelee Jaana Salmi koulutusta tarjoavasta Lohtu Akatemiasta.
Salmen mukaan kuolindoula on mukana sekä kuuntelemassa että auttamassa järjestämään käytännön asioita, kuten hoitotahtoa tai hautaussuunnitelmaa. Lisäksi hän tarjoaa tietoa elämän loppuvaiheista ja auttaa läheisiä valmistautumaan tulevaan.
– Hän ei esimerkiksi anna lääkkeitä, tee hoitopäätöksiä eikä korvaa hoitohenkilökuntaa. Doulalla ei ole myöskään valtaa tehdä päätöksiä kuolevan puolesta.
– Hän voi avustaa asiakirjojen täyttämisessä, mutta ei tarjoa juridista neuvontaa. Kuolindoula ei myöskään toimi perheiden sovittelijana, vaikka hän voikin edistää avoimempaa ja rauhallisempaa kommunikaatiota.
Taustalla oma kokemus
Jaana Salmen mukaan Lohtu syntyi omista kokemuksista ja tarpeesta, joka on pitkään jäänyt huomaamatta. Kun äiti sairastui syöpään, kävi ilmi, ettei kukaan tarjonnut luontevaa asiakaspolkua kuolemaan valmistautumiseen eikä sen jälkeiseen elämään.
– Kukaan ei halunnut puhua kanssamme äidin vääjäämättömästä kuolemasta, vaikka se oli jo todella lähellä. Äiti olisi myös halunnut jakaa ajatuksiaan elämästään ja kuolemastaan.
Salmi päätyi perustamaan hautauspalveluyrityksen, jonka rinnalle Lohtu Akatemiakin syntyi. Viime vuonna Lohtu laajeni hoiva- ja palvelutaloihin. Viola-koti Tampereella on sisällyttänyt palvelun toimintoihinsa.
Lähipäivien tapaamisissa käsitellään surun kohtaamista, keskustelutaitoja ja käytännön tilanteiden hallintaa. Kurssilla käydään läpi myös iso joukko käytännön asioita paperisodasta hautajaisiin. Koulutus tuottaa ammattilaisia, mutta osallistujissa on myös vapaaehtoisia.
Lohtua ja läsnäoloa
Yksi kouluttajaksi kouluttautuneista on Marja Ruonela, joka toteaa, että koulutuksessa johdatellaan tutkimaan omia mielipiteitä, asenteita ja tunteita kuoleman aiheista.
– Koulutuksen alkupuolella halutaan jakaa paljon muistoja ja kuolemakokemuksia, joita ihminen mahdollisesti kantaa mukanaan koko elämänsä. Kuolindoulan on täytynyt itse käsitellä kuolemaan liittyvät kokemukset ja tunteet, jotta voi tukea muita.
Muutama vuosi sitten Emma Iso-Eskeli toimi ystävän rinnallakulkijana lopun lähestyessä. Kuoleman mysteeri ja halu auttaa saivat hänet hakeutumaan oppiin.
– Mielestäni hyvä doula osaa kuunnella ja kuulla ja pyrkii olemaan läsnä. Hän pystyy vastaamaan erilaisiin oletuksiin, Iso-Eskeli sanoo.
Ruonela painottaakin toiminnan perustuvan kuuntelemiseen.
– Se on hiljaista lohdun antoa, sanattomanakin. Me ihmisethän emme luontaisesti ole kuuntelijoita, vaan pölötämme muut hiljaisiksi ja alamme helposti puhumaan itsestämme.
Pyrkimyksenä on löytää jokaiselle omanlaisensa kuuntelija.
– Tarvitaan kaiken sorttisia ihmisiä. Itse olen sellainen sielunhoitaja-tyyppinen aiheen äärelle pysähtyjä. Toiset taas ovat käytännön ihmisiä, Iso-Eskeli määrittelee.
Doulaa voidaan jopa vaihtaa.
– Meillä ei ole kilpailua keskenämme, vaan mennään ihminen edellä. Siksi voidaan tarvittaessa etsiä toinen doula, Ruonela vakuuttaa.
Osa suuntaa yrittäjiksi
Osa koulutetuista suuntaa yrittäjiksi, joku tarjoaa lisäpalvelua ja jotkut haluavat syventää ymmärrystään esimerkiksi taiteen tai muun toiminnan parissa.
– Jotkut tulevat koulutukseen oman itsensä takia, koska pääsevät käsittelemään aihetta. Yleensähän kuolema viedään valkoisten verhojen taakse. Koulutuksessa myös voimakas kuolemanpelko useimmiten hälvenee, sanoo Iso-Eskeli.
Ruonelan työtausta on vanhustyössä ja elämän loppuvaiheen hoitajuudessa.
– Ajauduin ajattelemaan, että kuolema on luontainen prosessi. Mutta ymmärsin myös, että tukea kuolevan läheisille ei oikeastaan anneta: kukaan ei valmista omaisia, eikä sano suoraan kuoleman prosessin alkaneen.
Entä kuka toimii niiden ihmisten hyväksi, joilla ei ole läheisiä? Ruonelaa nämä asiat vaivasivat niin, että hän opiskeli myös geronomiksi, vanhustyön asiantuntijaksi.
Alun perin kirkon nuorisotyönohjaajaksi kouluttautunut Ruonela huomauttaa, että kuolindoulilla on samat eettiset periaatteet kuin sairaalasielunhoidon ja diakoniatyön ammattilaisilla.
– Kirkosta puhutaan kuoleman asiantuntijana, mutta kirkon työntekijät tapaavat usein ihmiset sitten, kun suru jo on. Kuolindoulina haluaisimme tavoittaa ihmisen ennen elämän loppua. Kuolindoulaa eivät myöskään sido työaika eikä annettu aika, ja hänellä on mahdollisuus paneutua yhden tietyn ihmisen asioihin useammalla tapaamiskerralla.
Sairaalassa omaisen luona hän huomasi, ettei naapurivuoteen vieressä käynyt kukaan.
– Ymmärrän hoitajien kiireen. Kuolindoulina me pyrimme täyttämään aukkoa: toivoisimme, että jokaisella ihmisellä olisi kokemus arvokkaasta kuolemasta.
Merkityksellistä tekemistä
Äänekoskelainen Sinikka Halminen oli mukana ensimmäisessä Tampereella järjestetyssä koulutuksessa. Kokemus oli myönteinen, ja myös hinta–laatu-suhdetta hän pitää oikeana.
Yksityisyrittäjänä Halminen oli jo muutaman vuoden kaivannut arjen rutiinien lisäksi tai tilalle jotakin merkityksellisempää, motivoivampaa tekemistä.
– Olen 60-vuotias, joten olen elämäni aikana kohdannut monta kuolemaa; sukulaisten, ystävien, työtoverien ja lemmikkieläinten. Äitini kuolema 84-vuotiaana syksyllä 2023 potkaisi minut entistä tarmokkaammin etsimään uutta sisältöä elämääni.
– Nettiä selaillessani sattui silmiini kertomus siitä, kuinka nuori nainen oli kouluttautunut kuolindoulaksi, ja tunsin heti, että tämä on minun uusi suuntani.
Etukäteen Halminen odotti sekä toisen ihmisen uudenlaisen kohtaamisen oppimista että käytännön oppeja. Tämän lisäksi hän kokee oppineensa paljon itsestään ja kasvaneensa ihmisenä.
– Koulutus antoi myös henkisiä välineitä käsitellä omia suruja. Lisäksi olen saanut tutustua upeisiin, erilaisiin ihmisiin, ryhmäytyä heidän kanssaan, tulla osaksi suurta kokonaisuutta.
Kolmen lähiviikonlopun ja itseopiskelun kokonaisuus oli tiivis. Kokemus muutti Halmisen elämän:
– Tavoitteenani on vähän kerrassaan luopua nykyisestä yritystoiminnastani ja keskittyä täysin kuolindoula-palveluiden tarjoamiseen. Koen, että koulutuksen myötä olen vihdoinkin löytänyt sen, mitä varten olen.
Isoimpana oppina Halminen pitää sitä, että mikään ei ole tärkeämpää kuin toisen ihmisen luottamuksellinen, läsnäoleva kuunteleminen.
– Oppeja käytän jo nyt sekä työssäni että vapaa-ajassani pyrkimällä antamaan enemmän aikaa kohtaamilleni ihmisille, poistamalla aktiivisesti kiireen tuntua mielestäni, olemalla läsnä jokaisessa hetkessä.
Halminen kertoo jo lapsuusperheessä oppineensa kuoleman olevan luonnollinen osa elämää. Jokainen kuolema kuitenkin koskettaa eri tavalla: jotkin erot ovat kipeämpiä kuin toiset.
– Myös kuoleman tuoma suru on aina omanlaisensa, sille on annettava aikansa, eikä surun päättymiselle ole määräaikaa: se jää osaksi ihmistä. Suru saa näkyä.
Halmisen vinkki niille, jotka miettivät, että läheiselle tai itselle voisi olla hyötyä kuolindoulasta, on tarpeiden miettiminen: tarvitseeko apua asiakirjojen kanssa, käytännön apua arkeen vaiko kanssakulkijaa.
– Osa on omien vahvuuksiensa mukaan keskittynyt tarjoamaan vain tiettyjä palveluita, mutta toki löytyy kuolindoulia, joilta voi saada kaiken edellä mainitun. Tärkeää on kohdata doula etukäteen, jotta voi tuntea, onko kyseessä ihminen, jonka kanssa on hyvä toimia.
Myös palvelun tarjoajan kotikunta voi olla tärkeä: jos tarvitsee tapaamisia usein, ne on helpompi järjestää, kun välimatka ei ole liian pitkä.
– Suosittelen kuolindoulien palveluiden käyttämistä matalalla kynnyksellä. He ovat kouluttautuneet ollakseen avuksi.
Teksti: Asta Kettunen