Murtunut mieli hakee tukea ja armoa
Annina Ylä-Kapee on tehnyt väitöskirjansa hulluutta kuvaavista teoksista. Hän on myös psykiatrian potilas, joka on yrittänyt kahdesti itsemurhaa. Nykyään hän pystyy jo tukemaan muitakin.
Viime vuonna Ylä-Kapee kävi Mielen ry:n kokemusasiantuntijakoulutuksen. Se tulee käyttöön Aitolahdessa alkavassa vertaistukiryhmässä.
Kuntoutuminen ja tähän pisteeseen pääseminen on ollut pitkä ja rankka tie:
– Impulsseja tulee, mutta nykyään pystyn hallitsemaan ne ja olemaan armollinen itselleni, Ylä-Kapee sanoo.
– Elämä ei aina mene niin kuin toivoo, mutta se ajatus hoitaa, että kristillinen Jumala rakastaa minua aivan yhtä paljon kuin tuota viereistä tallaajaa. Ja sitäkin tyyppiä, joka teki minulle pahaa.
Toinen ryhmän vetäjistä on diakoniatyöntekijä Pirjo Torikka, joka huomauttaa, ettei hengellisyys ole porukassa itsetarkoitus.
– Pyritään siihen, että kaikilla on hyvä ja turvallinen olla. Hengellisyys on meillä vetäjillä voimavarana. Toisen kohtaamisen armollisuus on tärkeää, koska ihmiset ajattelevat ja reagoivat eri tavoilla.
– Jokainen on oman elämänsä asiantuntija, Torikka vielä lisää.
Hänellekään teema ei ole vieras, sillä oma mummo teki aikanaan itsemurhan. Syvyyttä aihepiirin käsittelyyn on tullut sekä työn että kirkon sielunhoitokoulutuksen kautta.
– Koska valmiita vastauksia ei ole, tämä on oppimisprosessi itselle.
Samaa mieltä on Ylä-Kapee, jolle ryhmän vetäminen on uusi kokemus.
– Otan
avoimella mielellä vastaan sen, mitä tulee.
Suoraa puhetta
Itseään vahingoittanut kantaa usein häpeää tilanteestaan, ja tuntee itsensä muita huonommaksi. Diagnosointi voi myös yhä leimata sairastuneen.
– Kyse on hyvin tärkeästä asiasta. Olen halunnut puhua siitä avoimesti, rehellisesti ja vilpittömästi, jotta huomataan, että asiasta voi puhua. En enää halua hävetä, mieluummin annan kasvot tälle asialle.
– 2000-luvun taitteessa, kun itse sairastuin, näistä asioista ei puhuttu juuri yhtään, ja siinä oli aika yksin asian kanssa. Pääsin onneksi nopeasti psykiatrisen avun piiriin.
Kaikki eivät ole yhtä onnekkaita. Tutkimusten mukaan itsemurhayrityksen jälkeen päivystyspoliklinikalle päätyneistä henkilöistä suurimman osan on havaittu jäävän ilman jatkohoitoa.
– Tiedän ihmisiä, jotka ovat sanoneet ”mä tapan itseni”, eivätkä ole silti päässeet hoitoon. Totta kai arviointia täytyy tehdä, mutta hyvin harva edes sanoo noin, ja kynnys hakea apua on joka kerta korkeampi.
Epäonnistunut yritys voi jopa tuoda mieleen, ettenkö onnistunut edes tässä.
– Itse
tulkitsen sen niin, että itsemurhan yrityksessä on kyse viimeisestä oman tahdon
alaisesta teosta.
Tukea hakemassa ja saamassa
Ahdistunut ihminen ei välttämättä jaksa hakea apua, joten jonkun on autettava. Mielenterveyden kriisipuhelin on valitettavan ruuhkautunut.
– Akuutissa
vaiheessa jaksaminen ja voimavarat ovat vähäisiä. Apua hakemaan lähteminen voi
olla ison kynnyksen takana.
– Sen, joka haluaa auttaa, kannattaa soittaa auttaviin puhelimiin. Mutta jos joku sanoo, että tapan itseni, pitää soittaa 112:een.
Jos itsensä vahingoittamista aikova kestää ahdistustaan parikin minuuttia, tilanne ja vahingoittamisen halu voivat mennä ohi.
Siitä voi olla apua, että kuuntelee ja yrittää jututtaa, eikä pelästy tilannetta – siitäkin huolimatta, että toinen kieltäisi kaipaavansa apua.
– Itselläni on ollut kaksi itsemurhayritystä, joista ensimmäinen oli klassinen avunhuuto. Toisella kertaa todella halusin kuolla, koska minulla oli niin hirveitä psyykkisiä oireita. Elämä oli kuin raakaa pilaa kustannuksellani.
– Vasta kun kohtasin aviomieheni ja sain hänen kanssaan kokea vastavuoroisen rakkauden, alkoi helpottaa. Siinä vaiheessa olin sairastanut yli kymmenen vuotta.
Kouluaikana tukena oli myös opettaja, joka jopa kävi katsomassa oppilastaan sairaalassa.
Tukea antava keino voi olla myös lemmikkieläin, liikunta tai niinkin pieni asia kuin koskettava laulu, runo tai raamatunlause.
Raamatusta Ylä-Kapee löysi ajatuksen siitä, että hän kelpaa Jumalalle ja on arvokas murtuneesta mielestä huolimatta.
– Ihminen on usein jumissa omien tunteidensa kanssa eikä uskalla kurottaa ulospäin. Hyvä, jos silloin on yksikin kaveri.
– Oivallukset voivat olla pienestä kiinni ja avata sen jutun – ja se tuo sitä toivoa.
– Pienet kohtaamiset voivat olla tosi suuria, vaikka ystävällinen hymy ja pari sanaa. Jos joku kohtelee hyvin, sillä voi olla tosi iso merkitys ja viedä toivon tielle.
Torikka nostaa keskusteluun Eino Leinon runon Hymyilevä apollo; siinähän sanotaan, ettei ”paha ole kenkään ihminen, vaan toinen on heikompi toista”.
– Me olemme vastuussa toisistamme, ja meillä on oikeus nauttia ja iloita toinen toisistamme, elämästä ja luonnosta. Tietoinen hyvien asioiden etsiminen ja löytäminen auttaa – ja kiitollisuus, Ylä-Kapee jatkaa.
Seurakunnan piiriin hänet toi muutto Teiskoon. Aitolahden kirkolla kokoontuva ikonimaalauspiiri tuo iloa elämään.
Kierteen katkaisu
Pitkällä tähtäimellä pahan olon kierre on saatava jollain tavalla poikki.
– Itsetuhoisuus ei tule kuin salama kirkkaalta taivaalta, vaan usein vuosien pahan olon seurauksena.
– Itsensä vahingoittaminen voi olla itse asiassa kivun lievittämisen keino. Kyse on psyykkisestä kivusta, jota yrittää lievittää jollain konkreettisella tavalla. Seuraa kuitenkin kierre, kun fyysinen kipu katkaisee sen hetkeksi ja lopulta tulee lisää kärsimystä.
Ylä-Kapeella on diagnosoitu muun muassa määrittämätön dissosiaatiohäiriö, jossa oman persoonallisuuden osat käyvät vuoropuhelua pään sisällä. Yksi näistä hahmoista oli hyvin ankara, vaati vahingoittavia tekoja ja löysi huonot puolet joka asiasta, mikä lisäsi häpeää ja tuskaa.
Yleisen kirjallisuustieteen tohtorina hän arvioi, että oma koulutus ja fiktiivisen luomisen tarve ja kyky näkyvät myös hahmoissa.
Yksi läpimurto sairauden selättämiseksi löytyi Kaarlo Sarkion runosta Älä elämää pelkää. Tuolloin aggressiivinen hahmo laantui ja alkoi lopulta itkeä.
– Minun Jumalani oli ankara, mutta kun löysin vastavuoroisen rakkauden, jumalakuvakin avautui aivan toisella tavalla: Jumalani olikin armollinen ja rakastava.
– Rikoksenihan on jo sovitettu, se on armoa. Itsetuho on syntiä itseäni kohtaan. Ajattelin myös, että pystynkö rakastamaan lähimmäistäni, jos en rakasta itseäni.
Masentuneilla ongelmaan liittyy usein viha itseään kohtaan. Ylä-Kapeeta jäyti lisäksi äärimmäinen itsekkyyden pelko: karuimmillaan hän pohti, onko hänellä oikeutta edes hengittää.
Nykyään hän on sitä mieltä, että ihmisellä on oikeus ja velvollisuus pitää itsestään huolta. Itsen syyllistäminen on kääntynyt selviytymiskeinoksi, tiedoksi, että itsensä vahingoittaminen satuttaisi eniten omaa perhettä.
Käypää hoitoa
Suomessa itsemurhien määrä on puolittunut 30 viime vuoden aikana. Vuonna 2018 maassamme tehtiin 810 itsemurhaa. 15–24 -vuotiaiden kuolemista oman käden kautta tapahtuu yli kolmannes.
Yrityksiä tapahtuu kymmenkertaisesti. Suuri osa kerran yrittäneistä yrittää uudestaan, kun ei saa tarvitsemaansa apua.
Ylä-Kapee iloitsee siitä, että itsemurhaa yrittäneille laadittiin vastikään Käypä hoito -suositus. Tavallisesti suositukset koskevat tiettyä sairautta tai diagnoosia. Nyt sellainen on ensimmäistä kertaa laadittu monitekijäisestä ilmiöstä.
Ylä-Kapeen apuna ovat olleet lääkitys, pitkät keskusteluterapiat ja sairaalajaksot. Hän kuitenkin suree sitä, että lääkkeiden osuus on korostunut hoidossa. Samaan on kiinnittänyt huomiota myös Mielen-yhdistys.
– Ihminen tarvitsee puhetta, läsnäoloa, vierellä kulkemista ja välittämistä. Sanoittamista, muuten sairaus jää vellovaksi möykyksi.
Niin ikään Ylä-Kapee harmittelee sitä, että psykoterapeutti pitää löytää itse.
– Kaikkein vaikeimmassa vaiheessa vaaditaan usein eniten ponnistelua, vaikka ei pääse välttämättä edes sängystä ylös.
– Potilaan näkökulmasta parasta olisi, jos palveluverkko olisi mahdollisimman matalakynnyksinen.
Hän mainitsee sveitsiläisen Linity-menetelmän, josta on saatu hyviä tuloksia. Siinä itsemurhavaarassa oleva henkilö kertoo koko elämäntarinansa videokameralle, minkä jälkeen sitä käydään läpi.
Tukea läheisillekin
Ylä-Kapeen mukaan mielenterveyden ongelma on psyykkisesti työläs ja siihen liittyy raskaita ja vaikeita tunteita, joten lähipiirinkin on usein vaikea puhua siitä.
– Itsetuhoisuutta on toisten vaikea tunnistaa, eikä sitä usein pysty jakamaan kenenkään kanssa. Jos se tulee ihmisille jollain tavalla yllätyksenä, tilanne on entistä vaikeampi. Rinnalla kulkeminen on raskasta, ja apukeinojen löytäminen vie pitkään.
Torikka huomauttaa, että tällainen tilannekin voi sairastuttaa, ja niin henkilö lyö itseään lisää.
Patenttiratkaisua ei ole, sillä eteenpäin pääseminen riippuu paljon ongelmasta ja sen syistä. Huolien kuunteleminen on tärkeää. Naiset pohtivat, että parasta ehkäisyä on päästä purkamaan vihan ja syyllisyyden tunteet ajoissa. Samalla läheisten on pidettävä huolta omasta jaksamisestaan.
Aitolahden ryhmässä teemaa on tarkoitus käsitellä laajasti. Vertaisryhmässä pystyy puhumaan tilanteestaan haluamallaan tavalla.
Teemaa aiotaan jakaa osiin: esimerkiksi itsemurhan suunnitteluun, itsensä fyysiseen tai psyykkiseen vahingoittamiseen tai pahan olon tuottamiseen itselle. Yhdessä jaetaan myös keinoja, joilla paha tilanne on voinut mennä ohi.
Torikka huomauttaa, ettei kyse ole terapiaryhmästä, vaan toivon tarjoamisesta.
– On kuitenkin terapeuttista ja hoitavaa, jos kokemuksiaan saa jakaa toisten kanssa, ja huomaa, ettei ole yksin, Ylä-Kapee lisää.
Toivoa vertaisryhmästä
Itsetuhoisuudesta kärsivien vertaistukiryhmä Toivon tielle aloittaa 18.2. kello 13 Aitolahden kirkolla.
Kokemuksia ja ajatuksia jaetaan luottamuksellisesti toivon ja selviytymiskeinojen näkökulmasta.
Ryhmä kokoontuu kuusi kertaa tiistaisin kello 13–14.30, ryhmän koko enintään 7 henkilöä.
Lisätiedot ja ilmoittautumiset viimeistään 12.2. p. 050 563 3724 tai pirjo.torikka@evl.fi.
– Mukaan voi tulla toiselta puolelta kaupunkia tai vaikka Ruovedeltä, vetäjät painottavat.
Kokemusasiantuntijuus tarjoaa selviytymiskeinoja
Mielenterveyden kokemusasiantuntijalla on omakohtaista kokemusta mielenterveyden häiriöistä, päihdeongelmista tai muista elämänkriiseistä. Hän hyödyntää kokemustaan ennen kaikkea tuoden toivoa ja kuvaten selviytymiskeinojaan, kertoo koordinaattori Jenni Verno Mielen-yhdistyksestä.
Hänen mukaansa kokemusasiantuntijuus sekoitetaan toisinaan vertaisuuteen tai vapaaehtoistyöhön.
– Kokemusasiantuntijan rooli on tuoda esimerkiksi hoito- tai asiakastapaamisissa kokemustietonsa, joka täydentää ammattilaisen tietoa. Hän ei koskaan ole hoidollisessa vastuussa.
Mielen ry:n koulutus kestää kahdeksan kuukautta ja on laajuudeltaan noin sata tuntia. Koulutuksen keskeinen sisältö on oman tarinan työstäminen.
– Viitekehyksemme on toipumisorientaatio. Kauttamme toimii useita kymmeniä kokemusasiantuntijoita, aktiivisesti muutamia kymmeniä.
Seuraavaan, helmikuussa alkavaan koulutukseen oli 146 hakijaa, joista mukaan valittiin 25.
– Koulutukseemme on paljon hakijoita, mutta kokemusasiantuntijuudelle ei ole vielä niin suurta kysyntää, että olisi eettisesti kestävää kouluttaa suurempaa määrää. Kokemusasiantuntijuuden ja kokemustiedon kysyntä on tosin kasvamassa, Verno toteaa.
Hyötyä kouluttautujan toipumiselle
Kokemusasiantuntijaksi kouluttautumisesta on yhdistyksen näkemyksen mukaan hyötyä ja merkitystä nimenomaan kouluttautujan oman toipumisen kannalta.
– Sen kautta moni on muun muassa työstänyt oman tarinansa ja löytänyt kokemusasiantuntijuuden kautta uuden identiteetin ja roolin. Sen kautta tapahtuu kasvua autettavasta auttajaksi, palveluiden käyttäjästä palveluiden kehittäjäksi. Myös ryhmän merkitys ja tuki toipumisessa on suuri.
Yhdistys välittää vuosittain noin neljäsataa kokemusasiantuntijatilausta, jotka ovat yleensä keikkaluonteisia. Palkkalistalla on kaksi kokemusasiantuntijaa. Myös Tampereen kaupungilla on palkattu kokemusasiantuntija.
– Yleisesti kuitenkin, ainakin vielä, palkkasuhteessa olevia kokemusasiantuntijoita on vähän.
Tehtävistä tilaaja maksaa palkkion, poikkeuksena median haastattelut ja osallistuminen opinnäytetöihin.
Verno painottaa, että mielenterveydellisen avun saamisen helppous riippuu paljon tilanteesta ja ihmisestä.
– Joitain yksittäisiä kokemuksia kirkon, Jumalan, Jeesuksen tai seurakunnan roolista toipumisessa tulee esille, ei kovin yleisesti, hän vastaa.
Teksti: Asta Kettunen
Merkkejä itsensä vahingoittamisesta:
- Ihon viiltely, raapiminen, repiminen tai nipistely, joka jättää jäljen
- Esineiden lyöminen, seurauksena mustelmia tai haavoja
- Haavojen repiminen
- Ihon polttaminen tupakalla, tulitikuilla tai kuumalla vedellä
- Hiusten repiminen säännöllisesti
- Tarkoituksellinen lääkkeiden yliannostus, jonka tavoitteena EI ole tappaa itseä
Merkkejä itsetuhoisuudesta:
- Uhkaus vahingoittaa itseään tai tappaa itsensä
- Itsemurhaan johtavien keinojen etsiminen
- Itsemurhasta, kuolemasta tai kuolemisesta kertominen
- Toivottomuus, raivo, viha, koston suunnittelu
- Varomaton käytös, riskin otto, ajattelemattomuus
- Henkilö tuntee olevansa ansassa
- Lisääntynyt päihteiden käyttö
- Eristäytyminen perheestä, ystävistä ja yhteisöstä
- Ahdistuneisuus, kiihtymys, ei saa unta tai nukkuu koko ajan
- Huomattavat mielialan vaihtelut
- Henkilö ei löydä syytä elää, elämällä ei tunnu olevan merkitystä
Ensiavun 5 askelta:
- ASKEL: Lähesty, arvioi ja auta kriisitilanteessa. Kerro, että olet huomannut vahingon.
- ASKEL: Kuuntele avoimena ja tuomitsematta
- ASKEL: Tue ja tarjoa tietoa
- ASKEL: Kannusta huolehtimaan itsestä
- ASKEL: Rohkaise tarvittaessa hakemaan ammattiapua
(Lähde: Mielenterveystalo)
Linkit:
THL on koonnut tietoa kokemusosaamisesta ja kokemustiedosta sivuilleen.
Kokemusosaaminen ja saavutettavuus
Tilastokeskuksen tietoa itsemurhista
Tiedote Käypä hoito -suosituksesta
Tukea ja apua mielenterveyteen