Palvelukoti Toukola tuntuu kodilta
Ritva Koivukangas istuu tyytyväisen oloisena pyörätuolissaan ja puristaa kädessään sairaalapastori Annukka Helteen ojentamaa puista ristiä. Se tuntuu kädessä pehmeän sileältä, mutta sen puristeleminen myös hieroo sorminiveliä.
– Sanoisin, että se, jolla ei ole varmuutta, vaan hän on pelokas ja haikailee turvaa, tästä saa. Kun oppii ymmärtämään Jeesuksen ristin arvon, se tarttuu tämän nyt saamamme ristin avulla, Koivukangas sanoo.
Pastori on myös keskustellut kahden kesken Toukolan asukkaan kanssa. Tämä ei ollut rohjennut pyytää juttelutuokiota, mutta onneksi sellainen järjestyi siitä huolimatta.
– Sairaalapuolella näkyy yksinäisyys, tarvetta tapaamisiin olisi niin paljon kuin vain ehtisi tekemään. Mutta miten tavoittaa sellaiset asukkaat, joilla ei ole muita kävijöitä, mutta jotka haluaisivat jutella, Helle pohtii.
Monenlaista ohjelmaa
Virikeohjaaja Anu Kiiskilän mielestä Koukkuniemen 800 asukkaan kokonaisuutta moititaan turhaan: alueella on runsaasti palveluita ja milloin mitäkin ohjelmaa.
– Olisin melkein joutunut tankotansseihin, mutta en mennyt, nauraa Koivukangas.
Ohjelmaan kuuluu ehtoollinen kerran kuukaudessa, ja sairaalapastori käy vuorotellen jokaisessa ryhmäkodissa. Kiiskilä pitää nimettyä pappia hyvänä asiana: silloin muistihäiriöinenkin voi tunnistaa hänet ja saa hyvän olon. Toisaalta kävijän on hyvä tuntea sairauksia, jotka voivat muuttaa ihmisiä.
Helle lisää, että papillekin asukkaiden tuntemisesta tulee rauhallinen ja rento olo.
– Tämä seurakunta on niin ihanan välitöntä. Jäykistely kävisi itsellekin aika raskaaksi.
15 asukkaan ryhmähuoneiden keskiössä on yhteinen päivähuone, johon voi mennä vaikka sängyllään.
Saa mennä mukaan, ei ole pakko
Kiiskilän mukaan yksityisyydestä pidetään kuitenkin huolta:
– Ihmiset asuvat täällä vuokralla, ei sisälle voi noin vain mennä. Jos joku haluaa olla kotona, niin hän saa olla kotona.
Saatavilla on myös kivunlievitystä, joten sairaalaan ei tarvitse viimeisinä päivinä lähteä.
– Tämä on se viimeinen koti, josta taivaan koti on seuraava osoite, Kiiskilä huomauttaa.
Sauna sijaitsee kahden ryhmäkodin välissä, ja turvallisuussyistä niistä näkee saunan puolelle. Koivukangas tosin vitsailee näkyvyyttä olevan sen takia, ”ettei me temmelletä liikaa”.
Henkilökunta saa häneltä kiitosta:
– Aina saa mitä pyytää. Kyllä minulle ainakin on henkinen tuki, kun välillä tuppaa vähän ”keittämään”.
– Taloon on löydetty sellainen henkilökunta, joka tekee tästä kodin. Jos jostain puhuu, se otetaan huomioon, ja kysytään mielipidettä. Ryhmäkoti on ihan todellinen koti, vaikka aikoinaan ajattelin, että ”laitos mikä laitos”.
Tunnelma on hänen mielestään paljon henkilöstä kiinni.
– Joku vieras sanoi, ettei ole koskaan tavannut sellaista henkeä kuin täällä on. Enkä minäkään ole ennen tavannut sellaista yhteisöä, että pidetään huolta kuin omasta äidistä. Taputellaan ja kosketetaan, se kuuluu heidän työtapaansa. Kun henkilökunta tulee lomalta, tuodaan terveisiä ja tuliaisia, ja me tunnetaan lapset ja lapsenlapset.
Tuttujen virsien voimaa
Viime syksynä sairaalapastori alkoi vetää Toukolassa ”porinapiiriä”. Siinä on Koivukankaan mukaan tähän asti purettu paineita, mutta tänään puhuttiin ristiäisistä, rukouksesta ja yleensä ihmisten suhtautumisesta uskontoon.
– Ei täällä ole koskaan pelkästä maailmanmenosta puhuttu, on ollut hyviä alustuksia ja olen ymmärtänyt, että kaikki ovat olleet tyytyväisiä.
– Sehän uskovan mieltä monesti hämmentää, ettei puhetta oteta vastaan, mutta meille on luonnollista puhua hengellisistä asioista, hän summaa keskustelun henkeä.
Kiiskilä on huomannut, että kaupungissa henkilökunnan voi olla vaikea saada tietää, haluaisiko muistisairas jutella hengellisistä asioista.
– Välttämättä lapset eivät tiedä, eivätkä naapuritkaan, onko kyseessä hengellinen ihminen.
Nämä asiat olisikin hyvä selvittää etukäteen. Toinenkin idea tulee esiin: vaikka jokaiselle kirkkopyhälle on nimetty tietyt virret, ikäihmisten kanssa laulettaisiin tuttuja virsiä sekä kirkossa että vanhainkodeissa.
Uudet sävelet ovat tuntemattomia, eivätkä kaikki oikein näe sanoja. Virren tai laulun vanhoilla sanoilla ja sävelellä sen sijaan saattaa kajauttaa jopa sellainen muistisairas, joka ei muuten reagoi ympäristöönsä ollenkaan.
Sairaalassa Helle pitää myös omaisten ryhmää, mutta täällä tarvetta ei ole noussut esiin. Henkilökunnan tavoitteena on saada omaisille tunne, että asukkaat ovat täällä turvassa.
Teksti: Asta Kettunen
Kuvat: Hannu Jukola