1.2.2023 9.10
Ruotsia puhutaan lämpimällä mielin
Onsdagskaffe on lämminhenkinen keskustelutapaaminen, johon mennessä ei tarvitse etukäteenkään pohtia, osaanko ruotsia tarpeeksi paljon.
Onsdagskaffe on lämminhenkinen keskustelutapaaminen, johon mennessä ei tarvitse etukäteenkään pohtia, osaanko ruotsia tarpeeksi paljon.
– Jos on kiinnostunut tulemaan mukaan, ei tarvitse aluksi edes sanoa mitään, vinkkaa kanttori Paula Sirén, joka säestää lauluja ja esittää musiikkia.
– Monilla on kuitenkin ruotsin kielen taustaa, joka on vain vähän päässyt unohtumaan, hän kannustaa.
Kokoontumisia vetää nykyään diakoniatyöntekijä Kristina Strand-Ketonen. Myös eläkkeelle jäävä Eila-Sisko ”Essi” Helisma on menossa mukana. Opiskelijoita on käynyt juttelemassa vuosittain. Ikärajaa ei ole kumpaankaan suuntaan.
Kokoontumisen alkupäähän kuuluu kahvittelu, koska lämpimän juoman nauttiminen tuo hyvän mielen. Tampereen palvelualan ammattiopisto tuo tuoreet pullat.
Tällä kertaa vieraana on seurakunnan juuri eläköitynyt kirkkoherra Kim Rantala, jonka aiheena on ”Tro, hopp och kärlek” eli usko, toivo ja rakkaus. Hän mainitsee myös suvaitsevaisuuden: vaikka toisella voi olla eri näkökulma, se ei uhkaa omaa uskoa.Kerho kokoontuu nimensä mukaisesti keskiviikkoisin kello 13. Paikkana on Svenska Hemmet osoitteessa Satamakatu 19.
Helmikuun 2023 ensimmäisessä kokoontumisessa Hanna-Leena Autio puhuu aiheesta sateenkaarihenkilöt ja hengellisyys. 8.2. Eeva Leijo kertoo Itämerestä.
Kevään muita vieraita ovat Hilja Solala, Ismo Kunnas, Karin Ihalainen, Venla Saariluoma, Kaj-Mikael Wredlund, Tuija-Riitta Heiskanen, Elina Vanhatalo, Anu Neuvonen ja Janne Heikkilä.
Teksti ja kuvat: Asta Kettunen
Ruotsalaisen seurakunnan toimintaa