Ilkka Heiskasen Jumala asuu muissa ihmisissä

Ilkka Heiskasen, 51, Huovisen erikoiset -monologi oli yhtä pyörremyrskyä Tampereen Teatterissa viime syksynä. Koko kehon voimalla läpi viety kaksituntinen ei hektisyydessään hengähdystaukoja tuntenut. Vauhti ja voima ovat täysin tietoisia valintoja.

– Kun on yksin lavalla, niin silloin on pakko ottaa kaikki keinot käyttöön, jotain ekstraa pitää tuoda tekstiin, joka ei ole teatteria varten kirjoitettu. Näen esittämäni Huovisen tekstit aika räiskyvinä, ne pitää viedä trombin lailla läpi vielä niin, että ylittää omat äärirajansa, Heiskanen avaa rooliaan.

”Ihmisellä on tässä avaruudessa kusiaisen valtuudet”, ajatteli Veikko Huovinen vuonna 1952 ilmestyneessä Havukka-Ahon ajattelija -romaanissa korpifilosofi Konsta Pylkkäsen suulla.

–  Mitä kummallisemmaksi maailma muuttuu, sitä ajankohtaisemmaksi Huovisen tekstit tulevat, sanoo Huovista jo 11-vuotiaasta lähtien ahminut näyttelijä.

Ilkka Heiskasen veli on tunnettu näyttelijä ja ohjaaja Kari Heiskanen, joka teki läpimurtonsa jo 30 vuotta sitten sketsiklassikossa Velipuolikuu. Sitä seurasi Mutapainin ystävät, jossa oli pikkuveljen vuoro tehdä oma läpimurtonsa.

Sen jälkeen pikkuveli on tehnyt varsinkin televisiossa ja elokuvissa niin monta roolia, että ”en muista enää edes puoliakaan”.

Veljekset ovat toisilleen hyvin läheisiä.

- Mitä enemmän ikää tulee, sen läheisemmiksi me tulemme.

Oppimista loppuun saakka

Freelance-näyttelijän perhekäsitystä kuvaa hyvin se, että hän pitää lähihoitajana työskentelevän vaimonsa kolmea tytärtä ja heidän puolisoitaan yhtä lailla ominaan kuin heidän kolmea yhteistä tytärtään.

– Perhe on minun tärkeintä pääomaani. Kaikkein lähimpieni kanssa vietettyä aikaa en voi vaalia liikaa.

Heiskasen toinen menestys Tampereen Teatterissa on jo toista joulua täysille katsomoille esitetty Saiturin joulu. Charles Dickensin hellyttävä ja hyvin koskettava kertomus on tarina kitupiikistä, joka löytää kivettyneestä sydämestään joulun aidon, alkuperäisen hengen.

Tässäkin näytelmässä Heiskanen on sen ehdoton tähti hyvin syvältä tulevan, sisäistyneen ilmaisunsa ansiosta. Näytelmän sanoma on syvällä kristinuskon ytimessä.

Vaikka Heiskanen ei lue ihmeemmin Raamattua eikä kuulu kirkkoon, on hän löytänyt Raamatusta puhuttelevia kohtia. Kuten jouluevankeliumi, joka liittyy olennaisesti hänen lapsuutensa jouluihin.

– Kun luen jouluevankeliumin, voin ihan selvästi nähdä paimenet kedolla, taivaalliset enkelit ja sen tallin ja seimen.

Toinen mieluisa kohta Raamatussa on Jeesuksen rakkauden kaksoiskäsky: ”Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.”

– Minun Jumalani asuu teoissani, valinnoissani ja muissa ihmisissä. Se on hyvin yksinkertainen asia: miten kohtelee muita ihmisiä, millaisia valintoja tekee. Siitä on tässä elämässä kysymys. Oppimistahan tämä on loppuun saakka.

TEKSTI: Teemu Järventie
KUVA: Harri Hinkka/ Tampereen Teatteri