Arkisto 2014

5.11.2014 12.00

Länsi-Tampereen pojan leipä on maailmalla

– Tämä on kutsumusammatti monella tapaa, elämäntapa, niin kuin minkä tahansa alan taiteilijalla, sanoo oopperalaulaja Waltteri Torikka.

Hän esiintyy parhaillaan Tanskan Aarhusissa Den Jyske Operan La Bohèmessa, jossa hän laulaa maalari Marcellon roolia.

– Se on monella tavalla mieleisin teos, joka koskettaa tosi syvältä sekä lavalla että yleisössä. Tietyt säveltäjät osaavat sekä musiikin että draaman. Parhaimmillaan se on suorastaan maagista.

– Nyt kierretään koko syksy ympäri Tanskaa ja käydään Saksassakin. Irlannissakin taiteellinen johtaja tykkäsi produktiosta, Torikka iloitsee.

La Bohèmen esityksiä on tänä vuonna 11.

Kotimaassa Pro Musica -säätiön nimeämä Vuoden nuori muusikko laulaa esimerkiksi itsenäisyyspäivänä Espoon Barona Areenalla, jossa muita solisteja ovat Paula Koivuniemi ja Rajaton. Myös Kansallisoopperassa on pieni rooli talvella.

Musiikki vei mennessään

Torikka vietti lapsuutensa läntisellä Tampereella, kävi Lamminpään koulua ja pelasi jalkapalloa PP70:ssä. Vähitellen musiikki vei yhä kauemmaksi.

– Pienestä saakka vieraat ovat saaneet kärsiä laulamiseni kuuntelusta, kolmikymppinen Torikka virnistää.

Kirkas poikasopraano yritti nolona laulaa oktaavia matalampaa, mutta vähitellen löytyi oikea ääniala. Ensin hän päätyi pianotunneille ja lukioiässä laulutunneille Tampereen konservatorioon.

– Olen aina laulanut solistisesti, hän mainitsee.

Parikymppisenä hän kuuli ensimmäisen oopperansa, La Traviatan.

– Ei se tehnyt mitään suurta vaikutusta, mutta jotenkin se vain hiipi... Olen yrittänyt olla musiikillisesti mahdollisimman monialainen, mutta ooppera on vain vienyt mennessään.

Suomessa on vain yksi oopperatalo, joten työmaa on enimmäkseen maailmalla. Freelance-oopperalaulajiakaan ei Suomessa paljon ole.

– Se kehittää, että tekee töitä vaativassa ympäristössä. Mitä paremmaksi tulee, sitä kuuluisammaksikin. Oopperamaailmassa ei kuitenkaan ole tähteyttä siinä mitassa kuin populaarimusiikissa.

Kaikki yksityiskohdat haltuun

Suomalainen laulunopetus on saanut kritikkiä. Torikka miettii ja sanoo sitten, että moitteet pitävät ehkä osittain paikkansa, vaikka hän itse on saanut hyvää opetusta.

– Tietynlaisia finessejä ei ehkä vaadita opetuksessa Suomessa. Kansainvälisellä oopperalaulajalla opettajan ja oppilaan välinen vuoropuhelu vaatii paljon.

– Ilman opettajaani Pekka Kähköstä en ilmeisesti olisi tällä alalla. Hän on motivoinut minua monella tapaa.

Torikka arvioi suomalaisuuden olevan vahva leima, joka tulee esiin monessa tilanteessa. Suomalaiset ovat rehellisten, kovien työntekijöiden maineessa.

Keskustelukulttuuria ja small talkia on kuitenkin pitänyt maailmalla opetella

– Nyt pystyy puhumaan, vaikkei olisi mitään kovin merkittävää sanottavaa.

Ulkomailla esiintyvä taiteilija tarvitsee agentin. Torikalla on sekä ruotsalainen agentti että suomalainen agentti Saksassa.

Perinteinen joulu

Esiintyjän perspektiivistä joulunalus on kiireistä aikaa, sen jälkeen voi pysähtyä varsinaiseen juhlaan. Jouluna Torikka kaipaakin hartautta ja rauhaa.

– Olen joulurakas ihminen, vaikka touhotus ei kiinnosta. Ääni on herkkä instrumentti, joka vaatii jatkuvaa huolenpitoa. Onneksi on joulun kaltainen aika, jolloin voi rauhoittua.

Jokainen joulu tähän mennessä on kulunut Pirkanmaalla. Myös isovanhempien haudalla käynti ja jouluruuat kuuluvat juhlaan – sekä tietenkin joulusauna!

Tampereella Waltteri Torikka esiintyy Tiina-Maija Koskelan, Timo Riihosen ja Marko Hilpon kanssa Messukylän kirkossa 28.11. kello 18.30 alkaen. Joulun rauhaa -konserttiin on suunniteltu Sibeliuksen perinteisempää tuotantoa sekä uudehkoja joululauluja.

Jutun vinkkikuvassa Waltteri Torikka katselee Tampereen maisemia, tällä kertaa Viinikan kirkon tornista katsottuina.

Teksti: Asta Kettunen
Kuva: Jussi Laitinen


Palaa otsikoihin | 2 Kommenttia | Kommentoi

11.11.2014 15.29
vierellä kulkija
Länsi-Tampereen pojan leipä on maailmalla
Asiallinen kirjoitus, näin on; taiteilijan leipä on pieninä palasina maailmalla. Waltteri on osaava laulaja, odotan kuulevani häntä, mahtava ääni. Waltterilla on lahja, jota hän osaa arvostaa, vaalia ja jalostaa.
11.11.2014 15.47
Tosimielellä
Länsi-Tampereen pojan leipä on maailmalla
Ompa hyvä kirjoitelma. Niin on, että laulajan leipä on pieninä palasina maailmalla.Waltteri on lahjakas nuori laulaja,häntä on ilo kuulla. Hän on saanut elämäänsä lahjan, jota hän osaa käyttää, arvostaa ja huoltaa.