Arkisto 2014

8.10.2014 17.46

Laulu, partio ja kerhot kiinnostivat

Tampere-talon Harrastustori-tapahtumassa riitti vipinää. Monet olivat lähteneet liikkeelle koko perheellä etsiessään lapsille uutta harrastusta. Esimerkiksi partio kiinnosti myös aikuisia.

Pirkanpoikien kuoronjohtaja Jouni Rissanen kertoo, että vanhemmilla oli kahdenlaista suhtautumista kuoroharrastukseen:

– Toiset vastasivat heti pojan puolesta, että tämä ei osaa laulaa tai ole kiinnostunut laulamisesta. Toiset taas sanoivat, että laulu olisi hieno harrastus.

– Paljon on siis vanhempien asenteesta kysymys, kun harrastusta valitaan. Koetimmekin jakaa sanomaa, että jokainen lapsi oppii laulamaan, kun hänelle annetaan mahdollisuus.

Tiskillä poikkesi myös entisiä Pirkanpoikia ja kuorovanhempia.

– Jokaisesta huokui se, kuinka hienoja ja kestäviä muistoja harrastus on heille aikanaan antanut.

Lauantaina 11. lokakuuta kello 15 Pirkanpojat esittää konsertillisen pop-lauluja a cappella -sovituksina Tampereen Rudolf Steiner -koulussa. Joulukuussa on vuorossa yhteiskiertue Turun CCI-poikakuoron ja Porin poikakuoron kanssa.

Kerhon voi vaikka perustaa

Seurakuntien nuorisotyön pöydässä vieraili monen ikäisiä ihmisiä. Osa heistä kyseli toimintaa itselleen ja osa lapsilleen.

– Osa meidän jutuistahan kattaa kaiken ikäiset, esimerkiksi Kaikenlaiset perheet -leiri, huomauttaa vs. nuorisonohjaaja Riikka Raivio.

Myös kerhoista kyseltiin paljon.

– Ottakaahan yhteyttä, jos kerhon vetäminen kiinnostaa tai jos haluisitte perustaa jonkin kerhon, Raivio kannustaa.

Jenni Rekola Tampereen partiolaisista huomasi, että nykyään harrastuksia katsellaan alustavasti jo esikouluikäisenä eikä vasta koulun alettua.

– Lapsen lisäksi myös vanhemmat olivat kiinnostuneita partioharrastuksen aloittamisesta tai jatkamisesta. Heistä moni löysi tiensä Kaukapartioon, missä järjestetään perhepartio-toimintaa.

– Heidän lisäkseen paikalla oli paljon kouluikäisiä. Peli ei olekaan menetetty, vaikka ekaluokkalaisena ei huomaisikaan aloittaa.

Kaiken kaikkiaan partiopisteellä kävi Harrastustorin aikana yli sata kiinnostunutta.

Lisäksi partiolaiset juttelivat muun muassa Amnestyn ja Palokunnan väen kanssa tulevista yhteistyökuvioista.

Partion syksy näyttää erittäin hyvältä, vahvistaa Hämeen Partiopiirin toiminnanjohtaja Tommi Nyman.

– Viime vuonna partiolaisten määrä kasvoi merkittävästi, ja nyt näyttää, että partiokoloilla käy kuhina myös tänä syksynä.

Partion syksy kuluu perinteisesti retkien ja kilpailujen merkeissä, mutta lisäväriä tuovat seurakuntavaalit, joihin partio on aktiivisesti koettanut kannustaa ehdokkaaksi. Partiolaisehdokkaita löytyykin eri listoilta.

TEKSTI: Asta Kettunen
KUVA: Harri Halmejärvi


Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi

Ei kommentteja