Naaman pesu auttaa aina

Mittavan teatteriuran yksi palanen on piipahdus Tampereen Pikkuteatteriin 1950- ja 60-lukujen vaihteessa.

– Tempon talossa me esitettiin jopa operettia, Pohjola kertoo.

Konkaria eivät haittaa kuuluisuuden kirot, kun ihmiset tulevat juttelemaan kuin tutulleen. ”Käytän tilaisuutta hyväkseni ja kiitän kaikista hyvistä jutuista”, oli muuankin sanonut.

– Kun ei ole mitään huonoa sanottu, näyttelijä huomauttaa.

Työhulluuden hän kyllä tunnustaa.

Ihmisen osassa

Ihmisen osan ensi-illassa yleisö oli Anja Pohjolan mukaan harvinaisen innoissaan. Se vähän ihmetyttikin:

– Nousivat seisomaan ja hakkasivat käsiään niin, ettei meinannut loppua ollenkaan.

Vastanäyttelijä Heikki Kinnunen oli toki tuttu muuten, mutta töitä ei ollut tehty yhdessä aikaisemmin.

Enää ei jalka nouse niin kuin nuorena, ja vuorosanoissakin oli työstämistä. Pohjola ehti ajatella, että herranjestas kunhan saan tämän loppuun. Mutta siitä se sitten lähti menemään.

– Kiva kun siinä on oman ikäisensä. Ei se ihan niin helppoa ollut kuin nuorempana – mutta repliikkien opettelu on se helpoin kohta, kaikki muu on vaikeempaa: ihmisen löytäminen ja hahmottaminen.

Miten porukka hitsautui yhteen?

– Ottivat vieraan hyvin vastaan. Ensin vähän kyllä oudoksutti, mutta kyllä se sitten… Ja jokaisella on ollut halu tehdä työtä yhdessä.

– On ohjaajasta kiinni, miten se onnistuu. On tärkeää, että ohjaaja luo hyvän ilmapiirin.

Pohjola ei innostu ohjaajista, jotka kyllä sanovat, että ”juu ihan hyvä mutta..”, ja tekevät silti kokonaan oman päänsä mukaan.

– Ohjaajan pitää keskustella näyttelijän kanssa, mutta pitää myös oman pään. Että on joku näkemys.

Näyttelijän aseita ovat keskittymiskyky ja mielikuvitus.

– Sitä kuvittelee itsensä toisen asemaan. Että esimerkiksi tämän takana pystyn olemaan. Aina pitää rakastaa sitä ihmistä ja sitä roolia.

– Toisaalta on jännittävää ja kiinnostavaakin tehdä vastoin omaa itseään.

19-kesäisenä hän oli näytellyt yhdeksänkymppistä, mutta iäkkäämpänä sellaiseen rooliin sujahtaa helpommin.

Mukaan pitää saada aina vähän tuoretta, ettei mene liikaa rutiiniksi:

­– Minulla on hirveä halu, että se syntyy siinä ja nyt.

Ennen ensi-iltaa Pohjola kokee synnytystuskia ja siivoaa unessa lapsuudenkotia.

Yksinpuhelut eivät ole Anja Pohjolan ominta alaa, vaikka niitäkin on tullut tehtyä.

– Se on aivan ihanaa, kun on vastanäyttelijä.

Ja mitä pitempään näytelmä menee, sen kivempaa. Yhden illan televisioesiintymisissä oli se vika, ettei tarinan mukana saanut elää.

Kansallisteatterissa Mies se on vainajakin pyöri viisi vuotta. Siinä päähenkilöinä on kaksi juutalaista sisarusta. Daniel Katz kirjoitti näytelmän erityisesti Maija Karhia ja Anja Pohjolaa varten.

– Katzilla on hyvää mustaa huumoria.

Olisi voinut tulla slummisisar

Pienenä hän oli kirjoittanut päiväkirjaan toiveammateikseen näyttelijä tai slummisisar. Slummisisaret olivat nykyisten diakoniatyöntekijöiden esikuvia. Kun ei tullut slummisisarta, suhde kirkkoon on kuin kenellä tahansa tavallisella kirkkoon kuuluvalla:

– Kyllä minä joskus iltarukouksen luen.

Pyhäkoulusta on jäänyt mieleen sellainen opetus, että pankaa nyt joskus kiitostakin koriin älkääkä pelkkiä toiveita.

Anja Pohjola rakastaa kallioita, ja myös puut kuuluvat mielimaisemaan. Nuorena hän vaelsi meren tai järven rantaan toivomaan ja runoja lausumaan. Aviomies Pehr-Olof Sirén (1923–1986) oli purjehtija.

– Ei musta koskaan veneilijäksi ollu. Pelto on kans hyvä.

Parhaisiin tyyppeihin kuuluvat suvun nuoret, joiden kanssa hän vuokraa auton ja matkaa pitkin Etelä-Ranskaa. Mutta millaisia ovat parhaat näyttelijät? Pohjola vastaa tyypillisen lempeänreippaaseen tapaansa: ”Kaikki on hyviä.”

– Pitää esiintyä omana ittenään. Jos ei se kelpaa, niin ei väkisin. Useimmiten ei ole ollut ongelmia.

Rento meininki

Ihmisen osan esityksessä on rento meininki. Asioita tarkastellaan välillä ironisesti, mutta rakkauden lasien läpi. Miten käy pintakiillolle, ja mistä löytyy lohtu?

Esityksen jälkeen Anja Pohjola tervehtii sekä yleisöä että näyttämöä kuin vanhaa kaveriaan.

Kirjailija Kari Hotakainenkin oli ollut näkemäänsä tyytyväinen.

– Ennen ensi-iltaa tavattiin ensimmäisen kerran, ja tuntui ihan kuin ois ennenkin tavattu. Hän on niin söötti, Anja Pohjola sanoo ja hymyilee kuin kaino neitonen ikään.

tampereenteatteri.fi/nautelma/ihmisenosa

uta.fi/koskivoimaa/kaupunki/1918–40

Lainaukset ovat kirjasta/ näytelmästä Ihmisen osa:

”Hyvä matkija muuttuu siksi ihmiseksi, jota matkii.”

”Naaman pesu auttaa aina.”

”Minä varmuuden vuoksi uskon kaikkiin jumaliin, mitä kirjoissa, lehdissä ja televisiossa ehdotetaan. Tai en tietysti niihin, joita palvotaan töyhtö päässä ja renkaat nenissä.”

”…kutsuin sitä Jumalaa josta niin paljon puhutaan mutta ei se tullut minun luokse, sillä oli varmaan muita tehtäviä...”

Teksti: Asta Kettunen
Kuva: Emil Bobyrev