Olli Lindholmin arjessa siintää virtaa antavaa valoa

Suomi-rockin ykkösbändeihin kuuluva Yö perustettiin Porissa vuonna 1981 ja on 2000-luvun aikana noussut suosionsa huipulle. Suosituimpia ovat olleet laulut, joissa suomalainen mies puhuu tunteista, naisesta ja parisuhteesta.

Nyt navigoidaan lujaa valtamerilaivan voimalla ainoan perustajajäsenen ohjauksessa, mutta aina ei ole ollut helppoa. Lindholm tietää, mitä kääntöpuolella on. Joskus alkoholi näytteli isoa roolia, suosio sahaili ja yötyö, tuhannet keikkakilometrit ja sadat esiintymiset kuluttavat yhä.

 Keikoilla ei enää useinkaan tapahdu yllättäviä asioita. Niihin lukeutuu sekin, että viina tekee edelleen toisista rumia.

– Äijät haluavat painia, naiset lähentelevät, Lindholm pyörittelee päätään.

Päiväsaikaan kaduilla voi kulkea rauhassa. Jokin aika sitten kahvihetki Laukontorilla muuttui kuitenkin keskusteluksi hyväntekeväisyyskeikasta. Vähäosaisten hyväksi pidettävän tapahtuman vetäjä Kati Pellinen hoksasi laulajan työpaikallaan.

– Yks rouva tuli pyytämään mukaan. On mukavaa, ettei Nääshelppiin liity mitään hypetystä, Lindholm iloitsee.

Suo siellä, vetelä täällä

Lindholm kuvailee sananlaskulla vähäosaisten umpikujaa.

– Hyvä, että järjestetään tällainen tapahtuma ja autetaan vähäosaisia. Kun ihminen on tilanteessa, jossa ei ole asuntoa, työpaikkaa, eikä mitään, niin siitä on vaikea lähteä parsimaan elämää. Ymmärrän, että moni luovuttaa, hän sanoo.

– On kynnys muuttaa 600 euron yksiöön. Ja kuka ottaa töihin, niin että tulisi edes jollain lailla taas ihmiseksi? Ei ole muuta vaihtoehtoa kuin että yhteiskunta auttaa, hän lataa.

– Jos näkee jonkun juovan Metson pysäkillä korvikealkoholia, niin näemme vain lopputuloksen. Sitä ennen, vaikka seitsemän vuotta sitten, on voinut sattua mitä vain. Siellä on monta tarinaa, Lindholm muistuttaa.

– Ihmiselämä on karmeaa, jos alle 30-vuotiaalla ei ole toimivaa elintä koko tyypissä. Ja jos lapsuus on rikkinäistä, niin mitä siitä voi tulla? Kortit ovat olemattomat, hän kiteyttää.

Nääshelppi on avoin kaikille.

– Nääshelppi antaa hetken lohdun. Siitä voi tulla hetkellinen hyvä olo, mutta se ei poista ongelmaa, Lindholm sanoo.

Hän aikoo esittää tapahtumassa ainakin kappaleet Ihmisen poika ja Likaiset legendat.

Mutta kuka oikeastaan on tänään vähäosainen?

– Se on paljon isompi käsite kuin että olisi vain asunnoton ja vailla tulevaisuutta. Sehän on lähestulkoon alempi työväenluokka, joka on vähävarainen.

- On paljon ihmisiä, jotka asuvat vaatimattomasti, menevät töihin joka päivä, istuvat illat sohvalla ja maksavat laskut, jonka jälkeen heillä ei ole varaa ostaa mitään, Lindholm herättelee ja kiihtyy hieman.

– On käsittämätöntä, että metron siistijät keräävät pulloja, että voivat ostaa ruokaa. Tai millaisella palkalla ihmiset tekevät työtä ja maksavat siitä vielä verot.

Uusia kuvioita

Nykyään Lindholmin arjessa siintää valoa, joka antaa virtaa. Keväästä on tulossa kiireinen ja vaativa. Pyyntö The Voice of Finland -tuomaristoon tuli kuin Manulle illallinen.

– Tietyn väliajoin tulee jotain – juuri silloin, kun tuntuu, ettei mitään tapahdu.

– Tuomarin vastuu on valtava. Suorissa lähetyksissä tarvitaan malttia, Lindholm pohtii.

Rutiinitkin menevät uusiksi.

– Lennän lähetysten jälkeen lauantaisin Lappiin keikalle ja bändi menee edeltä bussilla.

Yö lähtee kiertämään Suomea jo ensi kuussa uuden levyn tiimoilta. Toukokuussa julkaistu Hyvässä ja pahassa -sinkku nousi oitis suosituimpien radiohittien joukkoon.

– Biisi kuulostaa vähän vanhalta Yöltä. Tykkään laulaa melankoliaa. Surullinenkin laulu voi mennä duurissa, hän kertoo.

– Tulevalla levyllä on erilaisia melodioita, Jään sun viereen on Ruotsi-poppia, käännöskappale, Lindholm kuvailee.

Joulukuussa on Minun jouluni -soolokiertueen aika. Se päättyy Aleksanterin kirkkoon.

Kirkossa saa nauraa

Kirkko oli välillä Lindholmille vieras. Hän päätti erota kirkosta.

– Olin kauan kuulumatta kirkkoon. Kitaristimme Daffy sai toisen lapsen ja pyysi kummiksi, joten liityin takaisin.

Pitkään itänyt ajatus joulukiertueesta toteutui ensi kertaa viime vuonna.

– Alussa kolme konserttia oli vaikeita. Puku painoi sata kiloa, olin jäykkä ja ajattelin lopettaa kiertueen. Sitten päätin, että on pakko ottaa rennommin. Sen jälkeen oli helpompaa, hän kertoo.

Tunnelma kirkkokonserteissa alkoi vapautua.

– Saatoin kysyä eturivissä istuvalta pikkutytöltä nimeä, ja että pakottiko äiti sut tänne. Ihmisiä nauratti. Sitten pyysin roudaria hakemaan takahuoneesta limsaa, hän kertoo.

– Kysyin yhdeltä papilta, saako kirkossa nauraa. Se sanoi joo, tietysti. Se oli hieno asia, nauraa kirkossa. Siellä pystyi heittämään tilannekomiikkaa ja huumoria, Lindholm hymyilee.

Tänä jouluna Lindholm esiintyy kahdeksassa kirkossa pianistin kanssa. Hän kehottaa poikkeamaan kirkossa.

– Esimerkiksi teiden varsilla on tosi hyviä hiljentymispaikkoja, hän viittaa tiekirkkoihin.

– Kirkkoon pitäisi mennä yksin ja silloinkin, kun siellä ei ole tilaisuutta. Tehdä pientä inventaariota, miettiä, onko ollut oikeassa tai väärässä. Kirkossa on sellainen ilmapiiri, että siellä on vaikeaa valehdella ja ajatella, että ’kyllä tää mestari kaiken hoitaa”. Kirkossa joutuu kohtaamaan itsensä. 

Lindholm kehaisee myös kristillistä radiokanavaa.

– Kun tulee tiettyyn ikään, kyllästyy räyhäämiseen, hän sanoo.

 

TEKSTI: Elisa af Hällström
KUVA: Hannu Jukola

Lue koko artikkeli ja katso kuvat lehden näköisversiosta.