Arkisto 2014

4.6.2014 12.23

Suljettuihin yhteisöihin kiinnitettävä enemmän huomiota

Riku KarppinenTuoreen Sateenkaariyhdistys Malkuksen puheenjohtajan Riku Karppisen mielestä herätysliikkeissäkin on syytä miettiä, miten tukea heitä, jotka käyvät kamppailua oman sukupuoli- ja seksuaalisen identiteettinsä kanssa.

– Ehdottomasti on kiinnitettävä nykyistä enemmän huomiota suljettuihin yhteisöihin ja siihen, mikä vastuu niillä on omien jäsentensä hyvinvoinnista.

Esimerkiksi lestadiolaisten parissa homoudesta käytännössä vaietaan, eikä minkäänlaista tukea ole tarjolla.

– Herätysliikkeet ja niissä toimivat ihmiset ovat tässä ratkaisevassa asemassa. Vaikka tukea on tarjolla liikkeen ulkopuolella, sitä on hankala ottaa vastaan, jos on tottunut ajattelemaan, että ulkopuolella on se paha.

– Toimimalla liikkeen sisällä voitaisiin varmasti ehkäistä monia itsemurhia.

Niin Simon Pietari, jolla oli miekka, veti sen ja iski ylimmäisen papin palvelijaa ja sivalsi häneltä pois oikean korvan; ja palvelijan nimi oli Malkus.
(Evankeliumi Johanneksen mukaan 18:10)

Karppisen haaveena on myös lestadiolaistaustaisten tai laajemmin herätysliiketaustaisten homojen ilta.

Sellainen voitaisiin järjestää esimerkiksi Oulussa, jonka alueella on paljon lestadiolaisuutta, ja jossa myös hän itse on viettänyt suurimman osan lapsuuttaan.

Viime syksynä järjestettiinkin jo tilaisuus, jossa pohdittiin vanhoillislestadiolaisten suhdetta homouteen.

Selviytymistarinoita ahdistusta helpottamaan

Ahdistuksen helpottamiseksi kaivataan selviytymistarinoita. Karppinen kertoo syykseen olla julkisuudessa toiveen, että joku saa sitä kautta apua.

– Mun oma naama alkaa olla jo niin kulunut, että uusia kasvoja tarvittaisiin lisää, Karppinen hymyilee.

Valtakunnallinen sateenkaariyhdistys Malkus perustettiin, jotta kenenkään ei tarvitsisi luopua hengellisyydestä seksuaalisen suuntautumisen tai sukupuoli-identiteetin takia. Yhdistys on tarkoitettu kaikille seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen edustajille.

– Aiemmin muut ovat ajaneet homojen asiaa esimerkiksi Yhteysliikkeen kautta, mutta nyt homot ajavat omaa asiaansa.

Yhdistys on tarkoitettu kaikkien seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen edustajille. Se ei myöskään rajoitu kristittyihin, vaan pyrkii tukemaan kaikenlaista hengellistä toimintaa.

Oman yhdistyksen tarpeesta on puhuttu jo vuosia. Ajatus hioutui viime styksyn Malkus-leirillä, jossa Karppinen oli talousvastaavana.

– Huomasin, miten hankalaa järjestäminen on ilman taustalla olevaa yhdistystä.

Valtakunnallisen Malkuksen varapuheenjohtajana toimii Johan Slätis Helsingistä. Yhdistyksen muista hallituksen jäsenistä yksi halusi esiintyä vain etunimellään, joten loput päättivät tehdä samoin.

Esimerkiksi Helsingin ja Pirkanmaan Setan Malkus-ryhmät jatkavat toimintaansa entiseen malliin. Tavoitteena on, että samantyyppisiä ryhmiä syntyisi ympäri maata.

– Me ei ole haluttu ryhtyä omimaan ryhmiä yhdistyksen alle, vaan me tuetaan näitä ryhmiä yhdistyksen kautta.

– Toivotaan, että yhdistyksen perustamisen myötä mahdollisimman moni seksuaali- ja hengellisen identiteettinsä kanssa kamppaileva saisi apua ja että vertaisryhmiä syntyisi mahdollisimman monille paikkakunnille, Karppinen sanoo.

Yhdistyksen nettisivujen on tarkoitus toimia heinäkuun loppuun mennessä. Y-tunnusta ei vielä ole, mutta jo nyt yhdistys on saanut kyselyitä liittymisestä. Myös yhdistyksen Seta-jäsenyys on haussa ja kampanjointia luvassa.

Karppinen toivoo nykyistä yksityiskohtaisempia ryhmiä nyt laajasti hengellisten ryhmien sijaan.

– Niihin tulisi mukaan heitä, joilla olisi hyvin samantyyppinen tausta.

Raamattu ja sen ymmärtäminen

Kehitysvammaisten parissa työskentelevä Riku Karppinen toimii myös Sateenkaariperheet-yhdistyksen hallituksessa. Hän muutti vastikään Tampereelta Ylöjärvelle.

Hän on silmäillyt yhdistyksen perustamisen herättämää nettikeskustelua, mutta ei ole seulonut sitä tiheällä kammalla.

– Kärkevimmillä keskustelijoilla on selkeä käsitys, mitä Raamattu sanoo.

– En mielelläni lähde siellä väittelyyn esimerkiksi siitä, miten Raamatussa puhutaan homoudesta. Mielelläni kyllä keskustelen kasvotusten tästäkin kysymyksestä.

Karppinen haastaa pohtimaan esimerkiksi sitä, pitääkö kaikkien ymmärtää Raamattu samalla tavalla.

Seurakuntien tilaisuuksissa asenteellisuus tulee harvoin esiin.

– Mutta jos aiheesta haluaa keskustella, sellainenkin paikka varmasti järjestyy.

– Itse en ole kuullut seurakuntien tilaisuuksissa sellaista, mikä olisi loukannut. Mutta monella muulla tuntuu olevan sellaista tunnetta, että papin puhe on loukannut. Siksi erillisiä sateenkaarimessuja tarvitaan.

Helsingin piispa Irja Askola sanoi toukokuisessa saarnassaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen tuovan mukanaan sellaista mitä kirkossamme tarvitaan, eli viisautta huomioida kaikkia, jotka ovat joutuneet taistelemaan tullakseen hyväksytyiksi.

Askola saarnasi Alppilan kirkossa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kristillisten ryhmien Eurooppafoorumissa. Foorumiin kuuluu yli 40 ryhmää 20 maassa. Se edistää seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen tasa-arvoa Euroopan kirkoissa ja niiden avulla.

Ote nettikeskustelusta:

"Olen viimein hyväksynyt sen tosiasian, että olen homo ja en siitä miksikään muutu vaikka kuka väittäisi mitä. En myöskään pysty uskomaan enää, että Jumala heittäisi mut helvettiin sen takia, että olen jotain mitä en ole itse halunnut ja valinnut.."

 

TEKSTI: Asta Kettunen
KUVA: Hannu Jukola


Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi

Ei kommentteja