Arkisto 2014

5.3.2014 15.29

Surun sanoittajat

teleksiYhteisvastuukonsertissa esiintyvä Teleks antaa surulle sanat ja sävelen.

”Kuolema on peili kaikelle sille, mitä vielä on mahdollista tehdä. On sääli, jos ihminen hukkaa mahdollisuutensa olla onnellinen. ”

Valokuvia levollisesti nukkuvista ihmisistä berliiniläisessä taidemuseossa. Miehiä, naisia, lapsia, jopa perheitä vierivieressä. Tarkempi vilkaisu ja havahtuminen; ihmiset eivät nuku. He ovat kuolleita.

Muutama tunti ja suojakalja myöhemmin Markus Koskinen on saanut valmiiksi laulunsanat kappaleeseen Tuulilasin nurkkaan.

– Näin siinä voi käydä, kun lauluntekijä kohtaa kuoleman. Laulun tekeminen on yksi hyvä tapa käsitellä elämän rajallisuutta, Koskinen pohtii muutaman vuoden takaista kokemustaan.

Kaipaus, ikävä ja elämän särkyvyys toistuvat useissa Koskisen ja Pepe Johanssonin Teleks-yhtyeen lauluissa. Viime vuosina monet yhtyeen lauluista ovat nousseet soittolistojen kärkeen, mikä vahvistanee käsitystä suomalaisten mollivoittoisesta sielunmaisemasta.

Gospel-musiikilla uransa aloittanut kaksikko on soittanut yhdessä ripari-ikäisestä asti. Nuoruuden varmat vastaukset ovat iän karttuessa muuttuneet kysymyksiksi. Julistamisen tilalle on tullut myötätunnon kokeminen ja sen välittäminen laulujen avulla. Yhtyeen sanoitukset ovat monimerkityksellisiä ja jättävät tilaa erilaisille tulkinnoille.

– Niin on tarkoituskin, Johansson myöntää.

– Jos joku löytää teksteistä tukea uskolleen, hyvä. Kuolemaa vasten tekstit taas saattavat puhutella erilailla kuin jossain muussa tilanteessa. Silloin tällöin esimerkiksi Siivet-kappaleen kertosäe on kuolinilmoitusten runona.

– Meille tärkeintä on löytää ihmisessä oleva hyvyys ja etsiä niitä teemoja, jotka enemmän yhdistävät kuin erottavat ihmisiä.

Kuolema on peili

Yksi ihmisiä yhdistävä asia on juuri elämän rajallisuus. Se asettaa asiat mittasuhteisiin ja antaa elämälle sille kuuluvan arvon, Koskinen pohtii.

– Mitä pimeämpi tausta, sitä kirkkaammalta näyttävät pienet valonhetket sitä vasten.

– Joku 400-luvun teologi sen jo sanoi, että kuolemaan valmistautuminen on ainoa oikea asenne elämää kohtaan.

Johansson joutui kasvotusten kuoleman kanssa jo nuorena opiskellessaan sairaanhoitajaksi.

– Opiskeluihin kuului tutustuminen kuolemaan ja kuoleviin ihmisiin. Myös nuorisopsykiatriassa ja kriisityön parissa kuolema tuli lähelle. Se oli aika vieras maailma nuorelle ihmiselle.

– Oman hämmennyksen keskellä minuun teki suuren vaikutuksen sairaalapapin kaunis ja luonteva tapa suhtautua kuolemaan.

Sairaalapappi antoi Johanssonille myös elämänviisauden, joka puhuttelee miestä yhä.

– Sairaalapappi kertoi, että vaikeimpia hetkiä hänen työssään ovat ne hetket, kun kuoleva ihminen suree elämätöntä elämäänsä tai katuu niitä ratkaisuja, joita ei uskaltanut tehdä.

– Tämän viestin haluaisin antaa lapsilleni: kuolema on mahtava peili kaikelle, mitä vielä voimme tehdä. Jokaisena aamuna tulisi pohtia, millaisen elämän haluan tänään elää eikä hukuttaa arvokasta hetkeä murehtimiseen. On sääli, jos ihminen hukkaa mahdollisuutensa olla onnellinen.

Oikeus hyvään kuolemaan

– Kivuton, rauhallinen hetki, jonka saisi olla yhdessä rakkaiden ihmisten kanssa. Se on Johanssonin ja Koskisen ajatus siitä, millainen on hyvä kuolema.

Sama haave on useimpien muidenkin suomalaisen toivelistalla, mutta valitettavasti todellisuus on kaukana siitä.

Vaikka kuolema itsessään on kaikille tasa-arvoisesti osaksi annettu, kuoleminen on kaukana tasa-arvosta. Suomessa vain pieni osa ihmisistä saatetaan kuolemaan ilman kipuja ja tarpeetonta kärsimystä. Pahimmillaan kuoleva ihminen toimitetaan viimeisiksi päivikseen jopa satojen kilometrien päähän kodistaan ja rakkaistaan.

 

TEKSTI: Eva Wäljas
 KUVA: Warner Music

 

Yhteisvastuu- konsertti

  • Ma 31.3. klo 19 Kalevan kirkko
  • Esiintyjinä sopraano Kaisa Ranta, baritoni Aarne Pelkonen, pianisti Juha Alakärppä, pop-jazz-kantelisti Ida Elina, Saaga Ensemble, Teleks, saksofonisti Jukka Perko & Avara
  • Liput Lippupalvelusta toimituskuluineen alkaen 25 €/ aikuinen, 11,50 €/ 6–12-vuotiaat lapset
  • Konsertin tuotto ohjataan Yhteisvastuukeräykseen
  • Yhteisvastuukeräys 2014 parantaa suomalaista saattohoitoa ja turvaa ihmisoikeuksia Guatemalassa
  • Lisätietoa www.yhteisvastuu.fi
  • Konsertti radioidaan suorana Yle Radio 1 -kanavalle


Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi

Ei kommentteja