Arkisto 2014

3.12.2014 16.45

Valoa pimeään

Matka Nepaliin reilu vuosi sitten avasi muusikko Lauri Tähkän silmät ja sydämen. Auttamistyö jatkuu myös tänä jouluna.

Kun Kirkon Ulkomaanapu pyysi muusikko Lauri Tähkää lähetikseen, miehen piti nukkua yön yli, ennen kuin hän vastasi myöntävästi.

lauri tähkä isonetti
– Ei silti, että asiassa olisi ollut jotakin erityistä epäröimistä. Tapanani vain on aina nukkua yön yli, ennen kuin päätän isommista asioista. Se kuuluu luonteeseeni, miettii Tähkä.

Hän on iloinen siitä, että vastasi myöntävästi Kirkon Ulkomaanavulle ja lähti järjestön matkalle Nepaliin viime syksynä.

– Vierailu on jättänyt minuun lähtemättömän jäljen. Reissu avasi silmät ja sydämen näkemään, millaisissa olosuhteissa etenkin naiset elävät Nepalissa. Aina tulee tietysti uusia lähettejä, mutta itse ajattelen, että haluan jatkaa auttamistyötä jossakin muodossa loppuelämäni.

Nepalissa Tähkä tapasi naisia, joille on avautunut uusia toimeentulomahdollisuuksia Kirkon Ulkomaanavun ja Naisten Pankin avustusohjelmien ansiosta. Itsekin yrittäjänä toimiva artisti paneutui matkalla erityisesti naisten yrittäjyyteen, osuuskuntatoimintaan ja toimeentuloon.

Hän tapasi myös kastittomia dalit-naisia, joiden asema on Nepalissa kaikista heikoin. Syrjintä sukupuolen ja kastin perusteella on edelleen maassa yleistä. Naisten asemaa on saatu parannettua lakimuutoksilla, mutta tieto leviää hitaasti, koska koulutustaso on alhainen ja kulkuyhteydet vaikeita. Kastiin perustuva syrjintä kiellettiin laissa jo 1960-luvulla.

– Oli hienoa nähdä, miten yrittäjiksi ryhtyneet naiset olivat vahvistaneet asemaansa perheissään ja kyläyhteisöissään. Aiemmin nämä naiset eivät olleet uskaltautuneet pois kotoaan eivätkä puhumaan vieraille ihmisille.

Tähkän mielestä naisten itsenäistyminen on tärkeä edistysaskel ja kulttuurimuutos nepalilaisissa kyläyhteisöissä.

– Siellä miehet oppivat pikkuhiljaa arvostamaan ja kunnioittamaan vaimojaan ja tyttäriään. On tärkeää, että nuoret naiset kasvatetaan vahvoiksi. Isänä ja miehenä haluan korostaa rohkeuden ja itseluottamuksen merkitystä myös omille lapsilleni, miettii kahden teini-ikäisen tyttären isä.

Matka Nepaliin sisälsi paljon iloisia kohtaamisia ihmisten kanssa, mistä on todisteena joukko Kirkon Ulkomaanavun videoita Youtube-palvelussa. Kylissä suomalaistaiteilija esiintyi naisille, jotka nepalilaiseen tyyliin lauloivat hänelle vastaukseksi. Musiikki yhdistää ihmisiä kaikkialla maailmassa.

Vaikka ihmisten kohtaaminen ja edistys Nepalissa ilahduttivat, matka jätti mieleen paljon pohdittavaa:

– Koskettavinta ja järkyttävintä Nepalissa on dalitien huono asema ja ihmisten köyhyys, jonka takia esimerkiksi lapsia myydään Intiaan prostituoiduiksi. 

Kiireinen syksy

Syksy on ollut kiireinen. Joululevyn ja -konserttisarjan valmistelun, klubikiertueen ja haastattelujen ohella muusikkoa on työllistänyt Lintukoto-mökin avaaminen Turun kaupungintalon puistikkoon marraskuussa.

Lintukodossa yhdistyivät Turku Touring -matkailutoimiston idea Lauri Tähkästä kaupungin mainoshenkilönä sekä laulajan hanke taiteilijoiden ja pienyrittäjien työtä esittelevästä näyttelytilasta ja myymälästä.

– Lintujen ystävänä olen nikkaroinut linnunpönttöjä, ja siitä lähti idea tehdä linnunpöntönmuotoinen mökki puistoon. Se on kaikille kaupunkilaisille avoin tila, jossa esitellään paikallisten taiteilijoiden ja käsityöläisten aikaansaannoksia. Se ei suinkaan ole Lauri Tähkän mainosmökki, vaikka julkisuudessa niin on väitetty.

– Kun olen itse pienestä pitäjästä Teuvalta lähtenyt tekemään musiikkia, haluan myös tukea muita taiteentekijöitä, käsityöläisiä ja yrittäjiä, kertoo 20 vuotta Turussa asunut Tähkä.

Lapset juurruttavat arkeen

Keikkaelämän ja arjen yhteensovittaminen kahden tyttären yksinhuoltajana ei aina ole ollut helppoa. 

– Monet luulevat, että vietän hienoa taiteilijaelämää. Minulle on myös tultu sanomaan, että kusi on noussut päähäni, mutta ne ihmiset eivät tiedä elämästäni mitään. Kiirehdin keikoilta mahdollisimman pian kotiin. Lapset ja työ juurruttavat minut arkeen, ja se on parasta elämää.

Kiireestä huolimatta mies on nauttinut joka hetkestä.
– Tiedän, että jään kaipaamaan tätä aikaa.

Ilmiselvästi hän haluaisi hypätä pian autoonsa ja ajaa Turkuun lastensa luo ennen kuin pimeä laskeutuu ja tie vetää mustaan jäähän. Hän kokee kuitenkin olevansa etuoikeutettu.

– Olen saanut elää monipuolista elämää ja tehdä rakastamaani työtä. Esiintyvälle taiteilijalle on myös tärkeää, että olen saanut tavata monenlaisia ihmisiä.

Valoisa joululevy

Muusikon yhteistyö Kirkon Ulkomaanavun kanssa on jatkunut myös kuluneena syksynä. Valmisteilla on joulukonserttikiertue, jossa on mukana 12 paikkakuntaa. Tähkä lahjoittaa osan kiertueen lipputuloista Kirkon Ulkomaanavulle. 

Kirkkokonserteissa kuullaan joululauluja marraskuussa ilmestyneeltä levyltä Jouluni laulut.

Idea omasta joululevystä syntyi esiintymisestä Kirkon Ulkomaanavun toisen lähetin, Jesse Kaikurannan, kanssa KUA:n joulukonsertissa vuosi sitten. Tähkä on nähty hyväntekeväisyyskonserteissa aiemminkin, sillä hän on esiintynyt muun muassa Suomen Lähetysseuran joulukonsertissa muutama vuosi sitten.

Tuore levy sisältää 12 laulua, joista uudet kappaleet Sytytä mun sydämeni ja Joulu tuo luoksein rakkaat ovat Tähkän omia sävellyksiä. Muut ovat perinteisiä vanhoja joululauluja.

– Levyn tunnelmat liittyvät muistoihin ja lauluihin, joita olen lapsuudessani laulanut. Suomessa on suosittu sanoituksiltaan rankkojakin joululauluja, mutta itse halusin valita levylleni lauluja, jotka tuovat valoa ja toivoa kuulijoiden elämään. Kirkon penkissä istuessa ja lauluja kuunnellessa voi samalla miettiä syvällisiäkin ajatuksia. 

Jouluna hiljennytään

Tähkän omat rakkaimmat joulumuistot liittyvät lapsuuteen, kun hän vietti läheistensä kanssa joulua papan luona Tuhkasaaressa. Löylyt, ruoka ja yhdessäolo kuuluivat perinteisiin.

Joulu on pysähtymisen ja hiljentymisen aikaa kiireiselle taiteilijalle. Miehen kasvoille nousee hymy, kun hän kertoo, että tänä vuonna joululoma alkaa kiertueen jälkeen, 21. joulukuuta. 

– Aattoaamuna menen saunaan. Sitten kuuntelen joulurauhan julistuksen televisiosta tai menen torille Turun keskustaan. Joulua vietän yhdessä läheisten kanssa.

Lauri Tähkällä on myös tapana käydä laulamassa Kauneimpia joululauluja esimerkiksi Paattisten kirkossa.

– Ne ovat tapahtumia, jotka tuovat tavallisia ihmisiä luontevasti kirkkoon eikä asiaa tarvitse sen kummemmin selitellä. Laulujen lomassa voi mietiskellä itseään ja uppoutua syvällisiin, hengellisiinkin mietteisiin. Se sopii hyvin suomalaisille.  

Kirkon ohella Lauri Tähkä hiljentyy mielellään metsässä ja liikkuu paljon luonnossa tarkkailemassa lintuja. 
– Luonto henkii samanlaista jylhää rauhaa kuin kirkkorakennuskin.

Tähkä on viime vuosina miettinyt kirkkosuhdettaan. Oli aika, jolloin hän ei kuulunut kirkkoon, mutta mies päätti liittyä takaisin seurakuntaan tyttären aloittaessa rippikoulun. 

– Äänestin myös seurakuntavaaleissa, koska haluan vaikuttaa kirkon toimintaan. Kirkko on tullut avoimemmaksi. On hienoa, että moniin kirkkoihin hyväksytään nykyisin myös viihdemusiikin esittäjiä. Minulla on ollut hyvä yhteistyö esimerkiksi Turun Tuomiokirkkoseurakunnan kanssa.

Lauri Tähkä kertoo miettivänsä myös hengellisiä asioita. Viimeksi hän mietti elämän rajallisuutta, kun edessä ajanut auto joutui hirvikolariin.

– Kun elämässä sattuu tämäntapaisia läheltä piti -tilanteita, alkaa väkisinkin miettiä elämän tarkoitusta. Jossakin on jokin suurempi voima ja tällä kaikella on oltava jokin tarkoitus ja selitys. Aika näyttää, mikä se lopulta on. 

Kirsi Airikka
KUVAT: Hannu Jukola


Lauri Tähkän Jouluni laulut -konsertti 19.12. kello 19 Aleksanterin kirkossa.
Liput:  Lippupisteestä, www.lippupiste.fi


Lauri Tähkän joulutervehdys
 
Lue lisää naisyrittäjien tukemisesta: naistenpankki.fi

KUKA?
Kuka olet: Lauri Tähkä, 41, Turku
Koulutus: ravintolakokki, ääni- ja valosuunnittelija
Aiemmat työt: mm. teatterissa ääni- ja valotöitä
Perhe: kaksi tytärtä
Harrastukset: liikunta, maalaaminen, lukeminen, työnteko
Motto: Vähemmän puhetta, enemmän tekoja.
Jatka lausetta:
Toivon, että pysyn terveenä.
Inhoan eniten kateutta.
Työni merkitsee minulle elämäniloa ja valoa.
Tärkeimmät asiat elämässäni ovat lapseni.
Haaveilen olevani kymmenen vuoden päästä lomalla.
 
Lauri Tähkä:
• esiintyi 1990-luvun puolivälistä vuoteen 2011 asti yhtyeessä Lauri Tähkä & Elonkerjuu.
• albumi Maailma on renki myi platinaa (20 000 kappaletta) vuonna 2006. Samana vuonna Tähkä sai Vuoden kotimaisen artistin Emma-palkinnon. 
Tuhannen riemua -albumia myytiin syksyyn 2008 mennessä yli 120 000 kappaletta.
• Nykyinen bändi:
Lauri Tähkä, laulu, akustinen kitara
Arttu Hasu, basso
Jarkko Kumpulainen, sähkökitara
Jaakko Kääriäinen, sähkökitara
Marko Timonen, rummut
Milla Viljamaa, piano
Levyt: Polte 2011, Hurmaan 2013


Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi