Arkisto 2014
Veden varassa sielu lepää
Punainen kajakki liukuu ääneti pitkin sinistä pintaa. Kaija Rinteellä on päässä ruskea lierihattu, jota hän retkillä aina käyttää. Kädet pyörittävät melaa, mutta vartalon isot lihakset tekevät varsinaisen työn. Liike on rytmikäs ja sulava.
Teiskossa on terveystaloustieteen asiantuntijan mielenmaisema, ei epäilystäkään.
– Täällä sielu lepää, tämä maisema, tämä lahti, nämä kalliot ja käkkyräiset männyt. Veden vaihtuvat värit. Tuoksut. Äänet, jotka eivät tule moottoreista, vaan ovat puiden suhahtelua, kalojen molskintaa, lintujen laulua, laineiden liplatusta.
– Näsijärvi on lumoava, paikoitellen syvä, rikkonainen rannoiltaan, karu ja kivikkoinen, ihan erilainen kuin Pyhäjärvi. Toiset tykkäävät pienistä salojärvistä, mutta minua kiehtoo se voima, mikä tulee esiin isolla järvellä tai merellä.
– Saunarannassa aallot iskevät joskus veteen työntyvän kannaksen yli. Silloin järvelle ei ole asiaa.
Peilityynenä kesäpäivänä on vaikea muistaa, miten Näsijärvi myrskyllä mylvii.
Ajatukset lentoon
Melonta tekee hyvää sekä kropalle että mielelle. Kun kajakki lipuu hiljaa vedessä, ajatukset lähtevät helposti lentoon.
– Se on eräänlaista sisäistä puhelua, ylös, alas ja sivulle. Kun jotakin asiaa pyörittää päässään, palasia loksahtelee kohdalleen. Ympäröivä luonto asettaa perspektiivin, horisontti asettuu oikeaan mittakaavaan.
Vanha partiolainen kokeili melomista Tukholman saaristossa 70-luvulla. Kipinä syttyi, mutta aloittaminen pysyi pitkään haaveena. Kymmenen vuotta sitten Rinteet osuivat Puulavedellä paikalle, kun kaksi retkimelojaa rantautui.
– Se näytti kivalle. Menin juttelemaan heidän kanssaan.
Tuo ja myöhemmät keskustelut omien tuttavien kanssa antoivat tietoa lajista ja varusteista. Kaija Rinne osti kerralla kaksi merikelpoista kajakkia.
– Aikamoisia tyrskyjä ne ovat jo kokeneet.
Joskus matkaseurana on jompikumpi aikuisista pojista.
– On upeaa keinua vaikka keskellä Koljonselkää, irti kaikesta. Jos on toisen kanssa liikkeellä, voi jutella tai olla juttelematta. Melon mielelläni yksin, mutta Näsinselän ylitän mieluiten kaverin kanssa. Se on kuitenkin niin iso allas, isompi kuin Airisto.
Joka elokuu Rinne retkeilee työkuvioista tutun ystävän kanssa.
– Kerran tahkosimme päivän Paarlahtea, pohjoismaiden syvintä vuonoa. Kerran meloimme Teiskosta kaupunkiin, nousimme maihin Sara Hildénin taidemuseon rannassa. Henkilökunta katsoi vähän kummissaan näyttelyvieraita, joilla oli mela kainalossa. Viime elokuussa teimme ensimmäisen yön yli -reissun Länsi-Teiskoon.
– Näsijärven autiutta olemme ihmetelleet, yleensä olemme ainoat melojat. Eikö tätä liikkumisen tapaa ole Tampereen seudulla oikein vielä omaksuttu?
Mikä siinä eniten viehättää?
– Se tunne, kuinka Näsijärvi kannattelee, olen ikään kuin sen sylissä. Pintaveden tuntumassa sulaudun melkein osaksi muuta luontoa. Yhtä aikaa aistii karuuden ja lempeyden, ison selän, pienen saaren. Kajakilla pääsee lähelle rantaa ja esimerkiksi lintuja.
– Kun vastaan tulee purjeveneitä, vilkutamme toisillemme. Kohtaamisissa on jännää yhteisöllisyyttä.
Melontaretkillä pääsee kurkistamaan myös Tampereen historiaan. Näsijärvi oli tärkeä vesireitti; sitä pitkin kuljettiin, kun ei ollut teitä ja autoja. Kämmenniemen seudulla herrasväellä oli upeita huviloita. Niiden mahtavia laitureita on yhä hauska katsella ja samalla kuvitella entisajan elämää.
– Ensin saapui palveluskunta laittamaan kesäkotia kuntoon, isäntäväki tuli vasta myöhemmin isolla veneellä.
Arkista luksusta
Vesillä on varauduttava sään nopeaan muuttumiseen ja muihin yllätyksiin. Luonto osaa olla arvaamaton.
– Näsijärvelle tyypillinen ristiaallokko on otettava huomioon, suunta ja vakaus täytyy meloessa säilyttää.
Menopelin kaatumista Rinne on harjoitellut, eskimokäännöstä pitää vielä treenata.
– On mielenkiintoinen tunne jäädä ylösalaisin kääntyneen kajakin alle. Sekin on hyvä kokeilla. Jos näin kävisi keskellä selkää, vedestä takaisin päälle nouseminen on kova työ.
Kaija Rinne jaksaa kehua Tampereen ilmaista elämystarjontaa, joka on kaikkien ulottuvilla.
– Meillä on Näsijärvi ja Pyhäjärvi, meillä on laajat Kaupin metsät samoiltavana. Liikun paljon myös Kaupissa, ja hämmästyttävän vähän siellä näkyy lapsiperheitä. Viettävätkö he pyhisin aikaansa kauppakeskuksissa? Soisin kyllä metsäretkeilyn suosion kasvavan.
Auringon laskiessa Kaija Rinne, 60, ihailee tuttua Näsijärven mökkimaisemaa, niemineen, lahtineen, saarineen. Tonttia reunustaa metsä, rannan kalliot ovat paikoitellen jyrkkiä. Naapureita ei ole näköpiirissä. Iän myötä luontosuhteesta on tullut yhä tärkeämpi.
– Olen asunut Afrikassa ja matkustanut viidessä maanosassa. Kun mietin, mitä reissuilta on jäänyt päällimmäiseksi mieleen, aina se on jotenkin liittynyt luontoon. Australiassa Sidneyn oopperatalo jäi kakkoseksi sen rinnalla, mitä koin sukellusretkellä. Savannilta muistan termiittikeot ja sammakoiden yöllisen kurnutuksen.
Suomalainen pitää kotimaan metsiä ja tuhansia järviä arkisina itsestäänselvyyksinä.
– Me voimme vaikka uida alasti puhtaassa vedessä. Puoli promillea maailman ihmisistä voi tehdä näin. Monelle kansakunnalle moinen olisi ylellisyyttä, luksuksen luksusta.
TEKSTI: Pirjo Silveri
KUVA: Rami Marjamäki
Veteen piirretty tulevaisuus
Tampere on veden kaupunki, Näsijärven ja Pyhäjärven väliselle kannakselle syntynyt. Järviä yhdistävä Tammerkoski vesivoiman tuottajana oli pohja teollisuuskaupungiksi kehittymiselle.
Vesi, H2O, on inhimillisen elämän lähde ja ylläpitäjä. Se puhdistaa, virvoittaa ja virkistää, niin konkreettisesti kuin vertauskuvallisestikin.
Vanhan testamentin luomiskertomuksessa vesi on kaiken alkuelementti, se virtaa myös Uuden testamentin viimeisessä luvussa, Johanneksen ilmestyksessä.
Kun uimari kelluu, hän saa heittäytyä rennoksi ja luottaa siihen, että vesi kannattelee. Jumalan perheväkeen kasteessa liitetty kristitty saa kellua kasteveden varassa koko elämänsä ja vielä kuolemankin hetkellä.
Suomalainen kuluttaa puhdasta vettä keskimäärin 155 litraa päivässä; janon sammuttamiseen, ruuanlaittoon, peseytymiseen, vessan huuhteluun.
Samaan aikaan yli miljardi ihmistä elää ilman puhdasta juomavettä. Mistä sitä saisi maapallon kasvavalle väestölle?
Tämä on joillakin alueilla elämän ja kuoleman kysymys. Vesivarat eivät jakaudu oikeudenmukaisesti, eikä puhe vesisodasta ole leikkiä, vaan yhteenoton riski on realismia.
Pirjo Silveri
Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi