Isojen tunteiden paikka

Jyväskylän kaupunginteatteriin ohjatussa Myrskyluodon Maijassa tunnetta oli poikkeuksellisen paljon. Koska lapsen kuolema on äärimmäisen surun kokemus, Muranen halusi viedä sen äärimmilleen myös näyttämöllä.

Lapsen kuolema sekä vanhempien suru ja hätä koskettivat ihmisiä. Ohjaaja otti palautteen vastaan kiitollisin mielin.

– Tuli kommentteja, että miten noin nuori käsittelee uskottavasti noin vaikeaa asiaa. Mutta ei tarvitse sairastua hiviin voidakseen ohjata aiheesta.

Hän viitaa Tampereen Työväen Teatterissa menevään näytelmään Kaikki on kohta hyvin. Se perustuu Jonas Gardellin kolmen kirjan kertomukseen Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin. Kirjat kertovat ajasta, jolloin sairaudesta ei vielä tiedetty kovin paljon.

Näytelmässä on Jumala tekstissä, risti kaulassa ja Jeesus yöpöydällä.

– Televisiosarjassa ja kirjassa Jehovan todistajat ovat näkyvästi esillä, mutta näyttämölle sen ei tarvitse tulla alleviivattuna. Riittää, kun näkyy jokin täydellinen ristiriita.

– Voisinhan tehdä sen niinkin, että kaikki itkevät eturampissa. Mutta hädän voi näyttää pienillä asioilla, esimerkiksi kun äiti pukee isän takin päälle.

Tässäkin tarinassa epätoivoinen ihminen etsii jotain, mihin voisi turvautua: kuuleeko Jumala. Myös uskon horjuminen tilanteessa, jossa tapahtuu jotain hirveää, tulee esiin viitteellisesti.

Lavastuksessa katsojalle on tarjolla yksityiskohtia – kuten risti – poimittavaksi. Lääkärin erikoiset kengät tosin vievät turhaankin huomiota. Loppuun sijoitettu villapaidan riisto jää ihmetyttämään.

”Mun äitinikin täytyy ymmärtää tämä ohjauksellinen ratkaisu”, on Miika Murasen ohjenuora ohjauksissa. Viittauksia on kuitenkin oltava niillekin, jotka ovat paljon kulttuurin parissa.

Rakkautta ja toivoa

Muranen löysi näytelmän Ruotsista kahlattuaan vinon pinon muita käsikirjoituksia. Hän ihmetteli Tukholman kaupunginteatterin aulassa, mitä tarinaa ihmiset jonottivat katsomaan. Ja vaikkei lippua esitykseen saanutkaan, Muranen halusi tutustua tekstiin tilaamalla sen luettavakseen.

– Kiinnostavia tekstejä ei ole helppo löytää. 

Sellaisia näytelmiä ei ole paljon, jossa pääosassa on miespari. Toisaalta:

– Mitä pateettisempi rakkaustarina, sen enemmän se minua miellyttää. Rakkaus taitaa olla se, mitä varten täällä ollaan.

Miika Murasen mielestä pitää olla ihmisen puolella. Hän miettii, että haluaa tehdä näytelmiä toivon takia. 

– Tässä ajassa on niin paljon pelkoa ja ahdistusta, että jollain tavalla rakkaus ja toivo kiehtoo, omassakin elämässä.

– Mitä se tekee meille, jos rakkaus on määräaikaista? Mitä tapahtuu, kun toinen katoaa? Kaikki on kohta hyvin -näytelmässä voi samastua myös vanhempiin, jotka ovat menettämässä lapsensa.

Murasen taustalta löytyy hajonnut alkoholistiperhe ja ankaria kokemuksia.

– Lapsuudessa tapahtuneista kauheista asioista en kanna kaunaa. 

– Totta kai käytän kokemuksiani hyödyksi.  Mutta näytelmistä ei saa tulla omaa terapiaa, koska se ei avautuisi muille.

Tarpeettomista ihmisistä löytyy jotain sellaista, mitä hän haluaisi sanoa kymmenvuotiaalle itselleen.

Rakkaimmissa näytelmissä kantavana voimana on rakkaus, ja usein mukana on vanhempi–lapsi -asetelma. 

– Teatterin tehtävä on viihdyttää. Fiktion kautta voi tuoda näkyviin sellaisia kohtaloita, joista joku voi saada toivoa.

Ohjaajalla pitää olla kyky eläytyä tarinaan.

– Kun tekee näytelmää perheväkivallasta, sitä ei tarvitse hyväksyä. Mutta pitää tajuta, miksi ihminen tekee niin kuin tekee. 

Nostetta

Muranen on nosteessa. Tarpeettomia ihmisiä menee Tampereen Teatterissa. Kaikki on kohta hyvin on vetänyt väkeä.

– Normaalisti ohjaajat ohjaavat noin kaksi näytelmää vuodessa, minä olen tehnyt neljä–viisi. Se johtuu varmasti, että olen lähtenyt rohkeasti reissaamaan myös maakuntiin.

Silti hän harkitsee suunnan muutosta päästyään opiskelemaan sekä näyttelijäntyötä että fysioterapiaa. Osasyyksi hän epäilee kolmenkympin kriisiä ja muutoksen halua. 

– Kaverit ovat sanoneet, että olet hullu, jos nyt lähdet opiskelemaan.

Muranen uskoo, että olisi sekä parempi näyttelijä että ohjaaja, jos saisi tehdä molempia. Hän toivoo pääsevänsä myös käsikirjoittamaan oman näytelmän. 

Toisaalta olisi hyvä aika tehdä muutakin ihmisläheistä, mielellistä ja kehollista. Entä mitä tapahtuu, jos jää tyhjän päälle: siihenkin olisi hyvä valmistautua.

– Olen jännässä tilanteessa, että mitä teen ensi syksynä. Toisaalta asioilla on tapana järjestyä. Rohkeampaa on lähteä kuin jäädä.

Aikanaan hän pääsi unelmansa viereen, Teatterikorkean ohjaajalinjalle. 

– Ensin en suostunut näkemään, että ohjaajuus olisi vahvuuteni.

Näyttelijäopintoihin Teatterikorkeakouluun hän pyrki seitsemän kertaa.

– Minulla oli hirveä palo näyttämölle.

Nyt takaraivossa elää epäilys, että personal trainerin kanssa luotu itsetunto painonpudotuksineen on auttanut uuden opiskelupaikan saamiseen.

– On vapauttavaa, kun kuntosalilla joku piiskaa vaihteeksi minua ja olen vastuussa vain itsestäni.

Matkatkaa maakuntiin

Ohjaajana Muranen on pyrkinyt tekemään monen eri lajin juttuja. Yksi ohjaustöistä on ollut Vadelmavenepakolainen Vaasan kaupunginteatterissa: 

– Kun teatterijohtaja on ottanut yhteyttä, olen suhtautunut nöyrästi työtilanteeseen. 

Nuori ohjaaja pitää itseään onnekkaana siinä suhteessa, ettei ole joutunut kohtaamaan Tee tämä näytelmä!! –mentaliteettia, vaan on saanut itse valita teoksia ohjattavakseen. 

– Ohjaaminen on stressaavaa ja raskasta, en haluaisi ohjata sellaista, mikä ei tunnu omalta. Työn pitää olla stressin arvoinen. Miksi tuhlata energiaa sellaiseen, mikä on yhdentekevää?

Taloustilanne on Murasen mukaan tuonut teattereihin pelon ilmapiirin: pelätään ottaa esityskalenteriin mitään, mikä ei varmasti vedä. Tämä ei ole hyväksi luovuudelle.

Lahden kaupunginteatterissa pyörivä Chicago edustaa kevyempää ohjelmistoa mutta on tätä päivää: nykyäänkin ihmiset haluavat päästä parrasvaloihin keinolla millä hyvänsä. 

16-vuotiaana Muranen tuli Tampereelle opiskelemaan ilmaisutaidon lukioon.

– Itselleni oli selkeä ratkaisu, että tänne. Helsingissä on niin paljon alan kilpailua, ja Tampere on helpommin lähestyttävä kaupunki.

Yleisön mieltymykset vaihtelevat eri puolilla maata. Siksi täytyy ottaa huomioon, mille näyttämölle ja kenelle esitystä tehdään.

Kesällä Muranen näytteli Rovaniemellä Risto Räppääjää ja on ohjannut esityksiä akselilla Rovaniemi - Helsinki.

– Kuinka hienoja näyttelijöitä maakunnissa on, todella taitavaa työskentelyä, hän innostuu.

– Harmi, että Teatterikorkeakoululta ja Nätyltä ei uskalleta lähteä näyttelemään myös muualle Suomeen. Toivon, että sinnikkäästi lähdettäisiin viemään ammattitaitoa ja kehittämään teatteria.

Haastavaa työtä

Näytteleminen ja ohjaaminen ovat haastavia: pitää osata lukea jokaista vastanäyttelijää, ohjaajaa ja ohjattavaa. Toiset voivat olla hyvin teknisiä, toiset menevät tunne edellä.

– Omaksi vahvuudekseni koen herkkyyden aistia muiden tunteita ja tunnelmia. Se juontaa ehkä lapsuudesta, että sitä kulkee koko ajan tuntosarvet päässä.

– Ohjaajana minulle on tärkeää ohjata niin kuin haluaisin itseäni ohjattavan. 

Muranen myöntää, että pitäisi arvostaa itseä enemmän.

– Teatterin työtilanteissa ristiriitoja on paljon. Työpaineen keskellä sitä ymmärtää, kuinka tärkeitä nekin ystävät ovat, jotka eivät ole tulleet työn kautta.

Teatterin tekeminen on joka tapauksessa ihanaa.

TEKSTI: Asta Kettunen

KUVA: Hannu Jukola

Miika Murasen sivut